5 x 2018

1/01/2018 Helsinki, Suomi

Uusi vuosi, uudet kujeet. Uusi minä. Uudet tavoitteet. Löytyisikö tähän alkuun vielä muutama kliseinen toteamus? Olen itse juuri se perusmuija, joka jokainen vuodenvaihde fiilistelee uutta alkua. Vaikka ajatus uudesta alusta onkin oikeastaan vain pään sisällä, on uusi vuosi silti yksi suosikkijuhlistani koska siihen liittyy niin paljon symboliikkaa koskien uusia mahdollisuuksia.

Uuden vuoden lupauksiin liittyy nykyään paljon huvittuneisuutta ja itse olen oikeastaan kehittänyt jo teininä itselleni tavan tehdä 50-100 lupauksen lista mikä kuulostaa ehkä vielä hullummalta. Olen kuitenkin kokenut tämän parhaaksi tavaksi tehdä lupauksia itselleni, sillä tällöin paine lupauksen toteutumisesta ei kohdistu vain yhteen tavoitteeseen, vaan jakautuu monen tavoitteen kesken. Osa näistä tavoitteista on usein pieniä ja osa suuria, mutta lähes kaikki olen kuitenkin vuoden aikana saanut aina toteutettua!

Tänä vuonna ajattelin jakaa kanssanne viisi suurinta tavoitettani tälle vuodelle. Tuli taas ihanan motivoitunut olo näitä kirjatessa, ja oikeastaan jopa tietyllä tapaa puhdistautunut olo viime vuodesta. En tiedä päteekö tämä vain minuun, mutta olen ollut huomaavinani, että kuten itsellänikin niin myös monille muille vuosi 2016 tuntui olevan tosi rankka, ja sen vuoksi vuosi 2017 oli monella taas rauhoittumisen ja itsetutkiskelun aikaa. Siksi nyt kaikki paukut on ladattu vuodelle 2018, jona mennään taas täysillä ja tavoitellaan omia unelmia!



Blogi


Viime vuosi oli itseltäni bloggaamisen suhteen oiva esimerkki siitä kuinka käy jos ei itsekään oikein tiedä mitä haluaa. Lopetin blogini vuosi sitten. Se oli oikea päätös sillä intoa blogille ei enää löytynyt samalla lailla kuin ennen, enkä tahtonut väkisin jatkaa jotakin mikä ei enää syntynyt luonnostaan. En kuitenkaan tahtonut poistaa täysin vuosien työtä, joten blogini jäi kuitenkin elämään jotta vanhojen postauksien pariin voisi palata myöhemminkin. Edelleen tästäkin blogista löytyvät myös omat vanhat suosikkipostaukseni, sellaiset joita itse pidän jollakin tapaa ajattomana.

Niinhän siinä sitten kävi ettei kulunut kuin pari hassua kuukautta ja ikävä blogin pariin alkoi jo kasvaa. Muutama postaus vuoden aikana sitten syntyikin; siis blogiin jonka olin jo lopettanut. Oli yhtäkkiä niin paljon aikaa ja energiaa kirjoittaa postauksia, nyt kun ei ollut sitä blogia joka vie aikaa... Ihmismieli on omituinen.

Ikävä kasvoi kuluneen vuoden aikana niin suureksi, että päätin elvyttää blogini jälleen vuonna 2018. Se tuntuu ihanalta ajatukselta, ja tauko on ollut kuitenkin sen verran pitkä, että todella tuntuu siltä kuin aloittaisin puhtaalta pöydältä. Blogini ei varmastikaan tule olemaan samanlainen kuin ennen, mutta se tulee olemaan välitön, ja juuri sellainen kun sen haluan nyt olevan.



Sosiaalisuus


Olen aina ollut sosiaalisesti kiusaantunut ihminen, siis ihan lapsesta saakka. Olen sellainen ihminen, joka toki tulee hyvin toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa, mutta vaatii normaalia enemmän rohkaisua esimerkiksi heittäytyessään tuntemattomien seuraan. Small talk ei ole koskaan ollut oma suosikkilajini ja muutenkin minulla on tapana liian helposti lukkiutua uusissa sosiaalisissa tilanteissa niin pahasti pääni sisään niin, että mietin maailman ääriin, että mitä muut minusta ajattelevat.

