Miksi ne katsoo mua noin?

10/14/2015


Se on tosi ihmeellistä miten nuorena ja esimerkiksi koulussa sitä vain tahtoisi olla niin kuin kaikki muut, saada samat tavarat ja elää samanlaista arkea, olla samanlainen ja sulautua massaan eikä vaan missään muodossa vahingossakaan paljastaa niitä omia erilaisuuksia ja epäkohtia. Aikuisiällä kuitenkin ne samat epäkohdat ovatkin yhtäkkiä niitä suurimpia rikkauksia, sitä tahtoisi aina vaan olla jotenkin erityinen ja erilainen, harrastaa jotain erilaista ja omata jonkinlaisia persoonallisia piirteitä.

Olin itse kiusattu peruskoulussa enkä tahtonut mitään muuta enempää kuin vain hukkua massaan ja olla näkymätön. Ylipainoisena, omituisena kreikkalaisena tyttönä minussa oli kuitenkin paljon erilaista tarttumapintaa ja se oli välillä minulle vaikeaa. Samalla halusin tietenkin tulla huomatuksi ja hyväksytyksi hyvällä tavalla, ja tulla osaksi porukkaa. En halunnut kuitenkaan tulla sellaiseksi erilaisuuteni vuoksi vaan samankaltaisuuden vuoksi. Janosin yhteenkuuluvuuden tunnetta koska olin niin kiusattu ja syrjitty etten kokenut kuuluvani mihinkään.

Nyt aikuisiällä minun on edelleen vaikeaa muistaa se, että nykyään pöydät ovat kääntyneet ja myös muut ihmiset arvostavat itsessään ja muissa juuri niitä uniikkeja ja erikoisia piirteitä eivätkä välttämättä niitä harmaan sävyjä joita löytyy kaikista. Sitä usein tahtoo edelleen käpertyä itseensä ja vain tulla näkymättömäksi tai pysyä sellaisena koska tekisi mitä tahansa etteivät kiusaajat repisi taas riekaleiksi. Jokainen meistä kai tahtoo tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on, mutta harvalla meistä on rohkeutta olla sitä oikeasti. On niin helppoa, ehkä jopa luontaista miettiä miksi ne katsoo mua noin?

Olen viime viikkoina pohtinut paljon sitä miten voi lakata välittämästä siitä mitä muut ajattelevat ja olen myös konsultoinut aiheen tiimoilta paljon ystäviäni sekä ihmisiä joiden kanssa olen yhteydessä sosiaalisessa mediassa. En tiedä uskonko siihen, että onneen on joku yksi avain mutta jos olisi, uskoisin sen piilevän siinä, että irtautuu muiden mielipiteistä. Osaan ainakin rehellisesti sanoa, että se on itselläni ollut yksi suurimmista elämäni kompastuskivistä enkä ihmettelisi vaikka se juontaisikin juurensa juuri sinne koulukiusaamiseen lapsuudessani.

Se, että käpertyy itseensä eikä näytä täyttä potentiaaliaan on toki mainio suojamuuri. Eikä se ole välttämättä huono asia, se on nimenomaan hyvä apukeino itsensä suojelemiseen jos ei ole valmis ottamaan kritiikkiä vastaan siitä mitä oikeasti on. Mutta kun on valmis kasvamaan ihmisenä ja ottamaan ne iskut vastaan tai on oppinut todella olemaan välittämättä siitä mitä muut ajattelevat, on hyvä ehkä pohtia sitä että jos piilottaa oman itsensä kaikessa mahtavuudessaan, ei voi koskaan tietää olisivatko muut sitten kuitenkin hyväksyneet sinut sellaisena kuin sinä oikeasti olet. On jotenkin surullinen ajatus, että piilottaa maailmalta oman itsensä, kun olet kuitenkin ainoa sinä joka tällä maailmalla on.

