SLIDER

JOANNA HEARTS


Helsinkiläinen musiikkibloggaaja ja internetin supersankari, jonka voi löytää valokuvaamasta festarilavojen kupeesta, fiilistelemästä keikkoja pikkuklubien takanurkasta, tai selailemasta Spotifyn uutuuksia yön pikkutunneilla.

UUTISKIRJE

 

Photo diary | Munich


Torstai-iltana Jenna rantautui luokseni sänkyyni löhöilemään. Askarreltiin kaikenlaista kuten kirjoiteltiin meidän yhteistä päiväkirjaa (sain sen Jennalta lahjaksi joskus, kirjoitetaan siihen molemmat ja aina silloin tällöin se vaihtaa omistajaa toiselta toiselle) ja kirjoitettiin teille esimerkiksi käsinkirjoitettu postaus. Oltiin alusta alkaenkin vähän skeptisiä, että saataisiinko ollenkaan unta koko yönä, mutta lopulta ei edes yritetty!

Ennen kolmea alettiin sitten valmistautua lähtöä varten eikä oltu nukuttu sekuntiakaan. Ei kun 24h Alepasta kanisteri energiajuomaa kehiin ja vielä kentällä kupponen kahvia, kyllä pärisi! Kikateltiin niin paljon, että kaikki muut kentällä aamusta liikkeellä olleet ihmiset varmaan vihasi meitä. No, ainakin pysyttiin hereillä mikä oli tärkeintä. Suuntana oli nimittäin München!

Münchenissa käytiin viemässä isommat laukut hotellille ja lähdettiin sitten seikkailemaan. Oltiin jo niin aikaisin aamulla nimittäin Saksassa, että ei tietenkään päästy vielä tsekkaamaan sisään huoneeseemme muutamaan tuntiin. Se ei sinäänsä haitannut sillä meidän oli tarkoituskin tutustua kaupunkiin paremmin, mutta kieltämättä pienet yöunet olisivat olleet poikaa! Lähdettiin kuitenkin liikkeelle samoilla silmillä ilman sen tarkempaa suuntaa!

Meidän hotellimme oli aivan kivenheiton päästä päärautatieasemasta, joten Saksan syke oli aivan kävelymatkan päässä. Meillä oli kuitenkin päiväliput, että päästiin kulkemaan metrolla tarvittaessa. Ei kuitenkaan katsottu metrokarttaa saatika tavallista karttaa seikkaillessamme, käveltiin hyvän aikaa ennen kuin löydettiin mitään oikeasti mielenkiintoista, mutta onneksi kävellessä kaikki ympärillä kohoavat rakennukset olivat hurjan kauniita!

Jossain vaiheessa seikkailua kofeiini kai loppui elimistöstämme ja crashattiin todella kovaa. Istahdettiin paikalliseen Starbucksiin ja istuttiin siellä lannistuneessa hiljaisuudessa kahvikuppostemme ja juustokakkupalojemme äärellä tuijottaen tyhjyyteen. Itse nuokuin niin pahasti, että jos olisin saanut luvan niin olisin varmasti nukahtanut pöytään. Hetken rauhoittumisen jälkeen käytiin vessassa ja itse roiskin kylmää vettä naamalleni sekä otin vähän lepoa vessakopissa. Ei kai sitä auttanut kuin lähteä uudestaan liikenteeseen!







Heti kun oltiin kävelty vähän aikaa raikkaassa ulkoilmassa, parantui olo huimasti ja olin kuin uusi ihminen! Iskettiinkin seikkailullamme pian kultasuoneen kun löydettiin ilmeisesti jonkinlainen kauppojen ja oikein komean näköisten rakennuksien keskittymä. Lisäksi taivaalta satui satumaisen hennosti ja harvakseltaan hitaasti lumihiutaleita maahan tehden esimerkiksi jo valmiiksikin kauniista kaduista vieläkin vaikuttavampia.

Kun kello oli sen verran, että saatiin jo palata hotellille, päätettiin hakea vähän juotavaa iltaa alten kaupasta ja siinä samalla vähän syötävää hotellille. Aivan hotellimme läheltä löytyikin tuttu ja turvallinen Lidl joten päätettiin käydä siellä. Kerättiin ostoksemme hyllyistä ja jonotettiin kassalle, jossa kassaneiti alkoi kertoa minulle jotakin saksaksi. Kerroin englanniksi sekä yritin myös elehtiä etten valitettavasti osaa saksaa, mutta nainen jatkoi saksan puhumista. Lopulta hän totesi englanniksi "No Visa" ja lopulta ymmärsin ettei ruokakaupassa käy kuin käteinen. Suunnattoman yllättyneenä poistuimme kaupasta, jonka ulkopuolella tuntematon nainen ystävällisesti huikkasi missä suunnassa olisi lähin pankki.

