Minun myrkyllinen ihmissuhteeni ja miksi minun piti päästää siitä irti

11/04/2017

Elin vuosia osana erittäin myrkyllistä ja epätasapainoista ihmissuhdetta joka on hallinnut minua lähes koko ikäni. Yhdessä ja samassa ihmissuhteessa koin oloni manipuloiduksi ja alistetuksi sekä koin päivittäin henkistä väkivaltaa hänen haukkuessa minua eri nimillä ja potkiessa itsetuntoni matalaksi. Minut manipuloitiin eroon muusta maailmasta ja erakoitumaan yksin neljän seinän sisälle koska olin täysin uskoutunut sille ajatukselle, että muille olisin kuitenkin liian tyhmä, ruma, tai ihan vain tylsä. Tämä ihmissuhde oli suunnaton uhka terveydelleni niin henkisesti kuin fyysisestikin. Välillä oikeasti vuosin verta hänen aiheuttamistaan kivuista ja haavoista, jotka nyt onneksi ovat enää vain arpia. 

Tämä myrkyllinen ihmissuhde on hiljalleen hiipunut elämästäni, ja siksi halusin kirjoittaa siitä enemmän tänään.

Tuo ihminen olin nimittäin minä itse.

Tämänkaltaista loukkaavaa, aggressiivista ja jopa väkivaltaista käytöstä ei tulisi kestää keneltäkään toiselta ihmiseltä. Miksi siis niin usein katsomme läpi sormien kun kohtelemme itse itseämme huonosti? 

Jos esimerkiksi poikaystäväni olisi kohdellut minua niin kuin minä kohtelin itse itseäni, olisin ollut äärimmäisen väkivaltaisessa parisuhteessa.

Olen kulkenut tähän pisteeseen pitkän matkan itseni kanssa ja välillä on vaikea tarkalleen määritellä mitkä ovat ne suurimmat muutokset parempaan suuntaan. Yhden osaan kuitenkin nimetä, ja se on sisäinen dialogini. Olen nykyään itselleni armollisempi ja lempeämpi.

On helppo tunnistaa uhkaavat merkit muissa ja samalla ohittaa ne täysin omassa käytöksessämme. Suhde itseemme on kuitenkin kenties elämämme tärkein. Joudumme kestämään omaa seuraamme ensimmäisestä henkäyksestämme aivan viimeiseen saakka ja siksi olisi tärkeää, että tuo ihminen olisi enemmän kuin paras ystävämme, eikä pahin vihollisemme.

Se matka on pitkä ja monille raskas kulkea, mutta yhdestä asiasta voit aloittaa jo tänään: kiinnitä huomiota kuinka puhut itsellesi. Jos huomaat jatkuvasti haukkuvasi itseäsi pään sisällä ja lannistavasi itseäsi haasteiden edessä, on ehkä aika miettiä voisitko olla parempi ystävä itsellesi? Voisitko sittenkin kannustaa itseäsi haasteiden edessä ja olla itsellesi se ihminen, joka uskoo sinuun kaikkein eniten?

Jos olet väkivaltaisessa suhteessa, voit hakea apua mm. täältä: vaestoliitto.fi 
Jos olet väkivaltaisessa suhteessa itsesi kanssa, voit hakea itsellesi apua mm. täältä: mielenterveysseura.fi





Minkälaista on olla cool?

10/27/2017

Otsikko on aito kysymys, koska minä en tiedä.

En ole koskaan edustanut mitään mikä ympärilläni on nähty coolina. Jo peruskoulussa olin se kiusattu, omituinen, pullea, kreikkalainen pikkutyttö, joka kuunteli musiikkia josta kukaan muu ei tiennyt tai ainakaan pitänyt. Olen aina liittänyt omaan ulkopuolisuuden tunteeseeni vahvasti sen, että en ole aina pitänyt samoista asioista kuin muut, tai välttämättä ajatellut asioita kuin muut.

Vasta aikuisiällä ymmärsin, että se on oikeastaan vain hieno asia.

Oma näkemykseni on, että tällä hetkellä globaalit näkemykset siitä mikä on coolia ja mitä yleisesti maailmassa ihaillaan, ovat melko materialistisia ja pinnallisia. Coolia on omistaa kalliita asioita (olipa kyse sitten kellosta, kengistä tai autosta), matkustaa kalliisti, syödä kalliisti, muokata kehoa radikaalistikin (ja kalliisti), ja oikeastaan kaikin puolin elää tietynlaista luksuselämää.

Nyt kun mietin, niin oikeastaan moniin näistä asioista liittyy niiden rahallinen arvo, eli juuri se, että ne ovat kalliita. Juuri näiden seikkojen ihaileminen vaikuttaakin varmasti myös todella paljon meidän kaikkien kulutustottumuksiin.

