Itsetunnosta, teistä, sekä siitä että minä pystyn

11/25/2012



Törmään nykyään yhä useammin tämän kaltaisiin kysymyksiin ja toteamuksiin: "Miten sulla voi olla noin ihanan paljon itseluottamusta vaikka oot vähän isokokoisempi?"

Olen kuullut tämän lukuisaan otteeseen vaihdellen sekä kadehtivaan, että puhtaan ihmettelevään äänensävyyn joko täällä blogini kommenttiboksin puolella, tai sitten ihan livenä hihasta nykimään tulleiden lukijoiden (❤) suusta. Hiljattain sain virtuaalipostia eräältä ihanalta lukijalta, joka kertoi ihailevansa minua suunnattomasti esimerkiksi siksi, että vaikken olekaan XS-kokoa minulla on niin paljon itseluottamusta. Kerroin viestistä parhaalle ystävälleni, joka nauroi mahansa pohjasta sille, että minulla muka olisi jotenkin hirveän paljon itseluottamusta.

Niinpä, karumpi totuus on nimittäin se, että itsetuntoni ei ole mitenkään erityisen korkealla, en pidä suurimpana osana ajasta itseäni mitenkään erityisen kauniina, enkä uskalla tehdä monia asioita itsetuntoni vuoksi. Kärsin siis oikeasti aika laajasti elämääni vaikuttavasta itsetunnon puutteesta. Kaveri oli siis oikeassa. Tämä ei suoranaisesti johdu painostani vaan on monien asioiden summa. Siitä mitä olen kuitenkin tahtonut alunperinkin tässä blogissa näyttää olen pitänyt tiukasti kiinni; isokokoisuus, huono itsetunto tai ujous eivät mitenkään poislue sitä että voit näyttää upealta, säteillä onnea ja jakaa sitä myös muille vaikka itsestä ei siltä tuntuisikaan. Se on vain ajatus. Toivon, että se on myös se mitä te saisitte blogistani irti.

Samainen ystäväni kuitenkin kertoi, että vaikka itsetuntoni ei olekaan vielä mitenkään korkealla, hän on suunnattoman ylpeä ja iloinen siitä miten paljon se on noussut tämän blogin perustamisen myötä. Kuulemma kannan itseni paremmin, uskallan tehdä joitakin juttuja edes hieman rohkeammin ja uskallan pukeutua uskaliaasti. Itse olen näistä huomannut lähinnä jälkimmäisen, sillä nykyään välttelen isokokoisille suunnattujen säkkien ostamista ja jopa nautin shoppailusta, jonka ihanuudesta en ennen ollut edes tietoinen sillä "ei missään kuitenkaan olisi mitään minun koossani." Nykyään saatan kesäisin ottaa aurinkoa pelkän hameen ja bikinien yläosan kanssa ja olenpa tainnut yli kymmenen vuoden tauon jälkeen hankkia vaatekaappiini jopa shortsit. Edellämainittuja olen ennen vältellyt mm. siksi, että "enhän minä voi pitää vaatteita jotka eivät yltä edes polviin". Väärin, kyllä minä voin. Laitan ne vain päälle.

Elämme myös maassa, jossa kehuja ei osata ottaa vastaan ja kel onni on se onnen kätkeköön, itsestään ei oikein osata olla ylpeitä ja jos joku joskus harvoin osaa niin, no, se on aika ylimielinen. Jos joku tulee kehumaan huulipunaa, asennetta tai ihan vain naamaa, on sillä oltava jokin taka-ajatus. Se haluaa jotain, se on ihan hullu, tai sitten jos se on mies niin se ainakin tahtoo vain pokailla. Ja mitä kamalinta, mitä jos se onkin nainen! Eihän sillä ole silloin mitään painoarvoa jos nainen kehuu toista naista kauniiksi. Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, miehiltä niitä kehuja halutaan! Sitten olo tunnetaan epäviehättäväksi koska "kukaan" (=miehet) eivät anna huomiota. Missä vaiheessa meidän, älykkäiden naisten itsetunto alkoi olla miehistä kiinni?



Suosikkikohtani aluksi mainitsemastani kysymyksestä on "miten sulla voi olla --- vaikka olet isokokoisempi", tuon ajatusmallin naiivisuus ei ikinä lakkaa hämmästyttämästä minua! Elämmekö tosiaan maapallolla, jossa yleinen usko on ettei isokokoisempikin ihminen mitenkään voisi olla onnellinen tai omata hyvää itsetuntoa? Ilmeisesti. Ehkä voisimme suoraan taantua rehdisti läskitotuuksiin?

