SLIDER

JOANNA HEARTS


Helsinkiläinen musiikkibloggaaja ja internetin supersankari, jonka voi löytää valokuvaamasta festarilavojen kupeesta, fiilistelemästä keikkoja pikkuklubien takanurkasta, tai selailemasta Spotifyn uutuuksia yön pikkutunneilla.

UUTISKIRJE

 

4/13/2014

"Onkohan bloggaajilla...paineita?"

Pelkoja, alemmuuskomplekseja ja valaistumisia 


Ei ole varmaankaan mennyt monelta blogien aktiivilukijalta ohi, että tämä viikonloppu on kulunut monella bloggaajalla perjantaisten Aussie Blog Awardsien sekä sitä seuranneen Indiedays Inspiration Awardsien merkeissä. Nappaan itse erilaisiin kissanristiäisiin mukaani aina lähes poikkeuksetta parhaan ystäväni sillä sen lisäksi, että hän on tietysti hyvää seuraa, on hän myös korvaamaton tuki hektisessä ympäristössä, jollaiseksi tämän viikonlopun kaltaiset juhlat koen. Koska kärsin itse sosiaalisten tilanteiden pelosta, on minulle todella stressaavaa vierailla ns. edustustilaisuuksissa ja siksi monet kissanristiäiset vaativat minulta ylimääräistä ponnistelua. Asiaa tietysti helpottaa se, että blogitapahtumissa harvat ovat onneksi pelkkiä tuntemattomia vaan tilaisuuksissa tapaa myös paljon ihania ystäviä samalla kertaa ja nauruja sekä haleja jaetaan paljon. 

Silti myönnän, etten koe olevani kauhean omimmillani liian hienostuneessa juhlaympäristössä, myös siksi on ihanaa ottaa juuri ystävä mukaan sillä hänkään ei sellaisessa ympäristössä välttämättä erityisesti viihdy. Ei siis sillä, että minusta olisi jotenkin kivaa kiduttaa ystävääni... mutta on helpottavaa kun vierellä on joku joka ymmärtää miltä minusta tuntuu, joku joka ei ota kaikkea liian vakavasti ja joku joka ehkä itsekin istuisi mielummin tennareissa rokkibaarissa kuin seisoisi korkokengissä punaisella matolla. Ystäväni on myös tietyllä tapaa ihanan "ulkona" blogipiireistä, minkä vuoksi minun on helpompi pitää jalat maan pinnalla. Jestas, tunnen itsekin olevani jollakin tapaa ihan ulkona kaikesta siitä loistosta, vaikka minä ilmeisesti olenkin siinä sisällä! Joskus minusta tuntuu, että puen hienoja tilaisuuksia varten päälleni vain jonkinlaisen edustuskelpoisen kuoren, sellaisen joka sopii ja sulautuu kaiken sen loiston keskelle. Oman elämäni Rose Dawson, vaikka laiva ei ole edes uppoamassa. 

Seisoimme Aussie Blog Awardsien alkuhumussa Riitan kanssa täydessä hiljaisuudessa hörppimässä aloittelujuomiamme samalla katsellen ihan käsittämättömän kauniiden ja persoonallisen näköisten bloggaajien lipuvan ohitsemme sinne sun tänne säkenöivissä mekoissaan, Sini Sabotagen poseeratessa vieressä kuvaajille ja vieressä seisovan bloggaajan korjaillessa varovaisesti jo täydellistä meikkiään. Siinä tulee helposti todella tietoiseksi itsestään ja omasta olemisestaan. "Onkohan bloggaajilla paineita samalla lailla kun vaikka malleilla", ystäväni miettii ääneen. "Olla laihoja ja sellaisia, tiiätkö, täydellisiä?" On, mietin, ja korjailen hieman mekkoani. Korkokengät puristavat.

Aloin panikoimaan tämän viikonlopun asujani jo kuukausia sitten, halusin näyttää mahdollisimman kauniilta ja säkenöivältä. Nyt kun mietin, niin en ole varma halusinko siksi, että halusin tuntea itseni ja oloni hyvkäsi vai siksi, että jotenkin "yltäisin muiden tasolle." Kuulostaapa kamalalta ajatukselta heti nyt kun sen näkee mustana valkoisella! Löysin kuitenkin ihanan mekon, sellaisen johon ihan itse rakastuin ja tämän viikonlopun asu alkoi hiljalleen muodostua.