Käveltiin pankkiin ja nostettiin käteistä, minkä jälkeen palattiin kauppaan ja haettiin ostoksemme uudestaan hyllyistä. Jonotettiin taas kassalle ja jälleen kassaneiti alkoi kertoa minulle jotakin saksaksi. Kuunneltuani saksankielistä tarinointia hetken kassaneidin hänen esimiehensä astui esiin taustalta vartijan janssa ja kertoi englanniksi, että he eivät tahdo ottaa viidenkymmenen euron seteliä sillä se on liian suuri vaan he tahtoisivat kahdenkymmenen euron setelin. Olin sanaton. Kassaneiti kai näki hämmentyneisyyteni sillä hän sitten lopulta laski viiden euron seteleistä minulle vaihtorahat esimiehensä kehoituksista huolimatta ja pääsin ostoksieni kanssa vihdoin ulos kaupasta. Saksan kieli olisi ollut avuksi!

Hotlassa oli superihana, leveä ikkunalauta johon mahtui helposti makoilemaan tai istuskelemaan sekä samalla katselemaan kadulle! Jenna vielä tajusi, että nuo ikkunatkin saa halutessa auki ja ranskalaiselta parvekkeelta pääsee helposti kurottautumaan raikkaaseen ulkoilmaan! Olisipa mulla kotonakin sellainen! En kuitenkaan tutkinut hotellihuonetta kauhean pitkään sillä sammahdin heti "pienille" muutaman tunnin päikkäreille, niiden jälkeen olo oli jälleen kuin uudella ihmisellä!





Edessä oli siis koko matkamme funktio – Hurtsin keikka! Olin niin suunnattoman onnellinen kun voitettiin Jennan kanssa kyseinen kilpailu enkä vaan voinut uskoa, että oltiin Saksassa lähdössä katsomaan Hurtsia. Hoinkin koko ajan Jennalle ääneen miten omituinen perjaintai meillä oli ollut. “Mitä v*ttua, me ollaan Saksassa?”

Mä olen nähnyt Hurtsin livenä aikaisemminkin, mutten ole koskaan matkustanut katsomaan kyseistä bändiä ulkomaille. En muuten muista olenko kertonut täällä blogin puolella tästä, mutta viime kesän lopussa tapasin myös tulevan aviomieheni Theo Hutchcraftin! Silloin elettiin WKND-festareiden lauantaipäivää, joka oli siis ainoa päivä jona itse olin suunnitellut raahautuvani paikan päälle, Hurtsin perässä tietenkin. Muistan vieläkin sen hetken kuin eilisen, oltiin juuri haettu meidän VIP-passit infopisteessä ja asteltu siksi sitä kautta alueelle kun ensimmäinen ihminen, joka ohitseni viilettää oli herra Hutchcraft. Siis jotain aivan uskomatonta. Onneksi ystäväni rohkaisi vetämään hihasta, sillä sain heitettyä yläfemmat ja otettua yhteiskuvankin!

Minulla olisi kuitenkin ollut niin paljon sanottaaa, niin paljon kiitettävää… sillä bändi on suosikkini ja kantanut minua viime vuosina yli niiden vaikeimpienkin hetkien, antanut voimaa kun sitä en ole mistään muualta saanut sekä tarjonnut lohtua kun olen sitä eniten tarvinnut. Menin kuitenkin tilanteesta jotenkin niin mykästi, että sain suustani ehkä vain pari sanaa ja se jäi harmittamaan. Tällä kertaa päätin siis varautua paremmin ja heittäytyä ihan rehtiin fanityttömoodiin; kirjoitin lentokoneessa vanhan kunnon fanikirjeen!

Keikkapaikka oli nimeltään Theaterfabrik, ja se sijaitsi jonkinlaisella omituisella aukiolla, ikään kuin konttiaukiolla joka oli samalla täynnä erilaisia saluunamaisia pikkupubeja ja muita… paikkoja. En yksinkertaisesti osaa kuvailla paikkaa sanoin. Aukiolla oli jokatapauksessa myös tämä Theaterfabrik, joka oli hallimainen rakennus, mutta keikkapaikkana kuitenkin melko pieni. Jos pitäisi verrata Helsingin meininkeihin, sanoisin että lava oli ehkäpä samaa luokkaa kuin Nosturissa ja itse salin tilavuus ehkäpä Circuksen luokkaa, mutta ilman yläkertaa.

