SLIDER

JOANNA HEARTS


Helsinkiläinen musiikkibloggaaja ja internetin supersankari, jonka voi löytää valokuvaamasta festarilavojen kupeesta, fiilistelemästä keikkoja pikkuklubien takanurkasta, tai selailemasta Spotifyn uutuuksia yön pikkutunneilla.

UUTISKIRJE

 

2/04/2012

Läskitotuudet (Varoitus; sis. ironiaa)

Ostin hula-vanteen, ajattelin kirjoittaa ylös muutamia läskitotuuksia siltä varalta, että hulaamisen myötä lakkaisin olemasta pyllerö. En usko, että minäkuvani muuttuisi mitenkään dramaattisesti jos olisin laiha. Ehkä olisin tavallaan vapaampi ja itsevarmempi. Mutta sama ihminen kuitenkin. Tässä nyt kun kuitenkin muistiinpanojani siitä millaista on olla läski:


Läski ei tiedä olevansa läski.

Siksi läskille pitää kertoa, että "hei, sä oot läski." Sitten se valaistuu ja siitä tulee laiha.

Läski ei loukkaannu.

Ei ainakaan, jos loukkaavan lauseen aloittaa "ei millään pahalla, mutta..." tai jos odottaa, että läski on poistunut paikalta.


Läski ei voi olla onnellinen.

Ylipainoisen ihmisen vatsassa lilluva läski synnyttää merkittäviä happoja, jotka kulkevat vatsasta aivoihin ja tappavat onnellisuus-soluja. Siksi läskin on mahdotonta olla onnellinen ellei se ole laiha.

Läski olisi onnellinen, jos olisi laiha.

Laihan ihmisen aivot lähettävät ulospäin magneettisia onnellisuus-signaaleja, jotka vetävät puoleensa rahaa, kumppaneita, ystäviä ja onnellisia tapahtumia. Siksi laihoilla on elämässään kaikki aina hyvin.

Läski on huono ihminen kun on läski.

Rasva muuttaa ihmisen sielun mustaksi ja läski ihminen on pakostikin huono ja kelvoton.


Läski on huono ihminen kun onkin laiha.

Laihtuessaan läskin ihmisen sielu muuttuu mustaksi ja silloin siitä tulee huono, ilkeä ja muutenkin kamala ihminen.

Läski angstaa ihan turhaan.

Mitä sitten jos huutelen sille koulun käytävillä, mitä sitten jos en ota sitä mukaan leikkeihin, mitä sitten jos sanon suoraan, etten halua sitä kanssani samaan pöytään. Joka. Ikinen. Päivä. Ne on vain pikkujuttuja!

Läski ei voi unelmoida.

...hienosta työpaikasta, muuttamisesta, rakastumisesta, bilettämisestä tai matkustelusta. Ei se pysty mihinkään liikkumaan kuitenkaan.

Läski ei voi seurustella.

On mahdotonta, että läskillä olisi kumppani, sillä kaikki tietävät, että tärkeintä seurustelukumppanissa on rasvaprosentti ja vatsanympärys.

Läski ei löydä kaupasta vaatteita.

Siksi läski kulkee aina kaupungilla alasti.


Läski ei voi olla seksikäs.

Läski ei tahdo koskaan käyttää pitsiä, eikä läskeille edes valmisteta kauniita alusvaatteita tai ehkäisyvalmisteita.


Läski ei voi harrastaa seksiä.

Läski on niin läski, että rasvamakkarat ovat korvanneet kaikki sen reiät.

Läskillä on vain rumia päiviä, eikä se koskaan tunne oloansa kauniiksi.

Miksi se läski nyt hymyilee tollain?

Läskin seurassa ei voi kertoa läski-vitsejä.

Läski loukkaantuu niistä, menee kotiinsa, itkee itsensä uneen ja herää keskiyöllä saapuakseen kirveen kanssa kotiisi ja näyttääkseen sinulle oikein kunnon läskivitsin. Siksi läskivitsin kerrottuaan pitää mennä tosi hiljaiseksi, ja luoda kiusaantunut katse läskiin.

Läski on sairas.

Jos läskillä on korvatulehdus, murtunut ranne, vesirokko, flunssa tai kuumetta, se johtuu siitä, että läski on niin lihava.

Läski on likainen.

Läskin iho torjuu vettä, ja siksi hän ei edes yritä peseytyä. Hän ei omista minkäänlaisia kauneustuotteita, mutta ruiskuttaa aamuisin mutaa intiimi-alueillensa.

Läski on kuuro.

Läskin korva on täynnä rasvaa, ja siksi siitä voi puhua pahoja asioita koska se ei kuule kuitenkaan.


Läski on vain läski.

Läski ei ole kenenkään tytär, kenenkään äiti, kenenkään sisar tai kenenkäään ystävä. Läski ei kuuntele musiikkia, lue kirjoja, katso elokuvia tai varsinkaan harrasta urheilua. Läski vain syö ja on läski.


Minä hyvin pian (tai ainakin joskus):



Terveisin,
Hula-kuningatar

45 kommenttia
© Joanna Hearts • Theme by Maira G.