Pointtini kai tässä kaikessa oli, että jo aloittaessani tätä blogia tiesin kyllä mitä olen. Tiesin jo silloin olevani isokokoisempi kuin muut bloggaajat, omaavani kehnommat sosiaaliset taidot, eläväni tiukemmalla budjetilla ja olevani hirveän, hirveän ujo. Tärkein sanomani siis kaiken tämän välistä onkin, että näiden asioiden ei pitäisi estää ketään tekemästä asioita. Ongelmat ovat omia ongelmiansa ja ne tuntuvat raskaalta, mutta sinä olet silti itsesi kuningatar ja hallitset tekojasi täysin. Päätä joskus olla onnellinen, tai päätä joskus hokevasi koko päivän itsellesi, että olet hurjan kaunis. Joskus se nimittäin vaan yksinkertaisesti toimii.

Saan ihan suunnattomasti voimaa positiivisista kommenteistanne ja kannustuksestanne. Tämä on varmasti myös osasyy siihen miksi itsetuntoni on noussut tämän blogin aloittamisen jälkeen. Mieletön kiitos siis teille, sillä teidän avullanne minunkin olemiseni on helpottunut kun tuntuu, että on ihan okei olla erilainen kuin muut. Koen erilaisuuteni voimavarana enkä jarruna. Minussa on paljon vialla ja minulla on silti blogi - mieletöntä!


Virhe, virhe, virhe, sekä aitouden sietämätön keveys

11/19/2012


Lukijoiden nouseva tarve täydellisyydelle ja virheettömyydelle on tuntunut olevan silminnähden nousevassa suosiossa. Kun bloggaaja on virheettömän kaunis kuin (photoshopattu) maalaus, se herättää ihastusta, arvostusta, sivukäyntejä ja seurantaa. Jos taas bloggaaja viettää päivän ilman meikkiä, ei häpeile leuassa töröttävää saatanallista finniänsä tai on pukeutunut epäimartelevaan vaatekappaleeseen, herättää se paheksuntaa, järkytystä ja tietenkin sitä negatiivista kritiikkiä.

On kieltämättä joskus ikävää olla bloggaaja sillä se tekee meistä samalla julkista riistaa ja jättää meidät kohteiksi ilkeitäkin arvostelijoita varten. Se on kuitenkin tie, jonka olemme itse valinneet. Oikea kysymys kuuluukin, että miksi - miksi jopa blogimaailmassa vaaditaan virheettömyyttä, miksi finnit halutaan piiloon ja vyötärön kurvit suoriksi, mikseivät ihmiset enää kestä todellisuuden makua?

Olen blogissani aikaisemminkin rehdisti kertonut teille käsitteleväni kuvia, joskus vähän vähemmän ja joskus taas tosi rankallakin kädellä. Teen niin sen vuoksi, että koen olevani erittäin visuaalinen ihminen ja tykkään "rakentaa" kuvia. Siinä ei mielestäni ole mitään pahaa ja tottakai pidämme kauniista asioista, ihmiset on käytännössä ohjelmoitu siihen. On sitäpaitsi melko ymmärrettävää, jos esimerkiksi bloggaajat tahtovat tavallaan suojella itseään ilkeiltä kommenteilta eliminoimalla "virheensä" minimiin.

Olen itsekin kärsinyt siitä etenkin blogini alkuaikoina suuresti. Blogini ihka-ensimäinen kommenttikin oli seuraavanlainen: "HYI helvetti!!!! Eikö sua yhtään hävetä? No ekana ainaki tuo alamakkara tuolla!!" Kyllä, sen jälkeen kieltämättä hävetti. Vain viisi tuntia aiemmin olin vielä ollut  innoissani uudesta blogista. Meinasin poistaa koko blogin heti. En kuitenkaan poistanut. Onneksi. Katsokaa missä olen nyt.


Taideopiskelut, sekä maalailuhistoriani ovat muovanneet minusta ihmisen joka tahtoo blogissaan asioiden näyttävän erityisen hyvältä. Tarkoitan siis sitä, että siinä vaiheessa kun valokuva on otettu ja edessäni onkin Photoshopissa auki kuva vaikkapa ihmiskasvoista, en ajattele sitä enää valokuvana vaan pohjana taideteokselle josta tahdon tehdä mahdollisimman visuaalisesti puoleensavetävän. Katson linjoja, värejä, kokonaisuuksia. Kauneus ei ole minulle yksiselitteistä eikä varsinkaan tarkoita täydellisyyttä, virheettömyyttä tai edes välttämättä kauniita asioita. Minusta kauneutta ovat myös pienet yksityiskohdat, "virheet" ja rumat asiat, sillä ne tekevät asioista mielenkiintoisia. Pelkkä kaunis kauneus on minulle liian helppoa, läpinäkyvää ja yksinkertaista. Silti muokkaamalla, värimäärittelemällä ja "silottamalla" voidaan kuvassa tuoda esiin juuri ne elementit mitä niistä tahtoo esiin nostaa.

