Alkoholista, sen juomisesta ja asennevammoista

8/15/2013

On muutama aihe, joita blogissa on riskialtis käsitellä. Näitä aiheita ovat esimerkiksi uskonto, politiikka ja seksi. Hienovaraisesti tassutellen on bloggaajien tullut kuitenkin kuljeskella myös aihepiirin alkoholi ja päihteet ympärillä. Nyt lähenevän viikonlopun edessä se on kuitenkin mielestäni aihe, jota tahtoisin meidän jokaisen hetken aikaa tunnustelevan!

Kenellekään tuskin on jäänyt pimentoon, että suomalaiset ala-ikäiset juovat eikä siinä ole enää mitään erikoista. Alkoholi tähdittää etenkin nuorten viikonloppuja ja viihdyn omatkin loppuviikkoni mieluusti ulkona ystävieni kanssa. Muutaman vuoden sisällä olen kuitenkin päätynyt siihen lopputulokseen, että minun elämässäni alkoholi tulee jatkossa olemaan enemmänkin poikkeus kuin sääntö. Tulevaisuudessa tunne saattaa olla toinen, mutta tällä hetkellä koen olevani mukavimmillani näin. Ajattelin nyt hieman valottaa syitä miksi ja miten ympärilläni olevat ihmiset ovat siihen suhtautuneet.


Minulle on ollut helppoa ajautua tällaiseksi alkoholinkäyttäjäksi sillä en ole koskaan kokenut alkoholilla olevan vahvaa fyysistä vaikutusta minuun. Lyhyt nousuhumalani muistuttaa yleensä lähinnä laskuhumalaa ja kun se menee ohi olen jälleen normaali, ellen sitten juo niin paljoa että juoma tulee väkisinkin takaisin ylös. Alkoholia baareissa juodessani olen siis joka tapauksessa lähes selvin päin, yleisin vaikutus on, että minua alkaa vain väsyttää ja vaikutan varmasti tympääntyneeltä, selvinpäin taas olen sananmukaisesti enemmän selvänä; skarpimpana ja avoimempi. Muuta välivaihetta selväpäisyyden ja oksennuksen välillä ei minulla juurikaan ole ja siksi näen jo lähtökohtaisesti rahan haaskauksena sekä muutenkin turhana käyttää muutenkin vähäisiä rahojani alkoholiin.

Alkoholinkäytöstä hiljalleen luopuessani en kuitenkaan missään nimessä ole luopunut juhlimisesta, baareista, anniskelualueista, puistokaljoitteluista tai mistään samankaltaisesta. En myöskään kieltäydy alkoholista täysin eli voin drinksutella jos siltä tuntuu, ottaa skumpat hienommissa tilaisuudessa tai ihan suoranaisesti dokata siellä baarissakin jos tekee mieli. Usein ei vain tee mieli. Kyse on siis lähinnä siitä, että en kirjaimellisesti saa alkoholista mitään iloa, se ei vaikuta minuun juuri mitenkään ja silti se maksaa. Olen nähnyt siksi helpommaksi vain kertoa muille etten juo koska ihmiset ovat sellaisia, tiedättehän, että kaikille pitää olla jokin syy? Niin kuin se olisi jotenkin todella järjetöntä olla tuhlaamatta rahojansa johonkin, joka katoaa hetkessä eikä juuri jätä omaan fiilikseen minkäänlaista eroa muuta kuin muille sen onnen tunteen, että "Jes, Joannakin juo!" Minulla ei ole mitään ongelmaa olla juomatta ilman mitään pätevää syytä, mutta muille se tuntuu olevan täysin käsittämätöntä, oli kyse sitten tutuista tai tuntemattomista.

Valintani ei oikeastaan siis heijastu mihinkään muuhun kuin siihen mitä ainetta kulautan kurkustani alas. Se, mikä minut on kuitenkin yllättänyt ovat olleet muiden ihmisten reaktiot. Illanviettoihin ei enää kutsuta kun eihän se Joanna juo ja viikonloput saa muutenkin viettää aika hyvin omassa seurassa ellei kutsu itse itseään johonkin. Tarkennuksena; kyse ei siis ole siitä, että ystäväni olisivat kaikonneet ympäriltäni koska olen lopettanut juhlimisen. Ei tosiaankaan, sillä en ole saanut ystäviäni juhlimisen kautta eikä se muutenkaan ole yleisin yhdessä tekemämme aktiviteetti! Kyse on ennemminkin siitä että minut jätetään usein kutsumatta sen vuoksi etten juurikaan juo, vaikka todellisuudessa olen aivan sama - mahdollisesti jopa parempi - ihminen myös selvinpäin. Kaikki on siis oikeastaan ennallaan.