Ehkä juuri siksi, että nämä asiat sotivat paljon omaa arvomaailmaani vastaan, en henkilökohtaisesti ole koskaan oikein tiennyt mitään epä-coolimpaa kuin olla cool. Coolit asiat ja ihmiset ovat minulle vaikeasti lähestyttäviä. Coolius on valuutta, jota en tunne koska se ei ole koskaan ollut osa minua.

Ja toisaalta taas en tiedä mitään coolimpaa kuin olla epä-cool. Huomaan nimittäin jatkuvasti ihailevani enemmän ja enemmän niitä seikkoja jotka taistelevat noita listaamiani "cooleja" asioita vastaan. Ihailen jatkuvasti enemmän esimerkiksi minimalistista elämäntapaa, kulutustottumusten tarkkailua, luonnollisuutta, luontoa... tietynlaista rosoisuutta mitä ei oikeastaan löydy mistään sellaisesta mikä on "täydellisestä."

Se mitä itse ehkä loppujen lopuksi peräänkuulutan aina, on itsenäisyys ja aitous. Se on minusta äärimmäisen coolia, ilmenipä sitten miten tahansa. Niskakarvani nousevat pystyyn sellaisesta päälleliimatusta cooliudesta, jota tavoitellaan esittelemällä asioita joita omistaa, tai esittämällä jotain mitä ei oikeasti ole. Minusta on esimerkiksi surullista, että sosiaalisessa mediassa ihmiset eivät enää edes hymyile vaan poseeraavat "coolisti." Minusta paljon coolimpaa on olla oma itsensä ja toteuttaa itseään, hymyillä jos siltä tuntuu puolustaa muita (sekä itseään) sekä hyväksyä ja jopa arvostaa virheitä itsessään ja muissa. 

Enkä minä ole yhtään sen parempi, kaikki meistä kai tavoittelevat jonkinlaista täydellisyyttä tavalla tai toisella, asiassa tai toisessa. Kukaan ei halua epäonnistua ja kaikki haluavat tulla hyväksytyksi. Lisäksi vaatii rohkeutta näyttää omat virheensä ja epärosoisuutensa. Uskon kuitenkin, että juuri sellaista on ehkä olla cool.



Tämän julkaisun on kirjoittanut 26-vuotias
on/off -bloggaaja ja äärimmäisen epäcool ihminen.


>

Sopivasti onnellinen

10/15/2017


Olen lähiaikoina tuntenut paljon sellaisia pieniä onnen tuntemuksia, oikeastaan ilman mitään syytä. Sellaisia, että välillä matkalla kotiin sitä vaan hymyilyttää ilman sen kummempaa syytä. Tai kun aurinko paistaa verhojen läpi tai syysruska pistää parastaan on yksinkertaisesti mahdotonta pitää sisällään jostakin sydämestä kumpuavaa hyvää mieltä ja on pakko vähän hymyillä.

Sellaisten tuntemuksien ylläpitäminen ei itselleni ole todellakaan aina ollut mikään itsestäänselvyys. Kun olin masentunut, ei mikään tuntunut oikeen miltään ja tuntui vaikealta tuntea iloa syystä, saati sitten syyttä. Ei ollut mitenkään helppoa päästä tuosta pisteestä tähän missä olen nyt. Se vaati vuosien hoitoa ja itsetutkiskelua.

Minun suurin kompastuskiveni onnea etsittäessä on samanlainen kuin ehkä monella muullakin. Olen etsinyt jotain virheetöntä. Tietynlaista täydellistä tilaa elämässäni jossa saisin vihdoin olla onnellinen. "Sitku mä oon unelmaduunissa, ja mulla on tietynlainen vartalo, ja tietynlainen kumppani, ja sitku mä saan tän asian niin kaikki on hyvin ja sitten mulla ei oo enää mitään syytä valittaa ja olen onnellinen. Sitku."

Nyt olen huomannut ettei onni toimi niin. Onni löytyy juuri niistä pienistä hetkistä jotka pitkällä tähtäimellä maalaavat isompaa kokonaiskuvaa ja rakentavat onnellisuutta yksi palanen kerrallaan.


Minulle onnellisuus ei ole sitä, että kaikki asiat olisivat täydellisesti eikä elämässä olisi koskaan stressiä tai vastoinkäymisiä. Minusta onnellisena ei tarvitse aina olla edes iloinen, vaan samalla voi tulla vastaan paljon muitakin arkisia tunteita. Vastoinkäymiset saattavat vituttaa ja samalla voi silti olla yleisesti onnellinen.

