SLIDER

JOANNA HEARTS


Helsinkiläinen musiikkibloggaaja ja internetin supersankari, jonka voi löytää valokuvaamasta festarilavojen kupeesta, fiilistelemästä keikkoja pikkuklubien takanurkasta, tai selailemasta Spotifyn uutuuksia yön pikkutunneilla.

UUTISKIRJE

 

Virhe, virhe, virhe, sekä aitouden sietämätön keveys


Lukijoiden nouseva tarve täydellisyydelle ja virheettömyydelle on tuntunut olevan silminnähden nousevassa suosiossa. Kun bloggaaja on virheettömän kaunis kuin (photoshopattu) maalaus, se herättää ihastusta, arvostusta, sivukäyntejä ja seurantaa. Jos taas bloggaaja viettää päivän ilman meikkiä, ei häpeile leuassa töröttävää saatanallista finniänsä tai on pukeutunut epäimartelevaan vaatekappaleeseen, herättää se paheksuntaa, järkytystä ja tietenkin sitä negatiivista kritiikkiä.

On kieltämättä joskus ikävää olla bloggaaja sillä se tekee meistä samalla julkista riistaa ja jättää meidät kohteiksi ilkeitäkin arvostelijoita varten. Se on kuitenkin tie, jonka olemme itse valinneet. Oikea kysymys kuuluukin, että miksi - miksi jopa blogimaailmassa vaaditaan virheettömyyttä, miksi finnit halutaan piiloon ja vyötärön kurvit suoriksi, mikseivät ihmiset enää kestä todellisuuden makua?

Olen blogissani aikaisemminkin rehdisti kertonut teille käsitteleväni kuvia, joskus vähän vähemmän ja joskus taas tosi rankallakin kädellä. Teen niin sen vuoksi, että koen olevani erittäin visuaalinen ihminen ja tykkään "rakentaa" kuvia. Siinä ei mielestäni ole mitään pahaa ja tottakai pidämme kauniista asioista, ihmiset on käytännössä ohjelmoitu siihen. On sitäpaitsi melko ymmärrettävää, jos esimerkiksi bloggaajat tahtovat tavallaan suojella itseään ilkeiltä kommenteilta eliminoimalla "virheensä" minimiin.

Olen itsekin kärsinyt siitä etenkin blogini alkuaikoina suuresti. Blogini ihka-ensimäinen kommenttikin oli seuraavanlainen: "HYI helvetti!!!! Eikö sua yhtään hävetä? No ekana ainaki tuo alamakkara tuolla!!" Kyllä, sen jälkeen kieltämättä hävetti. Vain viisi tuntia aiemmin olin vielä ollut  innoissani uudesta blogista. Meinasin poistaa koko blogin heti. En kuitenkaan poistanut. Onneksi. Katsokaa missä olen nyt.


Taideopiskelut, sekä maalailuhistoriani ovat muovanneet minusta ihmisen joka tahtoo blogissaan asioiden näyttävän erityisen hyvältä. Tarkoitan siis sitä, että siinä vaiheessa kun valokuva on otettu ja edessäni onkin Photoshopissa auki kuva vaikkapa ihmiskasvoista, en ajattele sitä enää valokuvana vaan pohjana taideteokselle josta tahdon tehdä mahdollisimman visuaalisesti puoleensavetävän. Katson linjoja, värejä, kokonaisuuksia. Kauneus ei ole minulle yksiselitteistä eikä varsinkaan tarkoita täydellisyyttä, virheettömyyttä tai edes välttämättä kauniita asioita. Minusta kauneutta ovat myös pienet yksityiskohdat, "virheet" ja rumat asiat, sillä ne tekevät asioista mielenkiintoisia. Pelkkä kaunis kauneus on minulle liian helppoa, läpinäkyvää ja yksinkertaista. Silti muokkaamalla, värimäärittelemällä ja "silottamalla" voidaan kuvassa tuoda esiin juuri ne elementit mitä niistä tahtoo esiin nostaa.

