Täydellisen luonnollinen

1/27/2018 Helsinki, Suomi


Olen aina (siis siitä saakka kun olen sellaisia osannut ottaa) muokannut kuviani, niin itsestäni ottamia kuin ympäristöstänikin. Olen aina pitänyt siitä, se on ollut sekä tapani tuoda kuvan parhaat puolet esiin, että luoda niihin jonkinlaista sielunmaisemaa esimerkiksi väreillä tai muokkaamalla erilaisia pintoja.

Tämä on pätenyt tietenkin kaikenlaisiin henkilökuviin, myös sellaisiin joita olen ottanut itsestäni. Kuviin, joita vapaaehtoisesti itsestään julkaisee, tahtoo tietysti tuoda usein esiin itsensä parhaat puolet, poseerata parempi puoli kasvoista kameraan päin, etsiä sellaista valaistusta joka kumoaisi tummat silmänaluset sekä halutessaan vielä puskea kuva sellaisten kuvanmuokkausfilttereiden läpi, joiden kanssa se pääsisi täysiin oikeuksiinsa.

Oma epävarmuuskohtani ovat aina olleet silmänaluset, sillä minulla on ns. hollowed eyes, joista olen aina ollut epävarma ja siksi etsinyt aina tuotteita, tekniikoita ja valaistuksia, joilla ne häivyttyisivät, tai vaihtoehtoisesti myöhemmin häivytellyt niitä kuvanmuokkausohjelmilla. En ole koskaan oikeastaan salannut sitä tai tuntenut siitä häpeää koska kuvat ovat omiani ja saan niillä mielestäni tehdä mitä haluan.

Tämä on oikeastaan tosi yleistä ja siksi medialukutaito on tärkeää. Sosiaalisessa mediassa jokainen näyttää itsestään (yleensä) parhaat puolensa. Vähän kuten oikeassakaan elämässä vaikkapa edustusjuhliin ei lähetä ehkä niissä kaikkein kuluneimmissa yökkäreissä.

Löysin kerran itsestäni internetistä keskustelun, jossa kritisoitiin toisten ihmisen minusta julkaisemaa kuvaa ja verrattiin sitä omiin julkaisemiini kuviin. Tulin sitä lukiessani tosi surulliseksi. Minut tuomittiin todella feikiksi ja keskusteltiin avoimesti siitä kuinka minun toisaalta pitäisi hävetä röyhkeästi käsiteltyjä kuviani, mutta toisaalta myös hävetä niihin verrattuna olevaa kuvaa, jota ei oltu käsitelty samojen filttereiden läpi ja pidettiin samasta syystä kammottavana.

(Hauska juttu oli, että tässä tapauksessa tämä muiden julkaisema kuva oli se, jossa en oikeastaan näyttänyt itseltäni. Se oli myös aika epäedustava, mutta en tietenkään olisi pyytänyt ystäviäni ottamaan sitä kuvaa alas, sillä se muistutti kuitenkin yhteisestä kivasta hetkestä.)

Olen aina välittänyt liikaa siitä mitä muut minusta ajattelevat. En ollut aiemmin tietoisesti siloitellut kuviani vaan hakenut niihin tietynlaista esteettisyyttä, mutta tuona hetkenä rakensin itselleni suojamuurin. Aloin käsittelemään kuviani yhä enemmän ja enemmän sekä jätin julkaisematta omasta mielestäni kivoja kuvia, joihin pelkäsin saavani kritiikkiä ulkonäöstäni. Lukemani keskustelu ikään kuin loi/vahvisti sisältönsä ongelman.

Selailin surumielisenä vanhoja kuviani, sellaisia jotka olivat aiemmin tuottaneet minulle hyvää mieltä, poistellen niitä yksi kerrallaan. Samalla pohdin sitä miten en koskaan ollut oikeastaan väittänytkään ettäkö en muokkaisi kuviani, ja silti yhtäkkiä siitä olikin tullut filttereidensä vuoksi suuri häpeän aihe. Samalla myös into blogista ja taakka sen luomista paineista alkoi painaa, enkä lopulta päässyt irti kiillotetusta kuplastani kuin vasta kun hautasin blogini kokonaan vuoden 2016 lopussa.

Mielestäni on todella ihanaa, että nykyään peräänkuulutetaan niin paljon luonnollisuutta. Huolestuttavaa on sen sijaan se, miten samalla peräänkuulutetaan nimenomaan tiettyihin raameihin sopivaa täydellisyyttä, sillä todellisuudessa kukaan ei voi olla sillä tavalla luonnollisesti täydellinen, jos ollenkaan.

Rehellisesti, vuonna 2017 on vaikeaa olla edes täydellisesti luonnollinen.

Kuljin pitkän matkan ennen kuin ymmärsin etten ole täydellinen, eikä minun tarvitsekaan olla. Usein puhutaan paljon siitä, kuinka mikään sosiaalisessa mediassa ei ole aitoa eikä mihinkään kannata uskoa. Sisällöntuottajat tekevät paljastuksia itsestään ja toisistaan sekä siitä kuinka kaikki on pelkää suurta valhetta tai kuinka ahdistavaa on ylläpitää epäaitoa kuvaa itsestään sosiaalisessa mediassa. Ja joskus se voikin olla niin. Itse asiassa tosi usein voi, ja siksi kaikkea kuluttamaansa mediaa kannattaa tarkastella kriittisin silmin.

