SLIDER

JOANNA HEARTS


Helsinkiläinen musiikkibloggaaja ja internetin supersankari, jonka voi löytää valokuvaamasta festarilavojen kupeesta, fiilistelemästä keikkoja pikkuklubien takanurkasta, tai selailemasta Spotifyn uutuuksia yön pikkutunneilla.

UUTISKIRJE

 

9/26/2013

4 asiaa jotka muuttuvat kun alat rakastaa itseäsi




Kun minulla onkin mielipide: Yksi suurimmista muutoksista itseluottamukseni kasvussa on ollut itsevarmuus omiin mielipiteisiin, periaatteisiin ja ideoihin. Olen koko elämäni ajan tottunut luovuttamaan helposti, perääntymään keskustelusta kun joku on toista mieltä, antamaan periksi kun vahvaluontoisella ihmisellä on luja ja vankkumaton mielipide jostain tai pysymään hiljaa kun joku on todellisuudessa loukannut minua teoillaan tai sanoillaan.

Niihin aikoihin kun aloin pitää puoliani, sanomaan vastaan ja puolustamaan omaa ajatusmaailmaani, syntyi lähipiirissäni selkeä vastareaktio sillä se oli luonteelleni niin epätavallista. Tuntui ikään kuin siltä kuin olisin koko elämäni ajan sanonut kaikille poikkeuksetta "kyllä" ja nyt olin oppinut sanomaan "ei". 

Kun minä kasvoin tällaiseksi ihmiseksi – siis sellaiseksi joka uskaltaa sanoa omat mielipiteensä ja tulla kuulluksi – alkoi lähipiirini muovautua melkein kertaheitolla uudenlaiseksi sillä en ollutkaan enää se porukan tai jokaisen kaksinkeskisen ystävyyssuhteen myötäilevä osapuoli. Minusta oli tullut oikea ihminen, jolla olikin oikeat, omat mielipiteet, ja joka uskaltaa sanoa ne ääneen ja olla eri mieltä.

Ihmiset oppivat kohtelemaan sinua sen mukaisesti miten annat heidän kohdella itseäsi. Ihmetellessäni nykyiselle parhaalle ystävälleni (joka hyväksyy minut sellaisena kun olen) sitä miten tämän myötä en enää ollutkaan ihmisistä niin kiva tyyppi ja miten moni kaikkosi ympäriltäni, hän naurahti ja huudahti "Tottakai!" aivan kuin se olisi jotenkin täysin ilmiselvä juttu (ilmeisesti se onkin). 

"Tottakai valtaosa kyllästyy kun ne ei enää saakaan retuuttaa sua tahtonsa mukaan niinku jotain sätkynukkea!" 

Mulla on harvinaisen fiksu ystävä. Ja minä en ole enää kynnysmatto.

Kun asioiden vaikeus onkin hyvästä: Osasin aiemmin arvostaa sitä miten teknologia on rakentanut siltoja erilaisten ihmisten välille, mutta sittemmin on minua alkanut ärsyttää se miten se on vaikuttanut tosielämän ihmisten sosiaaliseen käyttäytymiseen; kuulumisia on turha kysellä, koska ne on jo luettu Facebookista, leffateattereissa ei enää tarvitse käydä koska pätkät saa imutettua koneellekin ja kirjoistakaan ei enää tarvitse käännellä sivuja sillä ne saa kuunneltua äänikirjoina verkossa. 

Jos olen jotakin lähivuosina oppinut niin sen, että helppo ei ole aina hyvä. "Helppo" on väliaikainen ratkaisu joka alkaa pitkällä tähtäimellä turruttaa sillä se ei haasta mihinkään. Sen avulla on mahdotonta liikkua eteenpäin. Kun asiat muuttuvat vaikeiksi, se vasta meitä kehittääkin! Se mittaa meidän vahvuutemme, saa meidät ylittämään itsemme ja kehittymään paremmiksi ihmisiksi.

Juuri siksi olen nykyään pyrkinyt välttämään hieman joskus edes vähän niitä asioita, jotka ovat helposti saatavilla tai helpottavat arkea. Voi olla inspiroivampaa viedä läppäri lähikuppilaan ja kirjoitella siellä postauksia vaikka helpompaa olisikin vain plugata kone seinään kotona ja antaa mennä. Samaan tyyliin myös kotona tehty kaakao on helppo ja heti saatavilla suoraan telkkarin eteen, mutta piristävämmän seikkailun saankin aikaiseksi jos nappaankin kaakaon mukaan ja kävelen lähirantaan istumaan. 

