8/06/2017

Rakkaus

Rakkaus. Välillä tuntuu siltä, että kaikki sanat siitä on jo sanottu, kaikki elokuvat siitä tehty ja kaikki laulut siitä laulettu. Silti uskon, että se tulee vain aina ja ikuisesti koskettamaan meitä kaikkia joko läsnäolollaan tai sen puuttuessa.

Itse olen kaiken lisäksi vielä sen verran imelä ihminen, että minulle rakkaus on se kaikkein suurin voima ja pyrin tekemään kaikki tekoni rakkaudesta. Joskus sitä meinaa väkisinkin toimia pelosta, tai vaikkapa vihasta, mutta kun toimii rakkaudesta niin olen huomannut, että asiat menevät usein aika hyvin.

Siksi yritän aina mennä rakkautta kohti. Ja rakkauttahan on erilaista, on perherakkautta, ystävärakkautta, juuri sitä itseään rakkautta-rakkautta sekä rakkautta omaa intohimoa kuten harrastusta kohtaan. Ja sitten on vielä se rakkaus joka meissä kaikilla on mielessäni jossain sisällä, se on sitä rakkautta josta pyrin toimimaan.

Pääsin taannoin juhlistamaan rakkaan ystäväni Nadjan ja hänen miehensä Aleksin häitä eräänä kauniina kesäpäivänä, ja sen aikana / jälkeen on rakkaus pyörinyt mielessäni paljon. Tuona upeana päivänä rakkaus oli niin läsnä, ettei sitä voinut olla tuntematta eikä kyyneliltäkään vältytty.

Tuona päivänä mietin paljon rakkautta ja minkälaista sellaista haluaisin elämääni. Olen onnekas, koska minulla on hyviä ystäviä ja perhe, joka rakastaa minua ja rakastan heitä niin paljon takaisin. Nadjan ja Aleksin välinen rakkaus on kuitenkin sellaista mitä en ole vielä kokenut. Se on sellaista, että kun katson näitä kahta ihmistä yhdessä, en voi ajatella muuta kuin "tuollaista rakkautta minä haluan."

Nadja ja Aleksi ovat olleet yhdessä jo pitkään ja heistä paistaa niin kauas kuinka heistä on hitsautunut yhteen tiivis tiimi, jotka tukevat toisiaan todella myötä- ja vastoinkäymisissä, sekä puskevat toisiaan eteenpäin unelmiaan kohti. Minusta on niin inspiroivaa tuntea kaksi ihmistä, jotka ovat itsenäisiä ja kunnianhimoisia omina itseinään, yksin, mutta myös todella vahva tiimi, yhdessä.

Sitä minä haluan.

Olen aina ollut valikoivat ihmissuhteissani (jos puhutaan kumppanista) enkä lähde suhteeseen kenen tahansa kanssa. Se on opettanut kuitenkin tulemaan myös vahvemmaksi ihmiseksi yksin ja ihan omaa itseäni varten, ja olen siitä iloinen. Minusta on ihmisenä tärkeää viihtyä omassa seurassaan, ja parisuhteessakin on mielestäni tärkeää, että molemmilla on myös omat juttunsa. Pidän omasta tilastani ja ajastani ja kumppanilta toivon samaa. Kokemukseni mukaan suhteen dynamiikka ei toimi jos molemmat ovat vain 50%:sti tyytyväisiä omaan olemassaoloonsa, ja täydentävät tuota tyhjyyttä toisillaan, että saisivat täyteen sen 100%. Mielestäni tasapainoisempi ja rikkaampi suhde saadaan jos molemmat ovat jo omillaan sen 100% ja sitten isketään elämät yhteen ja saadaan siitä se räiskyvät 200%. Yhdessä.

En toki sano ettei puolikasta tai rikkinäistä voisi rakastaa, se vain vaatii ehkä enemmän työtä. Toisaalta - niin vaativat ihmissuhteet muutenkin. En ole vain koskaan pitänyt siitä, että omaa tyhjyyttä paikataan toisella ihmisellä kuin laastarilla, se on harvoin kestävää. Kun keskittyy täyttämään paikkaa omassa itsessä kuin tyhjää kohtaa palapelistä, keskittyy vain siihen, että löytäisi jonkun joka sopisi omiin raameihin. Kun taas keskittyy vain kohtaamaan ihmiset ihmisinä, avaa sydämensä kaikenlaisille mahdollisuuksille.

Yleisesti rakkaudessa parasta on kuitenkin se, että sitä tai mitään muutakaan tunnetta ei voi kukaan toinen antaa sinulle. Toinen voi olla mainio työväline herättämään sen henkiin, mutta rakkaus on jo valmiiksi meissä kaikissa. Meidän pitää vain kaivaa se esiin.

Tiedän, olen imelä. Mutta minähän varoitin jo kymmenen kappaletta sitten.




EN: Love. Sometimes it feels like absolutely everything about it has been said, all the movies about it have been made and all the songs about it have been sung. And there are so many songs... I still believe it will always stay relevant to the humankind.

I am a very cheesy person. I am so cheesy, that I actually believe love to be the greatest power of them all and I strive to do everything from a place of love. Sometimes successfully, sometimes not so much. At times it feels so easy to act from a place of anger or fear. When you act from a place of love - things usually turn out pretty well.

That is why I always aim towards love. And there are so many different sorts of love - towards your family, friends, significant other or just something you feel plainly passionate about, like a hobby. And there's the most important kind of love, the one each of us have inside. Deeply set in human nature, I believe.

A while back I got to witness a beautiful celebration as a dear friend of mine got married. During and after the wedding, I've been thinking about love a lot. You could not not feel the presence of it.

I can't help but wonder what kind of love do I have in my life, and what kind of love do I want in it in the future. I am so lucky to have amazing friends and family who I love and who love me back. But as my friends said "I do" I knew that is something I have yet to experience. I couldn't help but wonder: "I want that kind of love."

They have been together for such a long time that they have became a team, a force of two people truly pulling together and pushing each other forward in sickness and in health. I find it so inspirational how independent and ambitious they both are separately and what a strong team they are together.

That's what I want.

I've always been selective when it comes to significant others. Or well, what I mean is I don't jump into a relationship with anyone. The upside is that being single has taught me to be content with who I am on my own. I think it's really important to enjoy your own company and in a relationship I find it important as well that both have something they enjoy doing separately. I like my space and enjoy my own time and I wish the same from my companion.

In my experience the dynamics in a relationship won't work if both participants are only 50% content and both are trying to fill that void with another human being - gathering up to that 100%. What I have found to create the most balanced relationship is when both are 100% content to begin with. When you combine your lives it adds up to an astonishing 200%. Together.

I'm not saying it's impossible to love someone who isn't whole, or who is broken. It just takes a lot more work. But then again so do relationships generally. I've just never really bought into the thought of filling an empty space within with another human being like a bandaid. It's rarely permanent. When you're solely focused on filling a void inside like an empty space in a puzzle, you're ruling out everything that doesn't fit into your idea of what you deserve. When you encounter people simply as people, you are opening your heart and mind to all sorts of opportunities.

The best thing about love in general, imho, is that nobody can give it to you. There's no one who can give you a feeling. Instead, other people are brilliant providers of different kinds of tools to bring out different emotions. Love is already inside all of us, we just need to dig it out.

I know, I'm cheesy. But I warned you like 10 paragraphs ago.





Lähetä kommentti

please be kind.