Minulla ei ole mitään hajua kauan Hurts soitti, mutta ei tarpeeksi pitkään kuitenkaan. Biisejä kuultiin niin Happiness-levyltä, kuin viikko aikaisemmin ilmestyneeltä Exile-uutuudeltakin! Löysin jopa uuden suosikin Exilelta, nimittäin jo ennen keikkaa muita kappaleita enemmän soittamani Somebody To Die For upposi akustisena luihin ja ytimiin asti! Jos en aivan väärässä ole, niin voisin erittäin vahvasti veikata tätä jopa sinkkubiisiksi! (Vai onkohan se vain oma toiveeni…)

(Tykkään muuten tästä vikasta kuvasta jotenkin tosi paljon.)

Keikan jälkeen haettiin meidän takit narikasta ja kirmattiin pihalle. Siellä näin suuren fanijoukon odottelemassa seinustalla ja tajusin tämän olevan tilaisuuteni. Fanityttö sisälläni kannusti odottamaan kylmässä enemmän kuin kehoni olisi ehkä tahtonut, mutta onneksi kannusti! Nimittäin jokusen odottelun jälkeen molemmat herrat saapuivat ulos ja sain nimmarin lippuuni sekä (rumpujen pärinää) annettua kirjeeni!! Jipii! Sain tavallaan vihdoinkin sanottua k i i t o s .

Iso sydän tähän.



12 kommenttia

  1. Voi ei pakko jatkaa nyt kommentoimista mutta mä niiin samaistun suhun kun luen tätä tekstiä. Oon ihan alusta asti kuunnellut Hurtsia ja rakastanut jokaista kappaletta ihan hirveästi. Fanityttöilly oon nyt enemmän viimiset 2 vuotta ja voi että! Mä niin toivon että pääsisin näkemään nää herrat kasvotusten ja haluaisin kiittää että miten paljon ne merkitsee mulle ja vaikka mitenkä paskaa elämä on tässä viimiset 3 vuotta ollu niin niiden musiikin avulla on jaksanu eteenpäin! Se on jotain niin käsittämätöntä miten yks bändi voi vaikuttaa näin paljon elämään mutta ehkä muut Hurts fanit osaa samaistua toisiinsa ja ymmärtäävät enemmän kun perheenjäsenet :-D Ohhoh tulipa pitkä romaani mutta nyt jään kyllä lukijaks sun blogiin osaat kirjottaa niin hyvin ja vaikutat tosi ihanalta ihmiseltä! :-) (kirjotinkohan ees suomee)

    VastaaPoista
  2. Voih kiitos paljon ♥ Hurts on MIELETÖN! Mäkin unelmoin, että saisin joskus "kunnon" hetken kasvotusten mutta siihen asti olen kiitollinen niistä hetkistä joita olen jo saanut ja superonnellinen, että sain kiitettyä edes kirjeitse :)

    VastaaPoista
  3. Olen niin katellinen! Olen itsekkin aivan Hurts-fani ja itken joka kerta kun kuuntelen tätä uusinta levyä, ensinmäinenkin on loistava. Nyt nämä päivät levyn hankkimisesta asti olen kuunnellut sitä erittäin aktiiviisesti ja en voi ymmärtää, kuinka ihana ja mahtava bändi Hurts on. Haaveilen, josko pääsisin Ruisrokkiin poikia katsomaan. Ja hieno idea tuo fanikirje, josko sellaisen uskaltaisin itsekkin kirjoittaa... :3

    VastaaPoista
  4. Heippa! Ihmetytti noi sun instagrammiin lisäämäsi kuvat sun laskuista, laskuissa näkyy kolmen perintäfirman logot. En tiedä sun tilannetta, enkä missään nimessä tuomitse sua mut ehkä pikku vinkkinä, et joku ulkopuolinen voi saada niistä vähän (ehkä?) vääristyneen kuvan! :)

    VastaaPoista
  5. Niin tai sitten just oikeen kuvan :D Mut kiitos huolenpidosta ♥

    VastaaPoista
  6. Kirjoitit Hurtsista ihan niinkuin itse olisin kirjoittanut! Hullua :D Itsekkin olin katsomassa Hurtsia Weekendissä ja ketuttaa vieläkin etten päässyt näkemään Theoa, vaikka hengailin koko päivän siellä suunnalla mistä hänet pystyi bongaamaan! Murr. Mutta piti vain sanomani, että itse matkustan vaikka maailman ääriin, jotta saisin sanoa oman kiitokseni!!