Enkä nyt tällä ”itsensä piilottamisella” tarkoita sitä, että olisit jotenkin feikki ja esittäisit jotain mitä et ole – vaan lähinnä sitä, että todella moni jotenkin rajoittaa itseään niin ettei sanoisi tai tekisi mitään turhan näyttävää tai poikkeavaa vaan pysyisi mahdottoman hajuttomana ja mauttomana ettei ärsyttäisi ketään väärällä tavalla.

Hyvänä esimerkkinä minulle tuli tästä kaikesta mieleeni eräs ilta jona olin jostakin syystä jotenkin poikkeuksellisen hyvällä päällä ja tunsin oloni pitkästä aikaa omaksi itsekseni. Meillä oli tuolloin ihan älyttömän hauskaa enkä juurikaan miettinyt sitä mitä sanon tai miltä näytän tai mitä muut ajattelevat. Juttelin ihmisten kanssa avoimesti, murjaisin vitsejä ja liikuin vapaasti ympäri kuppilaa. Tuo ilta jolloin olin avoimesti oma itseni on myös ainoa ilta ikinä jolloin olen saanut poikkeuksellisen paljon palautetta siitä miten onnelliselta vaikutan. ”Hei, ootpa sä hyvällä tuulella tänään!” ja ”hei, ihana nähdä kun oot noin iloinen!” olivat yleisimpiä saamiani tervehdyksiä ja olivatpa muutamat tuttavat kehuneet minua yhteisille ystävillekin.

Ehkä mä olen siis ihan kiva tyyppi – silloin kun uskallan olla. Uskalla sinäkin!

8 kommenttia

  1. Mä en tiedä onko tästä vinkiksi, mutta näin minä ignooraan muiden mielipiteet: Mielestäni arvokkain asia, mitä kenelläkään on, on aika. Se vähenee kaikilla, eikä sitä saa takaisin. Toiselle ihmiselle/asialle/mille vain uhrattu aika on arvokkain lahja, minkä voit antaa. Minä en halua uhrata kallista aikaani mahdollisille kiusaajille tai ahdistaville mielipiteille. Kieltäydyn ajattelemasta niitä, olen välinpitämätön niitä kohtaan. En halua antaa aikaani heille, he eivät ole sen arvoisia. Samalla tunnen pientä vahingoniloa ajasta, jota he minuun tuhlaavat minusta mahdollisesti pahaa puhumalla tai vaikkapa vaatevalintojani tai tatuointejani spekuloimalla. Minä taas lahjoitan aikani itselleni, ja ihmisille joista välitän. Käytän aikani asioihin, joista minulle tulee hyvä mieli.

    En tiedä, saako tästä pölötyksestä mitään otetta tai onko siinä mitään järkeä :D Mutta kuitenkin, niin kliseistä kuin se onkin: älä tuhlaa aikaasi idiootteihin millään tavalla.

    VastaaPoista
  2. Kiinnostava postaus, luin mielenkiinnolla. Olet mielestäni rohkea. Iso peukku siitä. Mielestäni pitäisi ympäröidä itsensä pelkästään ihanilla ihmisillä, koska tälläiset ihmiset kannustaa, tsemppaa ja inspiroi. Sellaisten kanssa tuntuu mukavalta olla oma itsensä ja kivojen ihmisten fiilis tarttuu. Olen myös kokenut energioiden kanavoimisen sekä asioiden ajattelun laajemmasta perspektiivistä tehokkaana. Mielikuvaharjoituksia unohtamatta :-)

    Täytyy myöntää että itsekin sorrun välillä ajattelemaan liikaa muiden mielipiteitä. Kaikenlaiset konkreettiset ja toiminnalliset vinkit olisivat minullekin tervetulleita :-)

    VastaaPoista
  3. Kiitos paljon! :) Sillä on kyllä tosi paljon merkitystä millaisilla ihmisillä itsensä itsensä ympäröi! Minullakin on mennyt vuosia sitten ystäväpiirit uusiksi ja vaikka se oli tosi rankkaa niin se oli pidemmällä tähtäimellä varmasti kaikille parasta. :) Millaisia mielikuvaharjoituksia käytät? Juuri sellaisista "toiminnallisista vinkeistä" ja ideoista olisin kiinnostunut!