Ja toisaalta, mielestäni edelleen jokaisella on oikeus käsitellä kuviaan juuri niin vähän tai paljon kuin haluaa, tai yleisesti muutenkin tehdä kasvoilleen tai keholleen mitä itse kokee parhaaksi. Se on meidän oma valintamme, ja samalla tavalla me teemme itse myös valinnan siitä, minkälaisen kuvan itsestämme päätämme rakentaa sosiaaliseen mediaan, tai ihan mihin tahansa. Jos meitä ahdistaa se, että "brändimme" sosiaalisessa mediassa on niin feikki, olemme itse valinneet sen tien ja voimme itse sen myös muuttaa.

Ja kiitos kysymästä (oikeasti kukaan ei missään vaiheessa ole kysynyt); epävarmuuteni ovat edelleen tallella ja muokkaan kuviani edelleen, mutta en enää yhtä rankalla kädellä kuin ennen. En myöskään lue itsestäni keskusteluja internetistä.






EN: Ever since I started to take pictures, I started to edit them too. It didn't matter if the pictures were of myself, someone else or of my surroundings. I always loved adding my touch to the image, enchasing them my own way and bringing their best qualities to life.

This has also been the case on portraits, including selfies. Usually when you release a picture of yourself you obviously want to bring out your best qualities, pose with the best side of your face to the camera, look for the best lighting to make your skin glow and even push the picture through all sorts of filters once it's done - just to make the best of it.

My personal insecurity has always been my hollowed eyes, the sunken in space under my eyes. I've always searched for products and lightings in photography to cover them up. And if all else fails - filter them away. I've never really been secretive about this and no one has ever asked. Then again, they are my pictures so I guess I can do anything I'd like with them.

This is actually really common which is why media literacy is so extremely important. I believe everyone shows their best selves on social media. Just like in real life you won't necessarily hit the town with your dirtiest pyjamas.

I once came across an internet conversation about myself where people were criticising two pictures of me against each other. One was taken by me and the other one was taken by someone else later on the same day. It made me really sad because I was labeled fake and embarrasing and at the same time as people where discussing how incredibly embarrased I should be about the edited photos, they were also discussing how awful I looked on the unedited one.

I've always had a problem caring too much about what other people think. Before I found that conversation I had never put too much thought into purposely smoothing my skin but rather searched for some sort of esthetic appeal. But at that moment I built a protective wall around myself and started editing my pictures more and more in the fear of being criticised for any flaw I possibly had. The conversation in itself sort of created/reinforced the issue.

Midst my melancholy I went through my old pictures that used to make me feel happy, deleting them one by one. At the same time I was wondering how it came to be that I had never even claimed to not have edited my photos and somehow it had became an awful embarrasement that I had. Those were also the times I was losing interest in blogging and had started to feel anxious about it all. In the end I didn't get rid of the perfect bubble I had created until I truly had some space of my own.

I think it's absolutely wonderful that people currently so strongly call for naturalness. On the other hand I find it very alarming that at the same time people are calling for perfection. In reality, no one is perfect naturally.

Tbh, in 2017 it's sometimes even a struggle being perfectly natural.

I walked a long way before I realized I am not perfect nor I need to be. It's often stated that nothing in social media is real or worth believing. Content creators are exposing themselves or peers for "faking it" or how agonizing it is to maintain the fake image they have created of themselves for social media.

And sometimes, that is true. Actually, that might quite often be the case. And that's exactly why you should always be critical with anything you see or read.

But also - we make the choice ourselves to decide what we put out there. If we are anxious about having built a "fake brand" of ourselves, that is the road we have chosen ourself and we can change the direction any time we want. That is partly the reason I decided to start writing this blog again - even if only every once in a while. I can not change the current social media, vlogging and blogging culture, but I can decide what my input looks like and maybe affect others on the way.

Oh, and thanks for asking (no one ever really asked, ever), I still have my insecurities but I've made some progress so I still edit my pictures but not as heavily as I used to. Also, I do not read conversations about myself on the internet.

2 kommenttia

  1. Toi on kyllä jännä ja surullinenkin ilmiö. Tavallaan nauran itsellenikin, koska oma suosikkimeikkaustyylini on ”yritä näyttää siltä, että ihollasi on mahdollisimman vähän tavaraa, mutta silti jotenkin maagisesti paremmalta ja hehkuvammalta kuin oikeasti näytät” :D Luon itselleni paradoksaalisia meikkausvaatimuksia, ja se on mielestäni tuon kuvailemasi ilmiön yksi ilmentymä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolle tulee itsellekin naureskeltua, että miten paljon aikaa voikin kulua siihen kun yrittää meikata niin, että näyttäisi siltä ettei ole meikkiä...

      Poista

Latest Instagrams

© Joanna Hearts. Design by FCD.