Το σπίτι μου

10/18/2012

Oliko elämäni Rodoksella jotenkin merkittävästi erilaista kuin elämäni täällä Helsingissä? En osaa verrata kahden kulttuurin välissä eletyn elämäni kahta puoliskoa toisiinsa. Minun elämäni on Suomessa, ja kaikki minun ystäväni ja lähes kaikki muistoni ovat täällä myös. Talvet täällä ovat hemmetin kylmiä ja aivan liian pitkiä ja kesäaika on ohi minuutissa. Täällä on vaikea tutustua uusiin ihmisiin mutta kun niin käy, he harvoin puhuvat tunteistaan. Mutta tämä on minun kotini.

Ikävöin silti Rodosta, siellä taivas on yhtä sininen kuin kukkivaa saarta ympäröivä meri. Lämpö siellä ei koskaan lopu, ruoka siellä ei koskaan lopu, ihanat ihmiset siellä eivät koskaan lopu ja hienojakoinen, täydellinen rantahiekka ei ikinä koskaan lopu. Kreikka tuoksuu Kreikalle ja ihmiset siellä sanovat kaiken ääneen heti ja kovaa. Siellä voi kurottaa kohti rypälepyyta omine pikku kätösinsä suoraan makuuhuoneen ikkunasta ja kulkukissanpentuja on helppoa, vaikkei toki hygienistä ottaa lemmikiksi. On helppoa antautua ja menettää sydämensä Kreikkaan, ja se on minun kotini myös.

EN: Was my life in Rhodes somehow spectacularly different than my life here in Helsinki? I can't really compare these aspects of my life even after living in between these two cultures. My life is here in Finland. So are all of my friends and most of my memories. The winters here are cold and last for a lifetime. Summer is over in a minute. It's hard to make new friends in Finland and when you do they hardly speak of their emotions. But this is my home.

In Rhodes the sky is as blue as the ocean surrounding the beautiful blooming island. The warmth never runs out, the food NEVER runs out, the beautiful people there never run out and the perfect, fine sand will never ever run out. Greece smells like Greece and the people there say absolutely everything out loud whether you'd like them to or not. And they say it loud. In Greece you can casually reach out to grab grapes straight from your bedroom window and stray kittens are so easy, though not that hygienic to take in as a pet. It's so easy to surrender and lose your heart in Greece, and it is my home as well.

Syksy ja sen tuomat kaksi miljoonaa kysymystä kasvamisesta

10/02/2012



Olen Joanna, vai onko se oikeastaan vain nimeni? Siksi minua kyllä kutsutaan, mutta mitä se kertoo minusta? Voisin kertoa olevani tyttö, mutta se kertoisi vain sukupuoleni. Helsinkiläinen - asuinpaikkani. Tytär, opiskelija, bloggaaja - kertovat ehkä asemastani... Mutta kuka minä oikeasti olen...

Syksy, mitä ihanaa itsetutkiskelun aikaa! Vaikka ajatukseni liikkuvat usein syvillä vesillä muutenkin, sinä hetkenä kun ensimmäinen syksyinen sadepisara iskeytyy ikkunalautaan, myös ajatukseni lentävät täysin uusiin ulottuvuuksiin. Maailman ihaninta (ja kamalinta) on vetää villasukat jalkaan ja pohtia elämäänsä ja itseään. Millainen tämä maailma on? Mihin minä uskon? Millainen minä olen? Onko ihminen enemmän itsensä 20-vuotiaana vai 80-vuotiaana?

Kuka tahansa teini-iän ylittänyt tietänee, että kasvaminen on vaikeaa, joskus ihan vaikeinta mitä tässä elämässä voi olla. Joskus on jännää ajatella millaiseksi on kasvamassa tai miten paljon on jo kasvanut. Olen sellanen, että ajattelen ihan hirveästi ja sitten vielä ajattelen niitä mun ajatuksia joita olen ajatellut mun ajatuksista. Haluan olla aina perillä siitä mitä kaikkea oikeasti tunnen koska hirveintä on herätä liian myöhään siihen, että ymmärtääkin tuntevansa toisin kuin luuli. Varsinkin jos tekee elämässä yhtä tunnepohjainen päätöksiä kuin meikä.

Niin, sellainen ainakin tiedän olevani - tunnepohjainen.

Tänä syksynä olen huomannut ryhtyväni samanlaisiin toimiin kuin aina syksyisin - esimerkiksi ottamalla päiväkirjan käyttöön. Oi ihana kamala päiväkirja... onko mitään kamalampaa kuin lukea vanhoja kirjoituksia, joita ei oikeastaan tahtoisi muistaa. Toisaalta on ihana kirjata ylös uusia ajatuksia ja muistoja. Itse ilahduin huomattavasti kaivaessani kaapin perältä pitkästä aikaa päiväkirjani, löysin nimittäin viimeisenä kirjoituksena listan vuoden 2012 uudenvuodenlupauksista! Olin naurettavan iloinen huomatessani, että sain yliviivata listasta pois jo ihan uskomattoman monta lupausta, joita on kokonaisuudessaan 50. On enemmän kuin totta, että kun kirjoittaa ylös mitä haluaa, se toteutuu helpommin. En tiedä miten se toimii, mutta olen todennut, että se vain toimii.



Siksi olenkin tänä syksynä fanittanut erilaisia listoja. Top femma on ehkä kovin koska se on sopivan rajattu muttei kuitenkaan liian rajoittunut. Ensin listasin viisi asiaa, joista unelmoin eniten tässä elämässä. Sitten viisi asiaa jota pelkään eniten. Olen myös listannut ihania, rakkaita ihmisiä jotka saavat minut aina hyvälle mielelle sekä hymyilemään ja joilla on upea positiivinen energia, jonka haluan lähelleni. Sitten listasin ihmisiä, joilla on myrkyllinen energia, sellainen joka kerää ympärilleen draamaa ja negatiivisuutta mitä en halua lähelleni ja siksi joistakin ihmisistä on vain päästettävä irti. Se ei ole ilkeää tai itsekästä, se on vain elämää. Ne ihmiset sopivat jollekin toiselle paremmin.

Kasvaminen on jännittävää ja itsetutkiskelu tärkeää. Yksi suurimmista peloistani on tulla huonoksi ihmiseksi huomaamattani. Nimittäin jos en huomaisi, en voisi myöskään muuttua paremmaksi. Siksi tahdonkin pitää niin visusti silmällä jokaista ajatustani ja sitä mitä ne tarkoittavat. Ehkä itsetutkiskelussa on tarkoitus juuri löytää se määre nimelleen, tehdä siitä tietynlainen brändi. Niin, että kun esittelet itsesi tiedät missä nimesi seisoo, mitä se tarkoittaa, millainen on Joanna.

Tänään siis haastan teidät ottamaan hetken itsenne kanssa, keittämään kupin teetä (tai kaakaota), vetämään villasukat jalkaan, kuuntelemaan hetken sateen ropinaa tai kenties tätä, ja tekemään yhden seuraavista listoista, joko kommenttiboksiin alle, tai oman päiväkirjan suojiin:

1. Mitkä ovat viisi suurinta pelkoa elämässäsi?

2. Mitkä ovat viisi suurinta tavoitettasi tässä elämässä?

3. Millaiseksi ihmiseksi haluaisit tulla?



Latest Instagrams

© Joanna Hearts. Design by FCD.