Hello from Greece

2/08/2015 Rodos, Ródos, Kreikka


Olisin tavallaan toivonut parhaan ystavani tanne Kreikkaan mukaan, koska olisin tahtonut nayttaa sille kuinka suuri osa identiteettiani tama saari (Rodos) minulle on. Tama on myos todella henkilokohtainen paikka minulle mutta paras ystavani on yksi niista harvoista ihmisista kenelle tahtoisin sen nayttaa. En oikein ymmartanyt itsekaan tata kaikkea ennen kuin kavin taalla ensimmaista kertaa aikuisella ialla. Niin monta palaa loksahti paikoilleen ja ymmarsin jalleen himpun verran enemman itsestani. Olen aiemmin kirjoittanut Kreikasta blogissani nain:

”Oliko elämäni Rodoksella jotenkin merkittävästi erilaista kuin elämäni täällä Helsingissä? En osaa verrata kahden kulttuurin välissä eletyn elämäni kahta puoliskoa toisiinsa. Minun elämäni on Suomessa, ja kaikki minun ystäväni ja lähes kaikki muistoni ovat täällä myös. Talvet täällä ovat hemmetin kylmiä ja aivan liian pitkiä ja kesäaika on ohi minuutissa. Täällä on vaikea tutustua uusiin ihmisiin mutta kun niin käy, he harvoin puhuvat tunteistaan. Mutta tämä on minun kotini.

Ikävöin silti Rodosta, siellä taivas on yhtä sininen kuin kukkivaa saarta ympäröivä meri. Lämpö siellä ei koskaan lopu, ruoka siellä ei koskaan lopu, ihanat ihmiset siellä eivät koskaan lopu ja hienojakoinen, täydellinen rantahiekka ei ikinä koskaan lopu. Kreikka tuoksuu Kreikalle ja ihmiset siellä sanovat kaiken ääneen heti ja kovaa. Siellä voi kurottaa kohti rypälepyyta omine pikku kätösinsä suoraan makuuhuoneen ikkunasta ja kulkukissanpentuja on helppoa – vaikkei toki hygienistä – ottaa lemmikiksi. On helppoa antautua ja menettää sydämensä Kreikkaan, ja se on minun kotini myös."


Tama kaikki pitaa edelleen paikkansa, joskin olen oppinut asiasta jatkuvasti lisaa itsetutkiskelun ja sukulaisteni kautta. Kai parhaiten identiteettiani kuvaisi se jos sanon olevani kreikkalainen, joka on kasvatettu suomalaisiin kehyksiin. Elan pitkalti kreikan paivarytmissa, paivaunine kaikkineen, rakastan tietynlaista vapautta ja lamminta energiaa, mutta samalla sita kaikkea tasapainottaa suomalainen kylmyys. En missaan nimessa puhu Suomesta mitenkaan pahalla, mutta Kreikkaan rinnastettuna kontrasti on niin suuri etei sita voi olla huomaamatta. Aiemmin olen tuntenut suurta ahdistusta ja ihmetysta sen vuoksi etten ole aina Suomessa ymmartanyt miksi tunnen olevani niin ulkopuolinen ja erilainen kuin muut. Se on tarpeeksi hankalaa ihmiselle muutenkin puhumattakaan siita, etta yrittaa etsia itseaan jostakin kahden kulttuurin valimaastosta… Myohemmin olen kuitenkin oppinut etten olekaan kuin muut ja se on ihan okei, silla se toinen puoli minusta on taalla Kreikassa, ja taalla on ihan hyva olla.

On jotenkin jakomielitautista olla puoliksi suomalainen ja puoliksi kreikkalainen. Suomesta olen imenyt itseeni tietynlaisen noyryyden, rauhallisuuden ja ujouden. Kreikasta taas sopivasti hulluutta, kamalasti kasieleita, paljon vapautta ja ripauksen ylpeytta. Tiedatteko kuinka kamalaa on olla samaan aikaan seka suomalaisesti ujo ja hiljainen etta kreikkalaisesti hieman torkea ja ylpea?

Sellaisena valiinputoajana ei ole ihme, etta tunnen Suomessa niin usein oloni yksinaiseksi!

Istun nyt tatini luona kirjoittamassa tata, kylassa josta koko Kreikan puolen perheeni on kotoisin. Taalla on ikkunoissa siniset karmit ja ovensuut taynna ikoneita, jatkuva huuto kuuluu viereisesta huoneesta koko ajan ja valilla jopa naapureille ikkunasta. Voisi luulla, etta kaynnissa on dramaattinenkin tappelu, mutta todellisuudessa siella tataa olla kaynnissa tuikitavallinen iltapaivakahvittelu. Voitte ehka paatella mista on kyse jos olette nahneet koskaan elokuvaa Kreikkalainen Naimakauppa… joka ei siis ole komediaelokuva vaan dokumentti mun suvusta.

Kaytiin asken isan haudalla, jonne kavelee tasta viitisen minuuttia. Isa on haudattu upealle hautausmaalle aivan suurten vehreiden vuorien kupeeseen. Kreikkalaiset haudat ja hautausmaat ovat jotakin aivan omaa luokkaasa, kauniita, valkoisia, kukin koristeltuja aukeita, joista oikeasti pidetaan hyvin huolta ja sovitetaan hyvin omaan arkeen. Tatini kay veljensa, eli minun isani haudalla joka paiva ja se on osa arkirutiineja.