Onnellisuus ei minulle ole sitä iloa, mitä tuntee kun saa tai tapahtuu jotain hyvää - vaikka se voi toki kantaa oman kortensa onnellisuuden kekoon. Minulle onnellisuus on sitä, että huolimatta kaikenlaisista arjen ylä- ja alamäistä pystyy löytämään päivistään juuri niitä pieniä onnen ja rauhan tuntemuksia ihan ilman mitään erityistä syytä. Minulle onnellisuus kumpuaa jostain vähän syvemmältä itsestä, se ei ole tavara tai asia jonka joku voisi viedä pois ja viedä onnen mukanaan. Vastoinkäymiset eivät riko onnellisuutta vaikka tuntuvatkin pahalta.

Onnelisuus ei ole mustavalkoista, se ei ole sellaista välitöntä riemua joka valtaa kehon silloin kun tapahtuu jotain todella ihanaa. Itseasiassa onni tuntuu paljon rauhallisemmalta kuin riemu, se on tasainen ja varma tunne siitä, että juuri nyt olen sopivasti onnellinen.


Photo Diary | Summer 2017

9/13/2017

Tämä on kai se hetki kun pitäisi surra mennyttä kesää ja tuulisia päiviä, mutta minä olen tosissani ihan tosi iloinen, että kesä on ohi ja on syksyn aika. Kesä on toki antoisaa aikaa, mutta syksy on ollut aina vuodenajoista suosikkini enkä malta käpertyä sohvalleni hyvän kirjan ja teekupposen kanssa samalla kun sade ropisee ikkunaan, en malta odottaa kaikkea sitä melodramaattista itsetutkiskelua, pohdiskelua ja pimeyttä enkä malta odottaa sitä valoa, joka hohkaa kaikista niistä kynttilöistä jotka aion sytyttää kirjoitettuani tämän tekstin ja laitettuani lempparisyyslevyni soimaan.

Tämä kesä on ollut erilainen kuin muut, mutten osaa sanoa, että hyvässä vai pahassa. Tuntuu melkein siltä kuin olisin jättänyt hyvästit jollekin, kuin todella kääntäisin uuden sivun ja ensi kesänä eläisin jo ihan uudenlaista elämää. Päätin tänä kesänä jättää väliin suurimmat festarit ja keskittyä enemmän tapahtumiin täällä Helsingissä ja sen lähiseuduilla - eihän se olisi kannattanut, sillä vain parit festarit eivät yksinkertaisesti tyydyttäneet festarihimoani ja haikeana selailin kotisohvaltani muiden kuvia mitä upeimmilta festareilta ympäri maan.

Halusin kaivaa blogiini vielä kuvia puhelimeni kätköistä ja summata niiden avulla yhteen tätä kesää. Vaikka festarit jäivätkin omalla mittapuullani vähälle, tuli sitä kuitenkin juhlittua neljät häät, retkeiltyä luonnossa ja keskityttyä omaan hyviinvointiin. Eikä se kuulosta ollenkaan huonolta kesältä!


Rakkaus

8/06/2017

Rakkaus. Välillä tuntuu siltä, että kaikki sanat siitä on jo sanottu, kaikki elokuvat siitä tehty ja kaikki laulut siitä laulettu. Silti uskon, että se tulee vain aina ja ikuisesti koskettamaan meitä kaikkia joko läsnäolollaan tai sen puuttuessa.

Itse olen kaiken lisäksi vielä sen verran imelä ihminen, että minulle rakkaus on se kaikkein suurin voima ja pyrin tekemään kaikki tekoni rakkaudesta. Joskus sitä meinaa väkisinkin toimia pelosta, tai vaikkapa vihasta, mutta kun toimii rakkaudesta niin olen huomannut, että asiat menevät usein aika hyvin.

Siksi yritän aina mennä rakkautta kohti. Ja rakkauttahan on erilaista, on perherakkautta, ystävärakkautta, juuri sitä itseään rakkautta-rakkautta sekä rakkautta omaa intohimoa kuten harrastusta kohtaan. Ja sitten on vielä se rakkaus joka meissä kaikilla on mielessäni jossain sisällä, se on sitä rakkautta josta pyrin toimimaan.

Pääsin taannoin juhlistamaan rakkaan ystäväni Nadjan ja hänen miehensä Aleksin häitä eräänä kauniina kesäpäivänä, ja sen aikana / jälkeen on rakkaus pyörinyt mielessäni paljon. Tuona upeana päivänä rakkaus oli niin läsnä, ettei sitä voinut olla tuntematta eikä kyyneliltäkään vältytty.