    Ihana postaus oli & olet itsekkin todella kaunis! :)

    VastaaPoista
  7. Oon niiiiin onnellinen, että myös toka levy oli näin hyvä! Pelkäsin sikana, ettei olisi. :D Mut se on mieletön! Niin paljon uusia ulottuvuuksia mut silti ehtaa Hurtsia!

    VastaaPoista
  8. Mistä suunnalta sen pystyi bongailemaan? En vieläkään voi uskoa, että törmäsin siihen satutmalta! Se oli ensimmäinen ihminen, joka käveli ohi kun astuin alueelle!! :D

    VastaaPoista
  9. Hurts=elämäni rakkaus. Muistan kun jostain keskustelufoorumilta bongasin wonderful life kappaleen ja olin et mikä hitto toi on, googletin sen ja löysin youtubesta 3 kämästä live videota mutta siitä huolimatta se oli rakkautta ensi kuuntelemalla! Nyt olenkin pojat hmmm 3 kertaa suomessa nähnyt ja kesällä odottaa ruisrock ;D vielä kun saisi heidät tosiaan tavata ja olen miettinyt fanikirjeen kirjoittamistakin mutta saako/lukeeko/vastaako ne ikinä niihin... :D Enkä edes tiedä mitä siihen kirjottaisin, en ole koskaan fanittanut ketään siihen malliin että olisin postia lähettänyt.. :D

    VastaaPoista
  10. Hurts on ainoa bändi, jonka löytämisestä saan kiittää SPOTIFY-MAINOSTA! :D Mä en usko tai edes odota vastausta, mutta oon onnellinen, että sain edes sanoa sanottavani. :) Noihinhan pitäis laittaa vastauskuori omalla osoitteella ja postimerkillä mukaan niin ne saattaa vastata, itse en laittanut sitäkään mutta yhteystiedot kyllä. Koska sehän on täysin mahdollista, että esim Theo lukee sen kirjeen ja sille tulee pakonomainen tarve lähettää mulle sähköpostia. :D

    VastaaPoista
  11. Olen kuunnellut Hurtsia siitä asti kun ensimmäinen levy on ilmestynyt (kiitos siskolle joka osti mulle sen levyn lahjaksi.)

    Mullehan tapahtui jotain aivan uskomatonta weekendissä! Kaveri oli tutustunut etkoilla Chris nimiseen herraan joka sattui olemaan Hurtsin roudari (kuulosti aika kusetukselta niinkuin epäilimme) mutta heidän keskustelunsa olivat jäänet lyhyeen sinä iltana.

    Weekendin jälkeen lähdin jatkoille tämän saman kaverin kanssa ja bongasimme tietenkin Chrisin vip tiloista Theon ja Adamin vierestä. Kuolattuamme tovin Chris lähti vip tiloista ja hyökkäsimme hänen juttusilleen. Keskustelimme siinä tunnin verran mutta tiemme erosivat.

    Valomerkin tultua herra tuli meidän juttusille ja huomasimme väen vähennettyä Theon ja Adamin lähtevän ja tietenkin pyysimme Chrisiltä voisiko hän pyytää yhteiskuvaa ja mies teki työtä käskettyä. Niin saimme yhteiskuvan, ah sitä fiilistä.

    Jäimme vielä baarin ulkopuolelle Chrisin kanssa juttelemaan ja hän pyysi meitä jatkojen jatkoille hotelliin jossa itse Hurtsin pojat olisivat olleet juhlimassa mutta ainut kyytimme saapui ja yövyimme tunnin ajomatkan päässä joten meidän oli pakko lähteä. Hän lupaili maksaa meille taksia mutta päätimme kerrankin olla edes hieman viisaita ja olla menemättä sillä tiesimme että tottakai tälläisille jatkoille etsitään kaikenlaisia nuoria tyttöjä. Saimme lopuksi vielä hänen numeronsa ja soitimme hänelle vielä illalla toivottaaksemme hyvää yötä. Oli aika huippu fiilis!! Pahoittelen tekstin sekaavuutta sillä tää ilta saa vielä mahan sekaisin vieläkin:) Ruisrockia odotellessa:)

    VastaaPoista
  12. Tommoset on kreisejä!! Joo jatkot voi olla tommosia, mut toisaalta ei ne aina oo myöskään niin hurja kun monet luulee. :) Mä päädyin itse randomisti Helsingin yöhön Killersien kanssa kun niillä oli keikka Helsingissä, vaikken edes ollut itse keikalla! Life works mysterious ways! :D

    VastaaPoista

© Joanna Hearts • Theme by Maira G.