Aina ei kannata valita sitä mitä on ensimmäisenä tarjolla, olivatpa vastakkain sitten nopea metro ja hitaasti kaupungin halki köröttelevä raitiovaunu tai komea, flirttaileva mies ja hiljainen runopoika. Asiat, jotka pitää kaivaa esiin tai ovat kovan työn takana, ovat usein kaiken sen työn arvoisia ja antavat paljon enemmän. Kun näkee vaivaa, on tyytyväisempi itsestään saatuaan homman hoidettua.

Kun minä kerrankin uskallan olla onnellinen: Tämä maa on niin pirun ahdasmielinen onnellisuuden ja ilon suhteen, että herkempääkin hirvittää. Puhumattakaan onnellisista. Kel onni on sen onnen kätketöön, täällä sanotaan, mutta minä en tahdo enää kätkeä sitä! Haluan olla onnellinen ja haluan, että kaikki näkevät ja voisivat tuntea sen myös. 

Monet etsivät sitä täydellistä kumppania – enkä itse ole välttämättä tämän asian suhteen yhtään erilainen – mutta mitä jos se täydellinen kumppanini voisinkin olla minä itse? Se voisi olla alku elämänpituiselle romanssille!

Sinkkunaisena tunnen itseni usein turhautuneeksi koska minusta tuntuu siltä, että sydämessäni olisi niin paljon rakkautta annettavana eikä ketään kelle se antaa. Mutta mitä jos olenkin käsittänyt kaiken ihan väärin enkä tarvitse ketään muuta kuin itseni? Mitä jos minä voisinkin olla itseni luotettavin kumppani? Mitä jos uskaltaisinkin vain rohkeasti olla onnellinen, ja kaiken sen onnihäpeän rakentaman muurin takaa, voisinkin antaa kaiken sen rakkauden itselleni! 

Koskaan ikinä ei tule sellaista päivää, että aivan kaikki ihmiset ymmärtäisivät sinun elämäntarinaasi, sinun valintojasi ja sinun matkaasi ainakaan yhtä hyvin kuin sinä itse, mutta se ei olekaan tarina, jota heidän tulisi ymmärtää. Kunhan siinä on sinulle järkeä.

Kun minä tiedän oman arvoni: Tämä on ollut ehkä haastavinta itseluottamuksen ”opettelemisessa”, etenkin kun meille opetetaan aina elämässä ensisijaisesti nöyryyttä ja sitä, että jalat tulisi pitää maan pinnalla. Totta, nämä molemmat asiat ovat hyvin tärkeitä, mutta ne eivät sulje pois sitä etteikö voisi arvostaa itseään rohkeasti. 

Miksen taistelisi oman onneni puolesta? Miksi jäisin ystävyyssuhteeseen joka kuluttaa molempia osapuolia? Miksi jäisin taistelemaan miehestä, joka on kiinnostunut jostakin toisesta? Haluan olla jonkun ensimmäinen vaihtoehto! Jokaisena sellaisena hetkenä kun murehdimme aikaa, jota olemme tuhlanneet murehtimiseen, tuhlaamme vain lisää aikaa.

Elämä on yksinkertaisesti liian lyhyt muiden miellyttämiseen! Luoja, kuulostan ihan sairaspotilaalta joka kirjoittaa jälkeläisilleen viimeisiä elämänohjeitaan, mutta yksinkertaisesti tiedän, että vaikka olen vasta 22-vuotias, olen jo tuhlannut aivan liikaa aikaa muiden ihmisten miellyttämiseen. Se on aina ollut suurin ongelmani ja vaikeuteni, vaikkei pitkällä tähtäimellä kenenkään muun mielipiteillä ole mitään merkitystä. 

Jos miellytän ensisijaisesti toista ihmistä, joka ainoastaan sen vuoksi pitää minusta ja vain se saa minut tuntemaan itseni arvokkaaksi on se maailman suurin paradoksi koska he eivät silloinkaan pidä minusta vaan luomuksesta jonka olen keksinyt miellyttääkseni heitä. Nämä asiat kertovat enemmän siitä toisesta ihmisestä kuin koskaan sinusta. Nämä asiat kertovat heidän tuntemuksistaan ja siitä miten he suhtautuvat ympäristöönsä. Mielipiteet ovat kirjaimellisesti henkilökohtaisia, eikä niistä kannata ottaa nokkiinsa. Onhan sinullakin omasi!