Tuona päivänä mietin paljon rakkautta ja minkälaista sellaista haluaisin elämääni. Olen onnekas, koska minulla on hyviä ystäviä ja perhe, joka rakastaa minua ja rakastan heitä niin paljon takaisin. Nadjan ja Aleksin välinen rakkaus on kuitenkin sellaista mitä en ole vielä kokenut. Se on sellaista, että kun katson näitä kahta ihmistä yhdessä, en voi ajatella muuta kuin "tuollaista rakkautta minä haluan."

Nadja ja Aleksi ovat olleet yhdessä jo pitkään ja heistä paistaa niin kauas kuinka heistä on hitsautunut yhteen tiivis tiimi, jotka tukevat toisiaan todella myötä- ja vastoinkäymisissä, sekä puskevat toisiaan eteenpäin unelmiaan kohti. Minusta on niin inspiroivaa tuntea kaksi ihmistä, jotka ovat itsenäisiä ja kunnianhimoisia omina itseinään, yksin, mutta myös todella vahva tiimi, yhdessä.

Sitä minä haluan.

Olen aina ollut valikoivat ihmissuhteissani (jos puhutaan kumppanista) enkä lähde suhteeseen kenen tahansa kanssa. Se on opettanut kuitenkin tulemaan myös vahvemmaksi ihmiseksi yksin ja ihan omaa itseäni varten, ja olen siitä iloinen. Minusta on ihmisenä tärkeää viihtyä omassa seurassaan, ja parisuhteessakin on mielestäni tärkeää, että molemmilla on myös omat juttunsa. Pidän omasta tilastani ja ajastani ja kumppanilta toivon samaa. Kokemukseni mukaan suhteen dynamiikka ei toimi jos molemmat ovat vain 50%:sti tyytyväisiä omaan olemassaoloonsa, ja täydentävät tuota tyhjyyttä toisillaan, että saisivat täyteen sen 100%. Mielestäni tasapainoisempi ja rikkaampi suhde saadaan jos molemmat ovat jo omillaan sen 100% ja sitten isketään elämät yhteen ja saadaan siitä se räiskyvät 200%. Yhdessä.

En toki sano ettei puolikasta tai rikkinäistä voisi rakastaa, se vain vaatii ehkä enemmän työtä. Toisaalta - niin vaativat ihmissuhteet muutenkin. En ole vain koskaan pitänyt siitä, että omaa tyhjyyttä paikataan toisella ihmisellä kuin laastarilla, se on harvoin kestävää. Kun keskittyy täyttämään paikkaa omassa itsessä kuin tyhjää kohtaa palapelistä, keskittyy vain siihen, että löytäisi jonkun joka sopisi omiin raameihin. Kun taas keskittyy vain kohtaamaan ihmiset ihmisinä, avaa sydämensä kaikenlaisille mahdollisuuksille.

Yleisesti rakkaudessa parasta on kuitenkin se, että sitä tai mitään muutakaan tunnetta ei voi kukaan toinen antaa sinulle. Toinen voi olla mainio työväline herättämään sen henkiin, mutta rakkaus on jo valmiiksi meissä kaikissa. Meidän pitää vain kaivaa se esiin.

Tiedän, olen imelä. Mutta minähän varoitin jo kymmenen kappaletta sitten.




Kauneusblogaamisesta

7/30/2017

Ajattelin tänään kirjoittaa hieman tämänhetkisistä ajatuksistani kauneuden saralla, sillä vanha blogini pyöri niin paljon sen parissa mutta ajatukseni ovat sittemmin muuttuneet niin paljon. Sivusinkin tavallaan aihetta edellisessä postauksessani, mutta halusin kirjoittaa siitä vielä vähän laajemmin.

Vaikka haluan edelleenkin kirjoitella kauneudesta aina välillä, ei minua enää kiinnosta kauneus ja kosmetiikka samalla tavalla kuin ennen, ehkä juuri siksi mielenkiintoni bloggaamiseen lopahti vuoden vaihteessa. Blogini kuitenkin oli todella vahvasti kauneusblogi, ja mielestäni jokaisen bloggaajan on välillä hyvä pysähtyä hetkeksi ja pohtia onko vielä innoissaan siitä mistä kirjoittaa.


Kauneus kiinnostaa minua toki edelleen, mutta hieman eri tavoin kuin ennen. Aiemmin olin nimenomaan kiinnostunut värikosmetiikasta ja erilaisista meikkaustekniikoista. Nykyään juuri ne eivät voisi oikeastaan vähempää kiinnostaa, ja voinkin häpeäkseni myöntää, että olen nykyään todella laiska meikkaaja. Keskityn lähinnä hiomaan meikkipohjaani ja ehkä saatan piristää yksinkertaista meikkiä näyttävällä huulipunalla. Suurimmat silmämeikkitaiteilut ovat jääneet unholaan ja leikittelen luomiväripaleteilla lähinnä vain jos olen lähdössä ulos - mitä sitäkin teen nykyään harvoin.