En halua elää niin, ja siksi sen on loputtava. Se ei kuitenkaan ole helppoa. Olen pyrkinyt tekemään asian suhteen tosi paljon töitä viime vuosina ja viime vuonna ylitinkin itseni sosiaalisissa tilanteissa tosi monta kertaa. Se vie usein kaikki energiani, mutta on ollut todellakin sen arvoista ja olen tavannut mielettömän ihania uusia ihmisiä. Ensi vuonna tahtoisin tavata enemmänkin, ja se edellyttää sitä, että uskallan rohkeasti heittäytyä uusiin tilanteisiin ja jutella tuntemattomille.



Rahan budjetointi


Mä olen niin pirun huono rahan kanssa. Uskon sen osittain johtuvan siitä, että kasvoin yksinhuoltajataloudessa, jossa raha oli aina tiukilla. Sen vuoksi nyt aikuisiällä kun sitä rahaa vihdoin on, tulee hirveä paniikki miettiessä, että mitä sitä nyt tarvitsinkaan, pitää nyt äkkiä miettiä mihin tämä kannattaa käyttää kun sitä rahaa kerrankin on... Toisaalta taas aina rahan tuhlaamisen jälkeen koen hirveää syyllisyyttä siitä, että rahaa on käytetty kun sitä kerrankin on... Se on tietynlainen loputon kierre, jossa kumpikaan vaihtoehto ei ole sen parempi. Kai jossakin takaraivossa kolkuttaa aina pelko siitä, että rahat käyvät niin vähiin, ettei enää pärjää. (Siinäkin tilanteessa on oltu.)

Viime vuonna sain tasattua aika hienosti talouteni, ja olen siitä todella ylpeä ja tyytyväinen. Ehkä jollain tavalla alan vihdoin näin 26-vuotiaana aikuisena saada sopivaa kosketusta siihen kuinka rahaa käytetään fiksusti. Tänä vuonna otankin tavoitteekseni oikeasti keskittyä siihen, että talouteni pysyy vakaana, ja vielä hienompaa olisi jos vaikka oppisin säästämään!

(Ja tällä siis tarkoitan säästämistä niin kuin ihan aikuisten oikeasti, ei niin, että rahaa venkslataan edes takaisin käyttötilin ja "säästötilin" välillä päivittäin... Se on nimittäin jo harvinaisen nähty juttu.)



Oman tyylin kehittäminen


Aloittaessani tämän blogini aikoinaan parikymppisenä muiduna, minulla oli oikeastaan aika selkeä käsitys omasta tyylistäni. Se tyyli ei kuitenkaan enää vastaa makuani ollenkaan ja olenkin viime vuoden huomannut olevani aika hukassa tyylini kanssa. Se on johtanut siihen, että arviolta n. 80% vaatekaappini sisällöstä on siivottu ja luovutettu eteenpäin sillä ne ovat olleet vaatteita joita en enää käytä. Osa näistä vaatteista on ollut sellaisia, etteivät ne enää vastaa makuani ja osa taas on jäänyt kooltaan vääräksi. (Olen pudottanut viime vuonna -20kg joten myös siksi vaatekaappi on menossa niin radikaalisti uusiksi.)

Nyt kaikki ryysyni mahtuvat vain kolmeen pieneen lipastolaatikkoon. Kuulostaa tilan kannalta ihanteelliselta, mutta toisaalta se on ajanut minut vielä isompaan ahdinkoon kun ei ihan oikeasti ole ikinä mitään päälle pantavaa. Näen kuitenkin tämän ahdingon mahdollisuutena; mahdollisuutena pistää koko vaatekaapin sisältö uusiksi ja rakentaa oma tyyli suunnitellusti juuri siihen suuntaan kuin haluan. Nyt olenkin etukäteen suunnitellut ihan hirveästi tyyliäni ja esimerkiksi alkanut metsästää tiettyjä ajattomia vaatekappaleita, joita itse pidän tietynlaisina vaatekaapin kulmakivinä.

Olen tehnyt uuden vaatekaappini suhteen hirveästi suunnitelmia ja mood boardeja, joiden pohjalta olisi tavoitteena nyt tänä vuonna lähteä etsimään/rakentamaan tyyliäni uudestaan. Huikatkaapa muuten tänne jos teitä kiinnostaisi nähdä näitä ajatuksia täällä ihan omassa postauksessa!



