2/12/2015

Goodbye from Greece


On my last day here me and my uncle took a ride up to the mountains where the roads are so steep and winding it will make you lightheaded. The small, white houses are sprinkled across the mountain hills and some of them are puffing out smoke from the chimneys. In the middle of the village there are three large buildings, one of them has been reconstructed to a school but the two of them are abandoned and have fell to disrepair. After the second world war the Italians used it as a base but gave them back to Greece once they no longer needed them. Now the Italians would like to buy them back but Greece is unwilling to give them up.

We pull over by a lemon tree and walk in a cabin. Behind the cabin you can see an endless sea view opening up between the mountains. My grandma is standing by the door and starts kissing my cheeks. I am surprised she even remembers me because she was diagnosed with Alzhaimer's a few years back. She offers me cookies and as she is handing them to me she forgets who I am. She says I look like dad.

The house is a very simple cabin in where almost anything necessary has been brought downstairs. Here and there you can see some packs of cigarettes because grandma doesn't remember leaving them everywhere and keeps buying new ones. She keeps nagging my uncle about stealing his cigarettes. As she is complaining about it, she lights up a cigarette and and forgets it in the ashtray. I watch it burn out. His husband is yelling like he's angry when in fact he's just asking what's new with everybody. Half of his body is paralyzed and useless because a couple years ago he drove off the road in the mountains and fell into a coma for three months. Now they are sitting there together randomly stroking each others hands; a lady who hardly remember anything and a half of a shouting mister.

Grandma is begging my father to build them a fireplace to the cabin. I am not quite sure if it's a good idea for someone who doesn't even remember to put out her cigarette. This is a woman who used to own restaurants and now she's not even allowed to touch the oven. Everything is so perishable.

An elderly Greek lady suffering from Alzheimer sounds like a character from a sitcom, I now. In fact a major part of family seems like it has been pulled out straight from a comedy written by Nia Vardalos and I truly often wonder why has there never been a book or a movie made about my family. Then I remember that all families from Greece are probably just as weird as mine.

We drive back to my uncles house and he starts to prepare dinner. As I sit to the table with his family, parents and in-laws (who I'm just meeting for the first time) I wonder how in Finland this would never happen. In Finland the family dynamics are so different from Greece where family is family and you need to visit the family a few times a day. In Finland - a few times a month perhaps.

Besides his first name my uncle shares a mother and facial structure of my father. If he was a tad taller he would look exactly as my father who passed away in 2006. Sometimes it's difficult to look at him.

There's so much food in the table that I can cross off everything that's left on my "to eat" -list on my trip. Everything in the table is made in the village and so much more healthier than back in Finland. I tell them how much effort it takes to eat healthy in Finland and everyone in the table seems surprised. Most of the vegetables in the table have been picked out from the backyard and the meat is from the nearby farm. This is typical in a Greek kitchen. When I tell them how much it costs to eat Greek food in Finland, they gasp.

(To put this in perspective, gyros pita that in Rhodes costs 2-5 euros, costs 20-25 euros in Finland.)

Late in the evening we drive back to the city. My uncle talks about dad and how amazing it is that even after someone passes they can live forever in other peoples thoughts and conversations even though our bodies are buried and our souls are in wherever you believe they go to. He says I have the same gestures as dad. People can live forever in other people.



In Finnish: Vierailuni viimeisenä päivänä ajoimme setäni kanssa autolla ylös saaren vuoristoon, jossa tiet ovat niin jyrkkiä ja mutkittelevia että heikkohermoisempaa hirvittää. Kylän pienet, valkoiset talot on ripoteltu ympäriinsä vuoren rinteelle ja osa niistä tupruttaa piipuistaan savua. Keskellä kylää kohoaa ringissä kolme suurta rakennusta joista yksi on kunnostettu kouluksi. Kahden muun on annettu ränsistyä ja ne ammottavat tyhjyyttään. Toisen maailmansodan aikana italialaiset pitivät niitä tukikohtanaan, mutta lahjoittivat rakennukset sodan päätyttyä Kreikalle. Nyt italialaiset tahtoisivat ostaa ne takaisin mutta Kreikka ei suostu luopumaan niistä vaan lupaa korjaavansa talot kun rahallisesti kykenee. Tällaisia palasia historiaa on ripoteltu ympäri saarta.

Pysäytämme auton rinteeseen sitruunapuun alle ja kävelemme mökkiin, jonka takana avartuu meri. Mummini on ovella vastassa ja suutelee poskille. Olen yllättynyt, että hän muistaa minut, kaksi vuotta sitten hänellä todettiin Alzheimer. Hän tarjoaa keksejä ja unohtaa niitä ojentaessaan kuka minä olen. Hän toteaa, että näytän isältä.