Sen sijaan minua kiinnostaa nykyään hirveästi juuri ihonhoito, ja omien luontaisten ominaisuuksien pitäminen terveenä ja (omaan silmään) hyvännäköisenä. Tällaisia asioita ovat esimerkiksi hiusten, ripsien ja kynsien kasvattaminen ja saattaminen mahdollisimman pitkään, terveeseen ja luonnolliseen tilaan.

Siinä missä siis ennen minua kiinnostivat esimerkiksi kauniit paletit, pakkaukset, ja mielenkiintoiset uudet kokoelmat - nykyään kiinnostun enemmän ihonhoitoinnovaatioista sekä tiedosta ja luonnollisista nikseistä kauneudenhoidon saralla. Ehkä se on tämä ikä (ikäkriisi ja rypyt, ja mitä vielä) jonka myötä oma fokus myös kauneudenhoidossa ja muissa mielenkiinnon kohteissa hieman muuttuu.

Paljon tällä on myös tekemistä varmasti sen kanssa, että olen pyrkinyt typistämään omaisuuteni minimiin. Tämä on tarkoittanut mm. sitä, että omistamieni kauneus- ja kosmetiikkatuotteiden määrä on vähintäänkin puolittunut. (Minun tapauksessani tämä käytännössä tarkoittaa sitä, että kuuden lipastolaatikollisen sijaan minulla on nyt vain kolme täyttä laatikkoa.)

Olen nimittäin alkanut surra niiden kosmetiikkatuotteiden puolesta joille minulla ei ole aikaa. Niistä tulee surullinen olo, vähän kuin kitarasta joka ei koskaan tule soitetuksi. Olen siis antanut ja myynyt kosmetiikkaa eteenpäin ja pitänyt kiinni vain niistä tuotteista joita oikeasti rakastan ja jotka olen todennut hyviksi.

Samalla olen myös huomannut panostavani enemmän laatuun kuin määrään. Luopuessani suurista määristä erilaisia tuotteita, olen sijoittanut mielummin hieman kalliimpiin, laadukkaisiin tuotteisiin. Vaikka tähän väliin todettakoon, että kaikki suosikkini eivät tietenkään ole kalliimmasta päästä - iso osa suosikkituotteistani on esimerkiksi Lumenelta. Hiustuotteissa, sekä meikkipohjan, ihonhoidon tuotteissa kuitenkin huomaan usein panostavani hieman hintavempiin suosikkeihin.

Tässä muutamia ajatuksiani kauneudesta ja mieltymyksistäni sillä saralla. Mielelläni kuulisin teiltäkin minkälaiset kauneusjutut teitä tällä hetkellä kiinnostavat ja miksi?



[you are here]

7/24/2017


Kukaan ei halua kulkea elämässä taaksepäin, mutta joskus pitää ottaa askel taaksepäin, että näkisi kaiken selkeämmin. Itse otin tuon askeleen puoli vuotta sitten siirtäessäni silloisen blogini hautausmaalle. En tiennyt vielä silloin mitä se tulisi tarkoittamaan isossa kuvassa, tiesin vain, että se oli tehtävä. 

Eikä blogini ollut ainoa askel. Askel askeleelta riisuin elämäni kaikesta turhasta täysin koruttomaksi. Blogini lisäksi luovuin turhista tavaroista, projekteista ja myrkyllisistä suhteista.

Luovuin kaikesta, jotta voisin kohdata itseni.

Nyt olen kävellyt puoli vuotta taaksepäin niin pakonomaisesti, että olen vihdoin aivan alussa. Se tuntuu jännittävältä. Päiväni ovat tyhjiä, ja osaan jälleen kaivata (joitakin) niistä asioista joista olen luopunut, kuten kirjoittamista. Saan rakentaa ja löytää itseni uudelleen.

Kun suljin blogini puoli vuotta sitten, minulla ei ollut enää mitään sanottavaa. Saatoin tuijottaa tyhjää tekstikenttää tuntikaupalla löytämättä sanoja. Olin jakanut kaikki tarinani ja neuvoni, puristanut viimeisetkin mehut itsestäni ja lakannut kasvamasta, etsimästä elämääni uusia tarinoita. Minulla ei ollut enää mitään annettavaa, mutta ei myöskään mitään saatavaa.

Tänään avasin samankaltaisen tekstikentän, ajattelin ettei minulla olisi vieläkään mitään sanottavaa, mutta eihän se ihan niin mennytkään. Olen kai vihdoin astunut tarpeeksi kauas ollakseni alussa.



Anteeksi, että olen näin paljon.