Etenkin blogimaailmassa tämä aihe on erittäin oleellinen. Blogien viehätys kuitenkin piilee mielestäni juuri siinä, että jossakin syvällä mediaseksikkyyden sydämessä ovat kuitenkin bloggaajat, jotka esittelevätkin samat asiat lähestyttävämmässä ja arkisemmassa ympäristössä. Mikäli bloggaaja on kyennyt luomaan itsestään ja brändistään luotettavan, häntä uskotaan enemmän kuin niitä mainostajia, jotka pyrkivät pois pisamista, luomista, liikakiloista, hammasraudoista... asioista, jotka tekevät meistä meidät! Bloggaajat taas ovat inhimillisiä, erilaisia yksilöitä ja juuri sitä riisumatonta inhimillisyyttä blogeissa arvostetaankin; ihanaa kun toi on niin aito! Ihanaa kun nää ei oo semmosia lehteen siloteltuja kuvia! Ihanaa, että tää bloggaaja on niin samanlainen kuin me muutkin! Ihanaa kun ton vaatekoko onkin 40! Ihanaa! Ei ihme, että bloggaajien elämänmakuista ja oikealta tuntuvaa meininkiä suositaan valmiiksi suunniteltujen ja täydelliseksi hiottujen medioiden ohi.

Paitsi. Kun se reaktio voikin olla ihan päinvastainen. Mitä jos bloggaajalla onkin finni naamassa? Miksi se meikkaa tolla tavalla? Kuinka se kehtaa pitää tuota mekkoa kun toi iho tuolta noin pursuaa? Hei miten toi nyt oikein syö viikonloppuisin noin huonosti? Miksi se on päästänyt itsensä noin isoksi? Miksi se on päästänyt itsensä noin laihaksi? Miksi se lukee tota tenttikirjaa uudestaan, eikö se päässyt viimeksi läpi? Miksi se ei oo käynyt salilla pitkään aikaan? Miksi se epäonnistui, miksi sen iho kukkii, miksi se on liian iso, virhe, virhe, virhe. Mitä tapahtuikaan sille, että "siihen" (eli bloggajaan) oli niin ihanan helppo samaistua? Mitä tapahtui aitouden peräänkuuluttamiselle?


Näin kosmetiikkabloggaajana innostun monesti meikkaamisesta niin suuresti, että järjettömät pakkelit naamassani pysähdyn välillä itsekin miettimään olenko tämä oikeasti minä. Onnekseni seilaamme vielä turvallisilla vesillä sillä vastaus on toistaiseksi aina ollut että kyllä olen! Meikit inspiroivat minua sen vuoksi, että niillä voi tehdä mitä tahansa, ilmaista itseään tai vaikkapa täydentää asua. Toki sitä käytetään myös itsensä "korjailemiseen" mutta vasta silloin kun ei pysty poistumaan kotoa ilman häivääkään meikkiä, tulee minusta huolestua. Itse rakastan meikkaamista yli kaiken, mutta jos tarve on tai laiskuus iskee, niin voin kyllä lähteä ilman meikkiä tai hiuskuontalon laittamista esimerkiksi kauppaan, kouluun tai jopa PR-toimistoille vierailemaan. Pinnalliset asiat eivät ole kokonaisuudessaan minä, mutta kyllä ne ovat minulle tietynlainen minuuden jatke.

Paino, pituus, ihonväri, kasvojen symmetrisyys ja muut vastaavat ominaisuudet ovat ehkä määriteltävissä olevia asioita, mutta kauneus on mielipideasia joka lähtee yksilöstä. Ihminen voi siis olla kaunis olivat edellämainitut speksit sitten mitä tahansa. Kun sisältä lämpöä hohkaava ihminen astuu huoneeseen pilke silmäkulmassaan ja hymy huulillaan, hän valaisee koko huoneen oli hän sitten minkä kokoinen tai värinen tahansa. Kun taas ihminen satuttaa muita, on pahantahtoinen, kostonhaluinen, ilkeä tai inhottava, tekee se hänestä maailman rumimman ihmisen. Vaikka olisikin ihannekokoa,


38 kommenttia

  1. Loistavasti kirjoitettu Joanna ja mahtavaa, että sinäkin innostuit osallistumaan. :)

    VastaaPoista
  2. ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

    VastaaPoista
  3. aivan ihana postaus♥ luen tätä varmasti usein silloin kun anonyymi kommentti pistää vituttamaan : D ♥ kiitos tästä!