Vähäinen juomiseni ei siis lainkaan vaikuta siihen, ettenkö haluaisi lähteä baariin, käydä tanssimassa tai laittautua ulos ystävieni kanssa. Tahtoisin edelleen käydä ulkona. Tahtoisin edelleen käydä baareissa. Tahtoisin edelleen viettää aikaa ystävieni kanssa. Tahtoisin edelleen jopa tanssia jos sattuu olemaan sellainen fiilis. (Vaikka useimmat tietävätkin ettei tanssiminen oikein ole minun juttuni.) Sellainen fiilis ei kuitenkaan tule siitä, että muut nihkeilevät koko illan minun suhteeni koska itse nihkeilen lasini sisällön suhteen. Tarkoitan siis sitä, että kaikki on hyvin niin kauan kuin kukaan ei tiedä lasissani olevan omenamehua, ilta saattaa jatkua hauskana aina pikkutunneille asti! Nyrpeäksi se muuttuu vasta kun muut saavat tietää, ettei juomani olekaan alkoholipitoista!

Tässä on kyse siis vain yleisestä asenteesta päätökseni ympärillä, ei yksittäisistä henkilöistä. Minusta on kuitenkin harmillista, surullista, ja jopa hieman masentavaa ettei kanssani tahdota viettää aikaa juhlien muuta kuin jos kädessäni on tuoppi - olkoonkin sitten vain näön vuoksi. Ihan kun en riittäisi itsekseni ilman alkoholia. Liian usein olen viime vuosina joutunut vastaamaan kysymykseen "miksei sulla oo juomaa?", masistellut itsekseni kun kutsu juhlimaan onkin peruttu tai muuten vain pohtinut miksen kelpaa muille selvinpäin?

Olen jo pienestä pitäen pohtinut tätä; suomalaisten glorifoivaa suhdetta alkoholiin. Jos joku juo 20 pulloa olutta on se supersiisti jätkä, mutta jos joku juo 20 pulloa vettä on se omituinen idiootti. Miksi? Onneksi olen saanut elää kodissa, jossa ei ole ollut ongelmaa alkoholinkäytön kanssa. Lähipiiristäni ongelmia on kuitenkin löytynyt ja jo ala-asteellani parhaan ystäväni perheessä taisteltiin järkyttävää, aggressiivista, väkivaltaista alkoholismia vastaan. Nähdessäni alkoholin vaikutukset pahimmillaan ja niin läheltä ajattelin jo silloin, että ei ikinä.

Ylä-asteella järkkäilin välillä bileitä, mutta itse en juonut. En edes tykännyt siitä miltä olut maistuu. Myöhemmin teininä julistin itseni streittariksi enkä juonut laisinkaan silloin kun muut 15-18 -vuotiaat ystäväni kävivät vielä läpi kovinta biletysikäänsä. Näin jälkikäteen se tuntuu tosi huvittavalta, eihän sen ikäisenä kuuluisikaan juoda! Sittemmin en enää tähänkään päivään mennessä tahdo julistaa itseäni yhtään miksikään koska miksi luokittelisin itseni vain muiden ihmisten tähden?

Täysi-ikäisenä aloin hiljalleen totutella alkoholiin ja tähän päivään mennessä minullakin on tarinoita kerrottavaksi. En luopuisi niistä muistoista ja juonhan vieläkin alkoholia, vaikka vain poikkeuksellisen vähän. En siis tuomitse tai paheksu ketään joka juo, se tuntuu minullekin ihan tavalliselta. Ja vielä nytkin, tämänlaisena alkoholinkäyttäjänä tykkään välillä päästää kunnolla irti ja juoda perseet. Mihinkään muuhun aineisiin kuin alkoholiin ja tupakkaan en ole koskaan elämässäni koskenut ja vaikka se usein onkin muista nössöä, minä olen siitä ylpeä!

En siis väitä ettenkö nykyään joisi. En edes väitä, että tarkoitukseni olisi luopua alkoholista kokonaan. En oikeastaan tiedä enää mitä minä väitän. Kai vain, että kaiken kaikkiaan suhteeni alkoholiin on nykyään hyvin välinpitämätön ja minulla on siihen oikeus. Sekä yksipuolinen - alkoholi ei nimittäin anna mitään takaisin.


Minkälainen suhde teillä on alkoholiin? Minkä ikäisinä aloitte juoda? Kuinka usein vedätte perseet? Onko siellä muita, jotka pitävät usein mielummin korkin kiinni kuin auki?



Latest Instagrams

© Joanna Hearts. Design by FCD.