25 kommenttia

9/22/2013

Minusta tulee positiivinen mummo

Olen viime vuosina yrittänyt erityisesti panostaa itseni kehittämiseen ja yksi tärkeimmistä tehtävistäni on ollut oppia ajattelemaan positiivisemmin. Olen aina ollut optimisti, enkä koskaan edes kauhean kyyninen, mutta tavallisessa arjessa on usein pelottavan helppo antaa negatiivisille ajatuksille tilaa. Siksi olen pyrkinyt tappamaan negatiivisia ajatuksia, mikä menee siis käsi kädessä tuon positiivisen ajattelun kanssa. Joskus mieli on aika vekkuli kaveri, ja se saattaa pistää monessa asiassa vastaan huutaen "Tää on liian vaikeeta, et sä pysty tähän!" On mielestäni tärkeää oppia tunnistamaan tämä negatiivinen ääni itsessään ja oppia kääntämään se ylösalaisin, korvaten sen positiivisilla ajatuksilla kuten "Hei, tää on ihan kivaa! Kyllä mä pystyn tähän!"


Mistähän sen luin - no, jossain kuitenkin sanottiin, että ennen kuin julistaa itsensä masentuneeksi, kannattaa varmistaa, ettei ole ympäröinyt itseään kusipäillä. Kärjistettyä ehkä, mutta mielestäni ehdottoman totta. On harvinaisen vaikeaa pysyä positiivisena jos joku naljailee tai valittaa kaikesta jatkuvasti. Kun toisen mielestä kaikki on jatkuvasti ihan paskaa, aurinko ei paista tarpeeksi, leipä on pahaa, päätä särkee, kaikki vituttaa ja kengätkin hiertää, on vaikea keskittyä itsekään siihen mikä kaikki oikeastaan on hyvin. Ei ole mitään raskaampaa kuin ihminen, joka jatkuvasti saastuttaa ympäristönsä negatiivisuudellaan.

Toisaalta saatan itse henkilökohtaisesti ärsyyntyä myös helposti toisesta ääripäästä, niistä joiden mielestä elämän jokaisena sekuntina kaikki on vain kukkakedolla tanssimista eikä mikään ole koskaan huonosti koska valittaminen on poikkeuksettoman turhaa. He ovat oikeassa - elämä voi olla vaikeinakin hetkinä kuin kukkakedolla tanssimista jos sitä vain osaa katsoa oikeasta näkövinkkelistä ja valittaminenkin on kyllä todella turhaa - se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö omia tuntemuksiaan tulisi tuoda ilmi. Me olemme ihmisiä; kuolevaisia, psykologisia olentoja, jotka kokevat erilaisia tunnealoja ilosta ja onnesta vihaan, suruun ja ärtymykseen. Meillä on oikeus tuntea kaikkia näitä tunteita, yhtä paljon niitä hyviä kuin huonojakin. Valittaminen suuressa ärsyynnyksen tilassa on toki rasittavaa, mutta omia tunteitaan on myös oikeus välillä purkaa ulospäin, sillä näin voi myös itse ärsytyksestä päästä eroon.

Viime vuosina olen karsinut tai karkoittanut ympäriltäni huomattavan määrän ihmisiä, joiden seurassa minulla on ollut paha olla. Jos ystävyyssuhde vain myrkyttää toista, tai pahimmassa tapauksessa molempia - kannattaako sitä todella jatkaa? Silloin kaikille paras päätös saattaa olla lähteä eri suuntiin, oman onnensa vuoksi on ihan sallittua taistella!

Ystävyyssuhteeni ovat kariutuneet monista syistä, jotkut surullisemmista kuin toiset, mutta se yksi asia jota en todellakaan ikävöi, on taakse jättämieni ihmisten negatiivinen energia. Ihmiset, jotka ovat nyt ympärilläni eivät välttämättä ole pohjimmiltaan yhtään sen vähempää tai enempää onnellisempia, mutta ainakaan he eivät saastuta ympäristöään takertumalla vain negatiivisiin koitoksiin, arvostelemalla muita tai puhumalla muiden selän takana. He ovat pohjimmiltaan upeita, hyväntahtoisia ihmisiä, joita joskus ilostuttaa ja joskus ärsyttää, mutta vain sen verran kuin on jokaiselle ihmiselle luontaista ja ennen kaikkea he saattavat innostua mitä typerimmistäkin asioista nanosekunneissa.