6/05/2017

Olen syyttänyt pitkään ja paljon muita ihmisiä siitä, että he ovat polkeneet minut niin alas, että olen alunperinkään alkanut tuntea itseni niin arvottomaksi kuin tunsin. Pidin siitä katkeruudesta kiinni kynsin ja hampain, kannoin sitä mukanani päivin ja öin kuin kuumaa hiiltä ymmärtämättä kuinka paljon se poltti myös omia käsiäni. Olin katkera kiusaajilleni, vihaajilleni ja polkijoilleni. Olin katkera niin monelle ihmiselle, vaikka samalla en huomannut kuka oli koko ajan ollut se kaikkein pahin polkijani.

Minä itse.

Toki olin menettänyt oman arvon tunteeni alunperin juuri em. toimesta, mutta se oli luonut sisälleni asenteen, joka suorastaan buustasi sitä tukevaa käytöstä. Kun on ylipainoinen ja niin suuri, että sinua pilkataan sen vuoksi, alat helposti hävetä sitä kuinka paljon viet tilaa tästä maailmasta. Ja silloin käy helposti niin, että käpertyy itseensä ja yrittää tehdä itsestään pienemmän kaikilla muilla mahdollisilla tavoilla.

Pyysin päivittäin anteeksi olemassaoloani. Olin pahoillani siitä, etten ilmaissut itseäni selkeästi. Olin pahoillani siitä jos ilmaisin itseäni "liikaa", liian kovaäänisesti, liian isosti. Olin pahoillani siitä, että istuin väärälle paikalle. Olin pahoillani siitä, että olin paikalla. Olin pahoillani siitä jos en ollut paikalla. Olin pahoillani ihan kaikesta, ja ystävieni kesken myös tunnettu siitä, että pyytelen olemassaoloani ihan liikaa anteeksi.

Minua hävetti olla olemassa niin paljon, joten yritin suojella itseäni tekemällä itsestäni niin pienen ja näkymättömän kuin mahdollista. Hiljaisen, lempeän, neutraalin.

Välillä tulin kesken illanvieton tuskallisen tietoiseksi omasta koostani ja kiedoin neuleeni tiukemmin ympärilleni vajoten samalla sohvan taaimmaiseen nurkkaan. Tehden itsestäni mahdollisimman "pienen."

Joka kerta kun pyysin olemassaoloani anteeksi silloin kun ei olisi tarvinnut, lähetin myös viestin itselleni ja keholleni. Kerroin itselleni joka kerta, etten ole tarpeeksi, enkä tule koskaan olemaan tarpeeksi, ja että minun pitäisi siltikin olla vielä vähemmän, vielä pienempi. Tein itselleni juuri sitä samaa mitä kiusaajani olivat tehneet minulle jo vuosikausia.

Aina en myöskään ollut niin hienovarainen, usein haukuin itseäni myös aivan tietoisesti ymmärtämättä sen rakentamia haittoja. Hoin itselleni päivittäin kuinka kamala, huono, kelvoton, arvoton ja turha olinkaan. Olin itseni pahin vihaaja, vaikka minun olisi pitänyt olla paras ystäväni.


Muista, että olitpa minkä kokoinen tahansa, sinun olemassaolosi ei ole koskaan anteeksipyyntöä vaativa asia. Sinä saat ja sinun kuuluu ottaa tilaa tässä maailmassa valitsemallasi tavalla. Ole äänekäs, sano mielipiteesi ja taistele sen puolesta mikä sinun mielestäsi on oikein. Ole itsesi paras ystävä ja kannusta itseäsi eteenpäin - vain siten oikeasti pääsee eteenpäin.

Olin itselleni siis ajoittain samanlainen susi kuin kiusaajanikin, mutta yhdessä asiassa aion olla erilainen. Aion korvata ne ajat kun kohtelin kaltoin kehoani, ja muuttaa käyttäytymismalliani tulevaisuudessa.

Rakas kehoni, olen niin pahoillani siitä etten pitänyt sinusta huolta. Olen niin pahoillani siitä kun masennukseni pahimpina hetkinä satutin sinua viiltämällä sinuun haavoja, joiden arvet eivät ehkä parane koskaan. Olen niin pahoillani niistä hetkistä, kun rankaisin sinua ahmimalla ruokaa jota en edes tahtonut syödä, mutta halusin rankaista itseäni siitä että olen niin huono. En ollut, ja lisäksi rankaisin sinua. Olen niin pahoillani kaikista niistä kerroista kun en kohdellut sinua rakkaudella, kun väitin, että olet huono etkä pysty mihinkään.

Et ansainnut sitä, ja nyt on sinun aikasi näyttää kuinka minä olin väärässä.