    VastaaPoista
  4. apuaaa, laitoit mut sitten itkemään.

    oon kamppaillut tän ongelman kanssa jo aika kauan, sillä ite haluaisin olla täydellinen kokoni ja ulkonäköni suhteen täällä blogimaailman puolella, mut tän jälkeen musta tuntuu, et uskallan olla oma itseni tämmöisena ku oon. inspiroit mua todella. :) kiitos.<3

    VastaaPoista
  5. Mahtavaa, Joanna! <3 Kaikkein eniten minua on kummastuttanut se asenne, että bloggaajan täytyisi yrittää hävetä samoja asioita kuin yleisönsä. Jos hän on laittanut blogiinsa kuvan, johon hän on selvästikin tyytyväinen tai ainakin se ajaa asiansa (esim. vaatteen esittelyn), niin miksi ilkeä anonyymi niin kovasti haluaa hänen alkavan inhota kyseistä kuvaa jonkun yksityiskohdan vuoksi? Miksi vaikkapa makkaroidensa tai niiden puutteen kanssa sinut oleva ihminen ärsyttää toista siinä määrin, että hän näkee vaivaa paitsi henkilön kuvien katseluun, niin myös kommentointiin?



    Mulla on välillä kommentteja lukiessa sellainen olo, että missä hemmetin vaaleanpunaisessa yksisarvismaassa oikein elän, kun mulle tulee vain kiva fiilis siitä, että ihmisillä on hyvä olo itsensä kanssa. :D Nostan hattua teille bloggaajille, että jaksatte myös ne asiattomat kommentit.

    VastaaPoista
  6. Vautsi, oot super kaunis ilman meikin meikkiä! :) Upea ilmestys oot!!

    VastaaPoista
  7. Juuri näin! Ihmiset on liian kauan ihannoineet epäinhimillisiä vartalomalleja ja muita kauneusihanteita, olisi vihdoin aika tehdä muutos! Ja ketkä muutkaan on parempia levittämään tätä sanomaa kuin bloggaajat :) Tää on mahtava juttu.



    On kurjaa että kaikkien pitäisi olla samanlaisia. Olisi ihanaa jos kellään ei enää olisi mitään ulkonäkökriisejä sen takia, ettei näytä samalta kun hajuvesimainoksien naiset, tai yhtä hoikalta kun alusvaatemallit. Sinä näytät upealta juuri tuollaisena kun olet; sulla on upea tukka, todella kauniit kasvot ja ihanat silmät, eikä tyylissäsikään ole moitittavaa. :)

    VastaaPoista
  8. Asiaa sivuten, PMMPn Tytöt biisin sanoista tulee aina fiilis että jes! Oon paras juuri tämmösenä! Ja sä oot ihana pus.

    VastaaPoista
  9. Tässä on asiaa. Asiaa jota mä en tajunnut tarpeeksi ajoissa. Mulla on blogi todella alussa ja katson sun blogi historiaa... samaistun täysin. Oon ottanut turhan anonyymi kommentoinnin ihan vain oman itsetunnon pitämisen vuoksi. Läski,finninaama yms itsetuntoa tuhoavat sanat kaikuu korvissa. Mä vähänaikaa tässä sitten teinkin postauksen, kuinka aion jatkaa bloggaamista kaikesta huolimatta. Olisi kiva, jos kävisit katsomassa sen. Musta tehtiin 150 ihmisen keskustelu Demi.fi'hin, jossa mua ja mun ulkonäköä haukuttiin järjettömin määrin. Ketkä haluaa satuttaa toista noin? Mitä sitten vaikka oonkin kokoa 40? Mitä sitten vaikka syön kerran viikossa jäätelöä ja nautin silti elämästä ihanat ihmiset ympärillä? Tää sun postaus saa mut varmasti jatkamaan entistä paremmin bloggaamista. Kiitos ihana ♥

    http://oonaen.blogspot.fi/2012/11/fuck-that-shit-and-keep-blogging.html

    VastaaPoista


  10. Tilaan kahta muotiblogia, sua ja Nataa. Muita luen ilman tilausta (koska tilauslistasta tulisi muuten liian pitkä...) ajankuluksi.



    Sua tilasin ihan ekana, teksteistä pilkottavan aitouden ja rehellisyyden välittymisen vuoksi.

    Ihan sama miten paljon sitä shoppaa, ei se ratkaise. Vaan se mitä on sisässä.

    Okei, ehkä vähän myös se, että täällä ei paljoakaan häiritse rytkymainostus ja henkkamaukka.