(Juuri kirjoitettuani tuon edellisen lauseen, käveli Sini sisään, joka ei voisi paremmin sopia tuohon kuvaukseen. Sini innostuu niin helposti ja mistä tahansa, että olen keksinyt viime viikolla jopa uuden käsitteen "olla ihan Sininä.")

Itse koen olevani ystävyysrintamalla juuri nyt mahdollisesti onnellisempi kuin koskaan aikaisemmin. Toki tunnen itseni usein yksinäiseksi kun ympärilläni ei olekaan enää yhtä laajaa tukiverkostoa kun aikaisemmin, mutta ainakin tiedän, että ihmiset, jotka ovat edelleen elämässäni ovat sellaisia joihin voin todella luottaa ja, jotka ovat tässä vielä kymmenen - ehkä kahdenkinkymmenen vuoden päästä! Olen mielummin hieman yksinäinen, kuin ihmisten seurassa, joiden kanssa minulla on lopulta aika paha olla.

Työskentelen tällä hetkellä asiakaspalvelijana Ullanlinnassa, jossa asuu ja siksi myös asioi paljon iäkkäämpiä ihmisiä; rouvia, herroja ja pariskuntia. Jotkut ovat ihastuttava, kohteliaita, uteliaita ja hauskoja, ja piristävät työtäni päivittäin. Sitten on näitä toisia tapauksia, joiden mielestä kaikki on vaan aina niin kamalan huonosti ja koko ajan ärsyttää. Toivon, että minä en koskaan muuttuisi sellaiseksi ärsyyntyneeksi mummoksi, joka aiheuttaa ympärilleen pahaa mieltä, vaan sellaiseksi iloiseksi, joka osaisi piristää muita sekä nauttia omasta elämästään. Katsellessani töissä satunnaisia iäkkäitä känkkäränkkiä, en voi muuta kuin toivoa, etten itse lakkaa koskaan hymyilemästä.


18 kommenttia

9/15/2013

Taika ei aina ole läpinäkyvää



Meitä aina kehoitetaan rakastamaan itseämme enemmän, mutta se ei aina ole niin helppoa ja yksinkertaista. Viime vuosina olen alkanut panostaa todella paremman itsetunnon kehittämiseen ja se on heijastunut välillä täällä blogissanikin. Olen pyrkinyt viettämään aikaa enemmän itseni kanssa, ikään kuin tutustumaan itseeni uudelleen. Olen päätynyt siihen tulokseen, että jos ei itse nauti ajasta, jonka viettää itsensä kanssa, kuinka kukaan muukaan voisi nauttia siitä? Olen hyvällä omallatunnolla viettänyt päiviä vain kotona köllötellen, seikkaillut kaupungilla ihan yksin, meditoinut kun sade ropisee ikkunaan, istunut kahvilassa lukemassa kirjaa tai hakenut sushia mukaan ja syönyt lounaan kauniissa Tokoinrannassa. Tahtoisin vielä käydä esimerkiksi taidenäyttelyssä tai leffassa – ihan yksin!

On upeaa viettää aikaa vain itsensä ja omien ajatuksiensa kanssa. Katsella maailman menoa kaupungilla ja käydä keskustelua itsensä kanssa sekä nauraa omille typerille jutuilleen. Jos nauratan itseäni ja nautin keskustelusta itseni kanssa, ehkä niin tekee joku muukin! Miksi kohtelemme ystäviämme ja läheisiämme usein niin paljon paremmin kuin itseämme, vaikka lopulta läheisin ja oleellisin ihminen elämässämme olemme kuitenkin me itse? Miksi näemme niin paljon vaivaa sen vuoksi, että voisimme tehdä jonkun muun iloiseksi, emmekä juurikaan sen vuoksi, että voisimme itse tuntea olevamme onnellisia?

Olen päätynyt siihen, ettei päivässä tarvitse kuin yhden asian, joka tekee iloiseksi. Yhden asian päivässä, eikä sen enempää. Asian ei edes tarvitse olla suuri. Yksi ilo riittää hyvin koko päivän ja aina iltaisin voi sitten miettiä mikä tämän päivän aikana olikaan se yksi taianomainen asia. Jokaisesta päivästä löytyy aina jotain, kunhan katselee tarpeeksi tarkasti eikä kulje onnensa ohi. Kaikesta voi tehdä taianomaista. Tietysti arkiset päivät ovat juuri sellaisia – arkisia, eikä silloin tarvitse ottaa turhaa stressiä taian löytämisestä.