Talo on kaksikerroksinen mökki, jossa lähes kaikki oleellinen on tuotu alakertaan. Siellä täällä on tupakka-askeja koska mummi ei muista jättäneensä niitä kaikkialle ja hän ostaa koko ajan uusia. Hän valittaa sedälleni jatkuvasti koska uskoo hänen varastavan askit jotka hän on unohtanut sinne tänne, valittaessaan hän sytyttää tupakan ja unohtaa sen tuhkakuppiin. Katselen sen palavan loppuun. Mummin mies huutaa kuin olisi vihainen, vaikka todellisuudessa hän vaihtaa vain kuulumisia. Kuinka kreikkalaista. Hänen kehonsa toinen puoli on käyttökelvoton koska hän ajoi pari vuotta sitten autolla rinteeseen ja nukkui sen jälkeen koomassa kolme kuukautta. Siinä he sitten pönöttävät yhdessä ja silittelevät satunnaisesti toisiaan; mummo joka ei muista juuri mitään ja puolikas, huutava pappa.

Mummi kertoo sedälleni, että tahtoo hänen rakentavan heille tulisijan huoneen nurkkaan. En ole varma onko se hyvä idea ihmiselle, joka ei enää muista sammuttaa edes tupakkaansa. Tässä on nainen, joka ennen omisti ravintoloita ja pyöritti suuria rahasummia Kreikan mittapuulla. Nyt hän ei saa edes koskea uuniin. Kaikki on niin katoavaista ja Kreikka muistuttaa siitä asukkaitaan joka päivä.

Alzheimeria sairastava kreikkalainen mummo kuulostaa aivan komediahahmolta, tiedän. Oikeastaan valtaosa perheestäni vaikuttaa siltä kuin se olisi vedetty ulos suoraan Nia Vardaloksen kirjoittamasta komediaelokuvasta ja usein mietin miksei minun omituisesta kreikkalaisesta perheestäni ole kirjoitettu kirjaa tai tehty elokuvia. Sitten oivallan, että kaikki kreikkalaiset perheet lienevät yhtä omituisia.

Ajamme setäni luo ja hän alkaa tehdä illallista. Istahtaessani pöytään perheen lapsen, setäni vaimon sekä vaimon vanhempien kanssa mietin, että Suomessa tuskin illastaisin puolisetäni vanhempien kanssa. Suomessa ihmiset ja perheet ovat niin erilaisia kuin Kreikassa missä ei muutenkaan tunneta minkäänlaisia puoli-käsitteitä sukulaisten suhteen. Perhe on perhettä ja sitä käydään tapaamassa muutaman kerran päivässä – Suomessa ehkä muutaman kerran kuussa.

Setäni jakaa etunimensä lisäksi isäni kanssa äidin, sekä samanlaiset kasvonpiirteet. Jos hän olisi pidempi, olisi hän kuin kaksonen edesmenneelle isälleni. Välillä se on minulle vaikeaa. Pöytä on laitettu niin koreaksi että saan ruksittua to eat -listaltani pois loputkin ruuat kuten souvlakin ja viininlehtikääryleet. Kaikki pöydän antimet tulevat läheltä ja ruoka Kreikassa on auttamattakin terveellistä. Kerron kuinka paljon keskittymiskykyä ja panostusta vaatii Suomessa syödä terveellisesti ja perhe ihmettelee sitä yhteen ääneen. Kaikki tässä ruokapöydästä on tullut omalta pihalta tai viereisestä kylästä aina lihoista lähtien, se on tyypillistä kreikkalaisessa keittiössä. Kun kerron heille paljon kreikkalainen ruoka Suomessa maksaa, he haukkovat henkeään.

Illalla ajamme sokkeloisia teitä pitkin takaisin kaupunkiin ja lämpötila nousee hetkessä monta astetta. Vedän silti pipoani tiukemmin päähän. Matkalla setäni puhuu isästä ja mietin kuinka ihmeellistä on se, kuinka ihminen voi jatkaa elämäänsä ihmisten puheissa ja ajatuksissa vuosia senkin jälkeen kun kehomme on jo mullassa ja sielumme minne ikinä sitten uskommekaan sielujemme menevän. Setäni sanoo, että elehdin kuin isä. Ihminen voi elää ikuisesti toisissa ihmisissä.

Lähetä kommentti

please be kind.