Terveys


Mä olen aina ollut juuri se tyyppi, joka menee vaivojensa kanssa lääkäriin vasta kun olo käy aivan liian sietämättömäksi. En esimerkiksi ole (osittain pelkojeni takia) käynyt hammaslääkärissä aikuisiällä varmaan kertaakaan mitenkään muutoin kuin iltaisin päivystyksen kautta siinä vaiheessa kun särky käy liian kovaksi. Tosi aikuismaista, tiedän.

Tänä vuonna haluaisinkin ottaa enemmän vastuuta omasta terveydestäni ja kehostani. Siihen kuuluu tosi moni eri konkreettinen asia aina kunnon yöunista (ja nukkumaanmenoajoista) säännölliseen ruokailuun sekä mielenterveyteen, mutta myös se, ettei lääkärikäyntejä pantata aina viimeiseen saakka.

Yksi asia, jonka voisin tänä vuonna ottaa ihan konkreettiseksi tavoitteeksi olisi hoitaa allergiani kuntoon tavalla tai toisella. Useita vuosia sitten alkanut siitepölyallergia on vuosien aikana eskaloitunut sellaiseen pisteeseen, että pahasti epäilen olevani allerginen kaikille muillekin hippusille aina huonepölystä eläinhilseeseen, puhumattakaan jauhopölystä jolle altistun työssäni päivittäin.

Syön allergialääkettä vuoden ympäri ja se tarjoaa kevyttä (lähes olematonta) helpotusta. Silti on alkanut tuntua siltä kuin päällä olisi 24/7 jonkinlainen flunssa, ja unenlaatukin on huonontunut kun nenän kautta ei koskaan saa kunnolla henkeä. Olenkin alkanut unelmoimaan siedätyshoidoista ja tänä vuonna voisin ottaa tavoitteekseni selvittää olisiko sellainen kohdallani mahdollista!

Teittekö te lupauksia tänä vuonna?


6 kommenttia

  1. Suurin oma lupaus on viimeinkin tehdä niitä asioita ja koittaa niitä harrastuksia joita olen useamman vuoden halunnut. Nuorempana ei ollut rahaa eikä mahdollisuuksia koittaa niitä asioita joita halusin. Nyt olisi viimeinkin tilaisuus testailla omia rajoja ja kiinnostuksen kohteita, mutta kummasti on tekosyitä tullut keksittyä vuosien aikana. Monesta eri syystä on nyt viimein alkanut tuntua siltä että sitä viimeinkin voisi hankkia elämään sisältöä muutenkin kuin työn ja opiskelun parissa. Tästä lähdetään!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa tosi hyviltä tavotteilta! Testaile ihmessä mikä kiinnostaa niin ehkä se oma juttu löytyy! :)

      Poista
  2. Löysin itseni jokaisesta kohdasta tästä kirjoituksesta,joten tämä voisi olla kuin oma kirjoitukseni. Varsinkin tuo sosiaalisuus kolahti ja kovaa :) On tavallaan helpottavaa huomata,ettei ole tämän "vaivan" kanssa yksin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et todellakaan! Mustakin on ollut tosi nimenomaan helpottavaa kun on löytänyt tuon sosiaalisuuden suhteen muitakin tyyppejä jotka jakavat samanlaisia ajatuksia. :)

      Poista
  3. Samaistuin tosi paljon kolmeen kohtaan; sosiaalisuus, rahan budjetointi ja terveys. Haluaisin päästä eroon yksinäisyydestä ja heittäytyä rohkeammin mukaan uusiin sosiaalisiin tilanteisiin, säästää edes vähän ja pitää huolta terveydestä, sekä fyysisestä että psyykkisestä. Toivon että pääsisin vuoden aikana edes vähän eteenpäin näissä tavoitteissa :)

    Btw ihan parasta että jatkat taas bloggailua! Oon pitkäaikainen lukija ja seuraan sua myös snäpissä ja instagramissa, tykkään tosi paljon sun jutuista ja samaistun moniin juttuihin tosi vahvasti. Ihanaa vuotta 2018 sulle!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihan superihanaa kuulla! ♡ Kyllä tätä bloggailua onkin vähän ollut ikävä...

      Ja varmasti noissa pääsee eteenpäin kun vain yrittää keskittyä niihin! Mua on myös auttanut, että yritän lukea, oppia ja inspiroitua noista aiheista yleisesti niin tulee sellainen olo, että niissä haluaa oikeasti kehittyä! ☺

      Poista

Latest Instagrams

© Joanna Hearts. Design by FCD.