    VastaaPoista
  4. Sun snäpit on parhaita! Vaikutat niin rohkeelta ja aidolta :)
    Itse kamppailen myös päivittäin tämän aiheen kanssa, mitä muut ajattelevat ja miltä näytän. Ehdottomasti täytyy kokeilla tuota sun vinkkiä energian keskittämistä toiseen ihmiseen. Minulla erilaiset mielikuvaharjoitukset ja meditointi ovat auttaneet rentouttamaan mieltä ja kehoa, jolloin on helpompi olla läsnä sosiaalisissa tilanteissa. :) Youtubesta löytää hyviä harjoituksia. :)

    VastaaPoista
  5. Voiiii kiitos paljon!! ♥ Joo kyllä, meditointi on ihan ässää ja sitä pitäisi ehdottomasti tehdä enemmän!

    VastaaPoista
  6. Moi!
    Tosi mielenkiintoinen aihe! Olen myös ollu yläasteella koulukiusattu ja siellä kulutin kaiken energiani itseni tarkkailuun ja muiden ihmisten tulkitsemiseen. Tein silloin kaikkeni, että minusta pidettäisiin - pukeuduin tietyllä tavalla, puhuin tietyistä jutuista, elehdin kuten muutkin, olin ekstramukava ja miellytin kaikkia. Tämähän ei siis toiminut lainkaan...

    Myöhemmin olen huomannut, että teen sitä edelleen. Tarkkailen ihmisten eleitä, miten ne suhtautuvat minuun, olen hyvin pidättyväinen uusien ja tietynlaisten ihmisten seurassa - etenkin sellaisten jotka avoimesti ja voimakkaasti esittävät mielipiteensä. Otan edelleen muiden arvostelun yms melko henkilökohtaisesti - ihan automaationa, kunnes järki kertoo että ei kannata välittää jne.

    Valitettavasti tämä tietynlainen suojamuuri estää muiden näkemisen todelliseen minääni, kuten kirjoitit. Usein siksi ihmiset saattavat ensitapaamisella pitää minua hyvinkin erilaisena ihmisenä. Se taas vaikuttaa siihen kiinnostuvatko he minusta tai haluavatko tutustua. Myös se asia, että sekoitun ihmismassaan kun kameleontti tekee minusta näkymättömän ja ihmiset joskus saattavat unohtaa läsnäoloni - enkä edes huijaa! Olen ryhmässä usein sivustakatsoja riippuen toki ryhmästä. Koen epämiellyttäväksi joutua suuremman ryhmän huomion keskipisteeksi, siksi tykkäänkin pienemmistä ryhmistä ja tutummasta :)

    Olen itse alkanut vasta tiedostamaan sen kuinka alitajuntaisesti pyrin miellyttämään ihmisiä ja muuntautumaan heidän laisikseen jotta saisin vaan hyväksyntää mitä silloin nuorempanakin hain. Se on kyllä ihan ihmiselle luontaistakin pyrkiä kuulumaan johonkin joukkoon, psykologiaa sekin...

    Mutta tuohon kysymykseen miten lakata miettimästä sitä mitä muut ajattelevat en ole vielä vastausta oikein löytänyt. Omalla kohdalla se piirre on kyllä porautunut niin kiinni osaan persoonallisuuttani että tuntuu vaikealta päästä siitä eroon. Mutta näin samanlaisia tuntemuksia tuntevana ja koulukiusattuna voisin sanoa että nuo liittyvät toisiinsa voimakkaasti :)

    VastaaPoista
  7. Vitsi, kuulostaa NIIN tutulta kaikki kirjoittamasi!! :) Ehkä se liittyy juuri siihen koulukiusaamiseen... olen itse osannut vasta nyt myöhemmällä iällä yhdistää nämä seikat!

    VastaaPoista

Latest Instagrams

© Joanna Hearts. Design by FCD.