    Love your style! ♥ Meikeillä tai ilman. Ihassama!

    VastaaPoista
  11. Sä oot kyllä harvinaisen kaunis ilman meikkiä, saat varmaan kiittää eksoottisia sukujuuria asiasta :)

    Tulit heti ekana mieleen kun luin tita Veeran postausta, olithan ennenki jo esiintyny täällä meikittä. Ja oot ehdottomasti yks mun lempparibloggaajista juuri sen takia, että oot oma ittes! En itsekään ole mikään langanlaiha malli, joten mieluummin otan sulta vinkkiä pukeutumisesta ja tyylistä. Kannustat muakin pukeutumaan samallalailla kuin parikyt kiloa laihemmat kaverit. Joten kiitos siitä! :)

    VastaaPoista
  12. Tykkään blogistasi, älä käsitä väärin, mutta mietinpähän vaan, että onko _lukijoilla_ oikeasti tarve täydellisiin ja virheettömiin blogeihin? Vai tuleeko se tarve täydellisyyteen sittenkin ihan omasta itsestään, halusta saada blogi menestymään?



    Ei kaikkia tarvitse miellyttää. Ymmärrän, että on rankkaa ottaa täysin turhaa paskaa niskaan, eikä kenelläkään ole oikeutta haukkua toista, mutta ole se muutos, jonka tahdot maailmassa nähdä ;) Kun huomaa, miten paljon tämäkin on herättänyt keskustelua, ehkä ihmisillä on ennemmin tarve tällaiselle...



    Ymmärrän kyllä myös, että blogisi on harrastuksesi, jonka avulla tahdot tehdä maailmasta kauniin (eiköhän se ole meidän jokaisen bloggaajan tarkoitus) ja upeiden kuvien lisäksi teet maailmasta kauniin nimenomaan rehellisien ja aitojen tekstien avulla. Kiitos siis sinulle.

    VastaaPoista
  13. Oot tosi nätti! Oon muutaman kerran nähny sut bussissa ja olit kyl yhtä nätti luonnossakin ku käsitellyissä kuvissa:----DDD

    VastaaPoista
  14. Kampanjalla on monta hyvää puolta kyllä, mutta olen kiinnittänyt huomiota muutamiin hassuihinkin asioihin.

    Ensinnäkin monet bloggaajat ovat kuvanneet tämän meikittömän kasvokuvansa ilman yläosaa, mikä on hassua. On kiinnostavaa, että luonnollisuuteen liittyvässä jutussa mielenkiintoa herätetään vastapainoisesti pienellä eroottisuudella. Tätä ei suinkaan ole ns. normaaleissa kuvissa yhtä selvästi näkyvissä. Toteutuuko nyt tämä luonnollisuuden idea kovinkaan hyvin tai ainakaan tarkoituksenmukaisella tavalla?

    Toisekseen, en tiedä, onko tällä kampanjalla loppujen lopuksi positiivista vaikutusta nuoriin tyttöihin. Jokainen kun näkee itsensä kaikkein kriittisimpänä, joten luulen, että useammat naiset pitävät bloggaajia jotenkin kauniimpana luonnollisenakin suhteessa itseensä.

    VastaaPoista
  15. Tässä minä kaikkine virheineni :) http://mardatzma.blogspot.fi/2012/11/naked-truth.html

    Tää on niin ihana liike! Lisää tämmöisiä !

    VastaaPoista
  16. Voi ei ♥ Sä olet täydellinen omana itsenäsi! Ihanaa, että löydät täältä inspiraatiota! :)

    VastaaPoista
  17. Erittäin hvyin laitettu! :) Ja se vaikutus etenee mielettömän nopeasti. Esimerkiksi tässä postauksesssa puhumassani ensimmäisessä postaukessa oli kuva, joka mielestäni oli hurjan kiva, siksi sen postaukseenkin valitsin. Kun Anonyymi tuli sitten kysymään, että eikö yhtään hävetä ja haukkumaan, niin fiilis sukelsi täysin ja kyllä, hävetti. Anonyymi siis sai minut häpeämään kuvaa josta olin aiemmin iloinnut ja ollut ylpeä.