Kun vihdoin puin tämän asun perjantaina päälleni, ehdin nauttia siitä ehkä kaksi tuntia kun korkokengät alkoivat jo puristaa, eivätkä vain kirjaimellisesti. Yhtäkkiä minut valtasi suunnattoman päälleliimattu olo, ja lähes häpeä siitä, että tunsin oloni jotenkin kamalan... feikiksi. Nappasin reppuni narikasta ja juoksin vessaan vaihtamaan vaatteita. Vaikka muut olivat saapuneet paikalle soveliaasti juhlaleningeissään ja korkokengissään, seisoin yhtäkkiä juhlakansan keskellä sopimattomasti pelkissä tennareissa ja naurettavan arkisessa vaaleanpunaisessa harsoteepparissa. Ja jollakin omituisella tavalla, minulla oli siinä paljon parempi olo kuin suunnattoman kauniissa pitsimekossa. Tunsin oloni jälleen hieman enemmän omaksi itsekseni.

Kaikki se kauneus ympärillä voi sokaista helposti, tosin tässäkin on varmasti kyse myös itsetunnosta ja siitä kuinka vahva ihminen on. Itselläni alemmuuskompleksit hyökkäävät esiin aika helposti, mikä kai tarkoittaa sitä, että vielä on paljon työtä tehtävänä. Saan itse kuitenkin voimaa aitoudesta, sillä se on luonnenpiirre jota arvostan itsessäni eniten ja siksi voin nojata aina siihen. Niin kauan kun on aito, voi aina seistä itsensä takana ja on helpompi hymyillä rohkeasti. Ja hymy tekeekin naisesta kauniimman kuin kuinka korkeat korkokengät tahansa.

Eilen heräsin iltaa varten himpun verran edellistä iltaa fiksumpana. Tällä kertaa minulla ei ollut asua, jonka suunnittelun olisin aloittanut kuukausia aikaisemmin, vaan sellainen piti keksiä kaapista muutamassa tunnissa. Olin kuitenkin oppinut perjantailta paljon, ja tällä kertaa aioin panostaa vain yhteen asiaan; omaan itseeni, siihen, että minulla on hyvä olla. Valitsin asun, joka ei ehkä ollut turhan juhlava, mutta kuitenkin sellainen, että se kunnioittaisi juhlan tunnelmaa ja siinä sopeutuisi muiden vieraiden joukkoon. Kuinka hyvältä tuntuikaan olla oma itsensä! Eilinen olikin aivan suunnattoman ihana ilta; löydettiin hyvä porukka sekä hyvä yhteinen sävel, ja lipiteltiin viiniä keskustellen mm. rasismista, koulukiusaamisesta, narsismista ja tisseistä.

Olen aivan tavallinen ihminen, koen epävarmuutta ulkonäköni vuoksi, mietin jatkuvasti mitä muut ajattelevat, välttelen valokuvia ja stressaan mitä laittaisin päälleni hienoihin tilaisuuksiin, joissa kaikki muut bloggaajat ovat niin kauniita. Välillä mielestäni unohtuu, että muutkin bloggaajat ovat aivan tavallisia ihmisiä, eikä minulla ole hajuakaan kuinka paljon tai vähän epävarmuutta he tuntevat asettaessaan itsensä esille samoin kuten minäkin. Bloggaajat ovat ihan mielettömän kaunis ja mielenkiintoinen ammattiryhmä, mutta eivät vain ulkoisesti. Kauniita bloggaajista tekee se, kuinka mielettömiä persoonia meidän joukostamme löytyy, niin suunnattoman erilaisia, ihanan aitoja ja rohkean kärkkäitäkin persoonia, jotka nauravat kovaa ja kannustavat toisiaan eteenpäin.

Välillä on todella tärkeää pysähtyä hetkeksi ja muistaa, että kompleksit ovat vain pään sisällä, heittää peili romukoppaan ja iloita elämän ihanista asioista. Kuten siitä, miten mielettömän monta blogia vei kotiinsa ansaitusti palkintopystejä tänä viikonloppuna. Kiitos bloggaajat, kun asetatte palan itsestänne esille. Kiitos, kun olette aitoja, erilaisia itsejänne ja kiitos, kun olette rohkeita!
32 kommenttia
© Joanna Hearts • Theme by Maira G.