Photo diary: Ireland

5/11/2017


Irlanti oli aivan erilainen kun odotin. Koska olen matkaillut aiemmin Englannissa ja körötellyt Lontoon lisäksi myös pienempien maalaiskylien ohi matkallani Brightoniin, odotin ehkä jotakin sen tapaista. Odotin ehkä sateista, mutta kiehtovaa Englantilaisten kylien kaltaista kaupunkia, jossa olisi kuitenkin ripaus enemmän hullunkurisuutta ja maalaismeininkiä.

Paikoittain Irlanti olikin juuri sitä.

Suurilta osin Dublinissa oli kuitenkin enemmän suuren kaupungin tuntua kuin olisin odottanut. Toki kaikki ne lukemattomat pubit jokaisessa kulmassa kielivät siitä ettei Englantikaan ollut maantieteellisesti kaukana. Samalla kuitenkin leveät kävelykadut (ja toki myös meitä hellinyt lämmin sää) muistutti eteläisempää kohdetta. Kun junalla jaksoi körötellä vähän loitommas Dublinista ja suoraan upeisiin ranta- ja vuoristomaisemiin, tuntui yli 20 asteen lämmössä siltä kuin olisin lähtenytkin rantalomalle Espanjaan.

Majoituin itse Airbnb:n kautta (ensimmäistä kertaa!) opiskelijahuoneistossa aivan kaupungin keskustassa. Kirjaimellisesti kivenheiton päästä ovelta löytyi niin pubia ja kirjakauppaa kuin Tescoa ja Primarkiakin, joka Irlannissa tunnetaan nimelle Penneys. Majoitus oli vaatimaton ja hieman kolkko, mutta pienestä huoneestani löytyi kaikki mitä tarvitsin: sänky ja ilmainen wi-fi. Lisäksi yöpöytäni tarjosi sellaisiakin ylellisyyksiä kuin vedenkeitin sekä purkillinen teepusseja! Majoittaja tarjosi myös pyyhkeen ja löytyipä asunnosta kylpyammekin, jota en kuitenkaan hyödyntänyt sillä asunnosta vuokrattiin myös kahta muuta huonetta jonka asukkaat varmasti tahtoisivat suihkuun.

Valitsin kyseisen asunnon sijaintinsa lisäksi siksi, että se oli ihan käsittämättömän halpa. Pari kymppiä yöltä, koko reissulta maksoin majoituksesta satkun. Stressiä helpotti myös kun jo välilaskullani Tukholmassa sain viestin mieheltä, joka päästäisi minut sisään asuntoon ja luovuttaisi avaimet. Tuli niin helpottunut olo kun tämä tuntematon mies tarjosi heti apua esimerkiksi bussien kanssa ja saapumisessa asunnolle lentokentältä. Hän kertoi, että mitä ikinä tulisikaan mieleeni, häneltä voisi kysyä.

Tämä oli vain esimakua siitä, kuinka ystävällisiä ihmisiä tulisin Irlannissa tapaamaan. Dublin oli kaupunki, jossa en tavannut yhtäkään ihmistä josta olisi jäänyt jotenkin huono fiilis. Baarimikot olivat leikkisiä, tuntemattomat kaduilla avuliaita, asiakaspalvelijat aina ystävällisiä ja taksikuskit aidosti kiinnostuneita ja puheliaita, sellaisia että tarinaa kaupungista riitti kysymättäkin.

Pubikulttuurin lisäksi Dublinissa ovat vahvasti läsnä upeat vanhat rakennukset sekä niiden värikkäät ovet ja korkeat ikkunat. Lisäksi kaupunki on täynnä kauniita puistoja ja patsaita, sekä runsaasti muistomerkkejä, maalauksia ja tarinoita Oscar Wildesta joka syntyi ja kasvoi Dublinissa. Tavallaan en ihmettele, sillä Wilden luonne sopii aika mainiosti yks yhteen kaupungin rytmin kanssa. Wilde oli keikari, joka nautti suunnattomati herättämästään huomiosta kyseenalaisti viktoriaanisen Englannin ahdasmielisyyttä sekä miehekkäinä pidettyjä urheilulajeja. Wildessa oli syvyyttä, mutta myös suunnattomasti huumoria ja leikkimielisyyttä.

Myös vanhat rakennukset kätkivät yksityiskohtiinsa paljon mielenkiintoisia tarinoita. Eräs taksikuski osoitti kohti rakennusten kattoa ja kysyi huomasinko mitään eroa ylimmän kerroksen ikkunoissa. Ne olivat totta tosiaan puolet pienemät kuin muiden kerrosten ikkunat. Kuulemma vanhaan aikaan kun rikkaat ihmiset omistivat kokonaisia taloja, asui heidän palvelusväkensä ullakolla ja heidän ikkunansa olivat pienemmät, etteivät he saisi yhtä paljon valoa kuin talon rikkaat. Myös talojen savupiipuista näki missä asuivat rikkaimmat ihmiset sillä heillä oli varaa lämmittää useampi huone ja oli täten enemmän savupiippuja.