Etenkin blogimaailmassa tämä aihe on erittäin oleellinen. Blogien viehätys kuitenkin piilee mielestäni juuri siinä, että jossakin syvällä mediaseksikkyyden sydämessä ovat kuitenkin bloggaajat, jotka esittelevätkin samat asiat lähestyttävämmässä ja arkisemmassa ympäristössä. Mikäli bloggaaja on kyennyt luomaan itsestään ja brändistään luotettavan, häntä uskotaan enemmän kuin niitä mainostajia, jotka pyrkivät pois pisamista, luomista, liikakiloista, hammasraudoista... asioista, jotka tekevät meistä meidät! Bloggaajat taas ovat inhimillisiä, erilaisia yksilöitä ja juuri sitä riisumatonta inhimillisyyttä blogeissa arvostetaankin; ihanaa kun toi on niin aito! Ihanaa kun nää ei oo semmosia lehteen siloteltuja kuvia! Ihanaa, että tää bloggaaja on niin samanlainen kuin me muutkin! Ihanaa kun ton vaatekoko onkin 40! Ihanaa! Ei ihme, että bloggaajien elämänmakuista ja oikealta tuntuvaa meininkiä suositaan valmiiksi suunniteltujen ja täydelliseksi hiottujen medioiden ohi.

Paitsi. Kun se reaktio voikin olla ihan päinvastainen. Mitä jos bloggaajalla onkin finni naamassa? Miksi se meikkaa tolla tavalla? Kuinka se kehtaa pitää tuota mekkoa kun toi iho tuolta noin pursuaa? Hei miten toi nyt oikein syö viikonloppuisin noin huonosti? Miksi se on päästänyt itsensä noin isoksi? Miksi se on päästänyt itsensä noin laihaksi? Miksi se lukee tota tenttikirjaa uudestaan, eikö se päässyt viimeksi läpi? Miksi se ei oo käynyt salilla pitkään aikaan? Miksi se epäonnistui, miksi sen iho kukkii, miksi se on liian iso, virhe, virhe, virhe. Mitä tapahtuikaan sille, että "siihen" (eli bloggajaan) oli niin ihanan helppo samaistua? Mitä tapahtui aitouden peräänkuuluttamiselle?


Näin kosmetiikkabloggaajana innostun monesti meikkaamisesta niin suuresti, että järjettömät pakkelit naamassani pysähdyn välillä itsekin miettimään olenko tämä oikeasti minä. Onnekseni seilaamme vielä turvallisilla vesillä sillä vastaus on toistaiseksi aina ollut että kyllä olen! Meikit inspiroivat minua sen vuoksi, että niillä voi tehdä mitä tahansa, ilmaista itseään tai vaikkapa täydentää asua. Toki sitä käytetään myös itsensä "korjailemiseen" mutta vasta silloin kun ei pysty poistumaan kotoa ilman häivääkään meikkiä, tulee minusta huolestua. Itse rakastan meikkaamista yli kaiken, mutta jos tarve on tai laiskuus iskee, niin voin kyllä lähteä ilman meikkiä tai hiuskuontalon laittamista esimerkiksi kauppaan, kouluun tai jopa PR-toimistoille vierailemaan. Pinnalliset asiat eivät ole kokonaisuudessaan minä, mutta kyllä ne ovat minulle tietynlainen minuuden jatke.

Paino, pituus, ihonväri, kasvojen symmetrisyys ja muut vastaavat ominaisuudet ovat ehkä määriteltävissä olevia asioita, mutta kauneus on mielipideasia joka lähtee yksilöstä. Ihminen voi siis olla kaunis olivat edellämainitut speksit sitten mitä tahansa. Kun sisältä lämpöä hohkaava ihminen astuu huoneeseen pilke silmäkulmassaan ja hymy huulillaan, hän valaisee koko huoneen oli hän sitten minkä kokoinen tai värinen tahansa. Kun taas ihminen satuttaa muita, on pahantahtoinen, kostonhaluinen, ilkeä tai inhottava, tekee se hänestä maailman rumimman ihmisen. Vaikka olisikin ihannekokoa,


Photo diary | Stockholm

11/15/2012



















Latest Instagrams

© Joanna Hearts. Design by FCD.