    VastaaPoista
  18. Olet oikeassa, bloggaajilla on mielestäni mitä oivin väylä nostaa tämä asia esille! :) On ihanaa, että emme ole kaikki samanlaisia! Se olisi todella tylsää. "Virheemme" tekevät meistä mielenkiintoisia! Kiitos paljon. ♥

    VastaaPoista
  19. Hyvä! Todellakin jatkat! Kaikki vastaavanlainen on todella raskasta, mutta vihaajille, anonyymeille ja paskanpuhujille paras näpäytys on oma menestyminen! ♥ Ja parasta on, ettei se satuta ketään. Jatka, aina!

    VastaaPoista
  20. Ooh, olen päässyt upeaan seuraan!! :) Kiitos paljon upeasta kommentista. ♥

    VastaaPoista
  21. Voi kiitos paljon! Varmasti sukujuuret antavat sellaisen lisän että näytän suomalaisille ihanan erikoiselta. :) Mulla ei ole ongelmaa esiintyä meikittä niin blogissa kuin oikeassa elämässäkään, kyse on vain fiiliksestä enkä usein viihdy meikittä koska se on niin tylsää! Meikeissä on rajattomat mahdollisuudet ja haluaisin tutkia niistä jokaisen!



    Täytyy pitää tämä haaste mielessä aina tulevaisuudessakin eikä vain nyt kun se on pinnalla, sillä on tärkeää tuoda luonnollisuutta esiin blogeissa ihan yleisesti. Meillä bloggaajilla on tietty vastuu, ja toivon että tämä kampanja oikeasti muuttaisi tätä asiaa eikä vain puhuisi siitä. En tietenkään toivo, että blogien laatu laskisi, photoshoppaus niissä loppuisi ja bloggaajat esiintyisivät vain meikittä. Sen sijaan toivoisin, että bloggaajat muistaisivat että on ihan okei olla meikkaamatta kuvia varten, on ihan okei olla laittamatta hiuksia, me ollaan ihan okei, ja siksi on ihan okei tehdä siitä säännöllistä, satunnaista postausarkea.

    VastaaPoista
  22. Minun mielestäni ehdottomasti nimenomaan lukijoilla on! En väitä sitä, ettei bloggaajillakin olisi, mutta se bloggajien tarve taas heijastuu lukijoiden tarpeista. Senhän huomaa nimenomaan kommenteista. "Virheiden" noteeraus on kommenteissa mielestäni selkeästi kasvanut ja sen perusteella mielestäni lukijat vaativat nimenomaan virheettömyyttä. Eli oikeastaan kyllä, tarve olisi nimenomaan aitoudelle jotta lukijat ehkäpä napsahtaisivat siitä pois. ;)



    Kiitos paljon kommentistasi, ihana huomata että täällä liikkuu mediakriittistä porukkaa! :)

    VastaaPoista
  23. Käääks!! :D Ristiriitainen kommentti mutta kiitos silti, kai :D (Miksi kaikki näkee mut aina bussissa...)

    VastaaPoista
  24. Tämä yläosattomuus ei mielessäni missään nimessä ole millään tavoin yhteydessä minkään tasoiseen eroottisuuteen! Miellän asian niin, että yläosattomuus kamppiksen kuvissa johtuu tasan kahdesta asiasta; 1. Kamppiksen aloittaja, Veera esiintyi omassa alastomassa totuudessaan decolte paljaana ja bloggaajat tahtovat jatkaa alkuperäistä postausmallia, ja 2. Tarkoitus on käsittääkseni esittää bloggaajat mahdollisimman luonnollisina ja suihkunraikkaana, luonnonasussaan, omassa ihossaan. Kuten Veera lainasi hiljattaista mainoslausetta: "You will never be more than you are naked"! Onhan haasteen nimikin Naked Truth - alaston totuus!

    VastaaPoista
  25. Ihanaa, että lähdit mukaan! :)

    VastaaPoista
  26. Hei! :)

    Olen luonut bloggaajille uuden haasteen joulukuulle, toki Veeran haasteesta innostuneena. Haluaisitko olla mukana tai antaa näkyvyyttä haasteelle? Check it out. http://norsunluusydan.blogspot.fi/2012/11/en-enaa-tarvitse-haaste.html

    -Pinja

    VastaaPoista
  27. Ihanasti kirjoitettu :)

    VastaaPoista

© Joanna Hearts • Theme by Maira G.