Hauska tarina myös ovista! Taksikuski kertoi, että tarinan mukaan kun kuningatar kuoli, Englanti määräsi Irlannin kansalaisia (jotka olivat vielä Britannian vallan alla) maalaamaan kaikki ovensa mustaksi kuningattaren suruajan kunniaksi. Irlantilaiset kapinoivat ja maalasivat ovet kirkkailla väreillä. Toisen tarinan mukaan naiset olivat kyllästyneitä siihen, että miehet "vahingossa" (...) menivät humalassa sisään vääristä ovista, ylös vääriä portaita vääriin makuuhuoneisiin väärien naisten kanssa, joten he maalasivat ovensa tunnistettavimmaksi.














EN: Ireland actually wasn’t exactly what I was waiting for. I guess I was waiting for a mix of English places I have visited like London and some small villages I had seen on my way to Brighton. On the other hand the idea of Ireland I had was some sort of rainy Victorian country dream but with a twist of corkiness.

And at times, that was exactly what Ireland was. But I was pleasantly surprised by the metropolis feeling Dublin had. Yet the fact that there were pubs everywhere hinted that England wasn’t geographically that far. At the same time the wide pedestrian zones (and without a doubt the amazing weather we had) reminded me of a holiday in a sunnier place.

As we hopped on a train and took a ride further away from Dublin, we arrived in Howth where the breathtaking beach- and mountain views combined with the 20 celcius (70 degrees) sunny weather felt more like a holiday in Spain.

I had booked accommodation through Airbnb (for the first time!) so I was staying right in the centre of Dublin with a very reasonable price. Literally right by my flat you could find pubs, book stores, malls, grocery stores and even Primark (that Ireland is known as Penneys.)

My accommodation was very modest but it had everything I needed; a bed and a free wi-fi. I even had an electric kettle and some tea right beside my bed to enjoy in the morning. The host also offered a towel and the apartment even had a bath tub which I decided not to use tho, since there were other people staying at the same apartment and I didn’t want to take up the shower for too long.

Besides its location, I decided on the accommodation because of its ridiculously low price. I paid 20 euros (£16/21$) a night which added up to only 100 euros (£84/109$) throughout the trip. It was also a major stress relief when the host hit me up with a message before I even got to Dublin, introducing himself and letting me know he’s available for any questions or tips on the city.

This was only a mere preview of how kind and helpful the people in Ireland would be. Dublin was a destination where I didn’t meet a single person that would give out any bad vibes. The bartenders were playful, the strangers on the streets were helpful, the customer service everywhere was very kind and even the taxi drivers were truly interested and talkative, sharing stories about the city and its urban legends.

On top of the blooming pub culture in Dublin, another thing that is very strongly present at all times are the beautiful old buildings, colorful doors and high windows. The city is also filled with beautiful parks and statues, landmarks and street art as well. There are also a lot of references to Oscar Wilde who was born in Dublin in 1854. Actually the spirit of Oscar Wilde fits the vibe of Dublin quite perfectly. He was a corky guy who enjoyed attention and rebelled against the parochialism og victorian England. He had a lot of debt but also tons of humor and playfulness.

The old buildings and their tiny details had a lot of stories captured in them. One of my taxi drivers pointed at the top floors of the buildings and asked me if I noticed anything different. And I did, the top floor windows were half the size of the other windows. Apparently when rich people owned the buildings and hald a lot of servants in the house, the help lived at the attic and their windows were smaller so they wouldn’t get as much sunlight as the head of the household.

You could also look at the chimneys on top of buildings and deduce by the amount of them where the richest people lived because they had the money to heat more rooms in their apartments and therefore had the most chimneys.


When I asked about the colorful doors, I was told that apparently the story goes that after Queen Victoria died, England ordered Irish citizens to paint the doors black in mourning. The Irish rebelled, said ”fuck it!” and took out the bright paints instead. Yet another tale that circulates in Dublin is that the painting of colorful doors was started by women. Women painted their doors so their drunk husbands wouldn’t mistake other homes for their own and wake up in bed with another woman. You know, by accident.....





























Photo diary: Howth

5/10/2017



















Photo Diary: PING Helsinki

4/30/2017

"PING Helsinki Business Festival is the leading content and influencer marketing event in Northern Europe uniting marketers and online influencers for better content. You will gain insight on the future of content and influencer marketing, learn from the leading experts in the field and meet online influencers personally." #PINGHELSINKI





Veera Bianca





Follow my blog with Bloglovin

Latest Instagrams

© Joanna Hearts. Design by FCD.