Joinakin päivinä on nimittäin toisia vaikeampaa löytää mitään ilahduttavaa, mutta harvemmin hyvät asiat ilmenevätkään seinää tuijottamalla. Silloin kannattaa vaikkapa lähteä kävelylle ja todella tarkastella ympärilleen. Esimerkiksi viime lauantaina olin ystäväni häissä ja oli helppoa löytää päivästä paljon taikaa. Tavallisina päivänä taika ei kuitenkaan ole aina niin läpinäkyvää vaan pitää olla tarkkaavainen. Ilo voi löytyä vaikkapa lempparisarjasta tai kivasta biisistä.

Tänä sunnuntaina kehoitan teitä siis muistamaan itseänne! Älkää morkkistelko mitä eilen tuli tehtyä koska tuskin tuomitsisitte parasta ystäväännekään. Palkitkaa itsenne jollakin kivalla je tehkää itsenne tänään iloiseksi, olette sen ansainneet!




Ei kommentteja

Taika ei ole aina läpinäkyvää



Meitä aina kehoitetaan rakastamaan itseämme enemmän, mutta se ei aina ole niin helppoa ja yksinkertaista. Viime vuosina olen alkanut panostaa todella paremman itsetunnon kehittämiseen ja se on heijastunut välillä täällä blogissanikin. Olen pyrkinyt viettämään aikaa enemmän itseni kanssa, ikään kuin tutustumaan itseeni uudelleen. Olen päätynyt siihen tulokseen, että jos ei itse nauti ajasta, jonka viettää itsensä kanssa, kuinka kukaan muukaan voisi nauttia siitä? Olen hyvällä omallatunnolla viettänyt päiviä vain kotona köllötellen, seikkaillut kaupungilla ihan yksin, meditoinut kun sade ropisee ikkunaan, istunut kahvilassa lukemassa kirjaa tai hakenut sushia mukaan ja syönyt lounaan kauniissa Tokoinrannassa. Tahtoisin vielä käydä esimerkiksi taidenäyttelyssä tai leffassa – ihan yksin!

On upeaa viettää aikaa vain itsensä ja omien ajatuksiensa kanssa. Katsella maailman menoa kaupungilla ja käydä keskustelua itsensä kanssa sekä nauraa omille typerille jutuilleen. Jos nauratan itseäni ja nautin keskustelusta itseni kanssa, ehkä niin tekee joku muukin! Miksi kohtelemme ystäviämme ja läheisiämme usein niin paljon paremmin kuin itseämme, vaikka lopulta läheisin ja oleellisin ihminen elämässämme olemme kuitenkin me itse? Miksi näemme niin paljon vaivaa sen vuoksi, että voisimme tehdä jonkun muun iloiseksi, emmekä juurikaan sen vuoksi, että voisimme itse tuntea olevamme onnellisia?

Olen päätynyt siihen, ettei päivässä tarvitse kuin yhden asian, joka tekee iloiseksi. Yhden asian päivässä, eikä sen enempää. Asian ei edes tarvitse olla suuri. Yksi ilo riittää hyvin koko päivän ja aina iltaisin voi sitten miettiä mikä tämän päivän aikana olikaan se yksi taianomainen asia. Jokaisesta päivästä löytyy aina jotain, kunhan katselee tarpeeksi tarkasti eikä kulje onnensa ohi. Kaikesta voi tehdä taianomaista. Tietysti arkiset päivät ovat juuri sellaisia – arkisia, eikä silloin tarvitse ottaa turhaa stressiä taian löytämisestä.

Joinakin päivinä on nimittäin toisia vaikeampaa löytää mitään ilahduttavaa, mutta harvemmin hyvät asiat ilmenevätkään seinää tuijottamalla. Silloin kannattaa vaikkapa lähteä kävelylle ja todella tarkastella ympärilleen. Esimerkiksi viime lauantaina olin ystäväni häissä ja oli helppoa löytää päivästä paljon taikaa. Tavallisina päivänä taika ei kuitenkaan ole aina niin läpinäkyvää vaan pitää olla tarkkaavainen. Ilo voi löytyä vaikkapa lempparisarjasta tai kivasta biisistä.

Tänä sunnuntaina kehoitan teitä siis muistamaan itseänne! Älkää morkkistelko mitä eilen tuli tehtyä koska tuskin tuomitsisitte parasta ystäväännekään. Palkitkaa itsenne jollakin kivalla je tehkää itsenne tänään iloiseksi, olette sen ansainneet!




22 kommenttia
© Joanna Hearts • Theme by Maira G.