Isani kuoli vuonna 2006 akillisesti, sen jalkeen on haudattu myos liian monta muuta ihmista perheemme sisalta joista viimeisimpana isoisani muutama kuukausi sitten. Talle perheelle eivat viime vuodet ole olleet helppoja, mutta jos jotain niin ainakin se on saanut kaikki hitsautumaan lahemmas toisiaan – itseni mukaan lukien. Olen aivan aarettoman onnellinen siita kuinka paljon laheisemmaksi olen tullut perheeni kanssa lahivuosina.

Tanaan olisi tarkoitus lahtea kavelemaan myos ympari vanhaa kaupunkia ja muutenkin nauttimaan saaresta. Minua pelotti etukateen suunnattomasti se kuinka rakas saareni on kestanyt viime vuosien taloudelliset iskut. Onneksi tilanne ei ole Rodoksella niin paha kuin laajalti muualla Kreikassa, silla taalla onneksi turismi kukkii edes kesaisin. Talvisin on kuitenkin vaikeaa ja esimerkiksi monet liikkeet ovat joutuneet sulkemaan ovensa, se on ehka nakyvin merkki taalla Kreikan taloudellisesta tilanteesta. Suomessa saan usein kuulla vitseja, jotka rakentuvat sen varaan, etta koska olen kreikkalainen en osaa kasitella rahaa. Hymahdan niille kohteliaisuudesta etenkin jos ne tulevat puolituntemattomilta, mutta todellisuudessa ne tuntuvat tosi pahalta koska tiedan kuinka vaikeaa perheellani on yrittaa kerata elantoaan taalla ja kuinka paljon he tekevat toita sen eteen.

Rakkaus ei onneksi ole rahalla ostettavissa, ja sita taalla on paljon. Monet varmasti ihmettelisivat kun nakisivat esimerkiksi minut perheeni kanssa, silla ei jaeta edes yhteista kielta keskenamme. Kommunikointimme perustuu hyvin pitkalti kolmen kielen ja kasieleiden varaan, mutta tulkinnanvaraiseksi ei kenellekaan jaa se kuinka paljon rakastamme toisiamme, ymmarsimmepa sitten toisiamme tai emme. Taalta voisi moni maa otta lammosta mallia, muutenkin kuin vain saatilan suhteen.





EN: In a way I would've loved to have my best friend join my on my trip to Greece because I really wanted to show her what a great part of my identity this island (Rhodes) truly is. This place is so personal to me and my best friend is one of the few people I would love to share that with.

I didn't even really understand all of this before I visited Greece for the first time as an adult a few years back. So many pieces fell together and once again I learned a little bit more about myself. I have previously written this about Greece in my blog:

"Was my life in Rhodes somehow spectacularly different than my life here in Helsinki? I can't really compare these aspects of my life even after living in between these two cultures. My life is here in Finland. So are all of my friends and most of my memories. The winters here are cold and last for a lifetime. Summer is over in a minute. It's hard to make new friends in Finland and when you do they hardly speak of their emotions. But this is my home.

In Rhodes the sky is as blue as the ocean surrounding the beautiful blooming island. The warmth never runs out, the food NEVER runs out, the beautiful people there never run out and the perfect, fine sand will never ever run out. Greece smells like Greece and the people there say absolutely everything out loud whether you'd like them to or not. And they say it loud. In Greece you can casually reach out to grab grapes straight from your bedroom window and stray kittens are so easy, though not that hygienic to take in as a pet. It's so easy to surrender and lose your heart in Greece, and it is my home as well."


This is all still accurate, though I have continued to learn and discover more through self reflection, traveling and relatives. I guess the best way to describe my identity would be to say that I am a Greek painting in Finnish frames. I live in Greek daily rhythm with all the naps and food, I love this certain sense of freedom, warm energy and good vibes. But at the same time all of this is balanced by the cold presence of Finnish sense.

By no means I mean to trash talk Finland but compared to Greece the contrast really is quite something. I have previously felt such anxiety and confusion over the fact that I haven't always understood why I have felt so different from everyone else and why I have always been an outsider. It's hard enough as it is but for someone who is already confused and trying to discover themselves somewhere in between two cultures... It's absolutely impossible for a teenager. As an adult I have learned that yes, I am not like everybody else in Finland. But it's completely okay because that other side of me is waiting for me here in Greece and it feels great to visit.

It almost feels like a split personality to be half Greek and hald Finnish. From Finland I have gotten some sense of humility and shyness. From Greece... a dash of pure craziness, a whole bunch of hand gestures, a lot of freedom and touch of pride.

Do you have any idea how insane it feels to be shy and quiet at the same time you truly are kind of outrageously proud?

No wonder I feel like an outsider.

I am currently sitting in my aunts living room writing this straight from the village the whole Greek side of my family is from. Yes, the window sills are blue and the walls are filled with religious icons. There's continuous yelling present that can either be heard from the next room or from the streets where people are yelling having a friendly conversation across the street through one window to the opposite. You could imagine there's quite a dramatic battle going on but possible is just an average conversation over a cup of afternoon tea.

Have you ever seen the movie My Big Fat Greek Wedding? Yeah... it's not a comedy, it's a documentary about my family in Greece.

We visited my dad's grave today, it's a five minute walk from here. He is buried in a beautiful cemetery in a valley between two blooming hills. Greek gravestones and graveyards are completely different than what I've ever seen before. Everything is so white and bright and beautiful.


My dad passed away in a car accident in 2006 and after that we have buried so many other people in my family as well. The latest was my grandfather who passed away a few months ago. The past few years have not been easy on this family but if anything it has made us tighter and I am eternally happy about discovering the bond to my Greek family again.

Lähetä kommentti

Latest Instagrams

© Joanna Hearts. Design by FCD.