SLIDER

JOANNA HEARTS


Helsinkiläinen musiikkibloggaaja ja internetin supersankari, jonka voi löytää valokuvaamasta festarilavojen kupeesta, fiilistelemästä keikkoja pikkuklubien takanurkasta, tai selailemasta Spotifyn uutuuksia yön pikkutunneilla.

UUTISKIRJE

 

Joanna 2.0

 
Mulla on ollut tässä elämässä nyt vähän kaikenlaista. Sellasta ihmeellistä kipuilua ja paniikkia asiasta jos toisesta, sellaista mitä ihan mielellään voisi olla vähän vähemmänkin. Toisaalta juuri sellainen kipuilu kasvattaa ja opettaa itsestä paljon. Kaiken tämän kriiseilyn keskiössä on tuntunut olevan kuitenkin yksi ja sama teema: kuka helvetti minä olen ja mitä ihmettä minä oikein haluan?

Tämä kriiseily ei toki ole ehkä kovinkaan poikkeuksellista, etenkään tässä iässä. Täytin perjantaina 27-vuotta mikä tarkoittaa sitä, että kolmekymppiset lähestyvät uhkaavasti. Tässä kohdassa elämää onkin viimeistään ehkä ihan normaalia vähän pysähtyä ja miettiä, että mitä minä oikein elämäsäni haluan tehdä ja saavuttaa ja millainen minä ihmisenä olen tai millaiseksi haluan tulla.

Onneksi olen oppinut sentään jotain itsestäni, nimittäin sen että tällaiset kipuilun aikakaudet etenevät itselläni aina samalla kaavalla; ensin tulee säikähdys (ai niin mites mun elämä!) ja paniikki (en ole saanut mitään aikaan!) ja sitä seuraavat ajatustason toimenpiteet (mitä minun pitäisi saada aikaan?) jota seuraavat ensin yhteiskunnan paineet (mitä minun pitäisi haluta saada aikaan?) ja sitä taas seuraa syvä identiteettikriisi (kuka minä olen ja mitä minunlaiseni ihminen haluaa saada aikaan?) ja siitä taas seuraa loputon syöksykierre, jossa käyn läpi näitä kysymyksiä uudestaan ja uudestaan kunnes ne ylikuormittavat minut kokonaan ja tiedän kaikesta jotenkin vähemmän kun tiesin alunperinkään.

Tuttua? Minulle ainakin.
 

Onneksi olen kuitenkin lähivuosina myös löytänyt itsestäni uuden ominaisuuden tähän kuluttavaan ajatuskierteeseen, ja se on ratkaisukeskeisyys, uusi ominaisuus joka jostakin nykyää hyppää mukaan ja pistää stopin tälle kaikelle hulluudelle. Se on se tyyppi, joka käskee hengittämään syvään, lopettamaan psykoilun ja ottamaan minua itseäni niskasta kiinni ja ryhtymään tuumasta toimeen. 

Miten se sitten tapahtuu? Käytännössä ihan vaan vastaamalla niihin kysymyksiin, joita olen päässäni pyöritellyt. Mitä konkreettisemmin sen voi tehdä (esimerkiksi kirjoittamalla) niin sen parempi. On tärkeää, että omat tavoitteet ovat jotenkin mitattavia ja, että osaa olla itselleen armollinen ja iloita myös niistä pienistä onnistumisista. Samaan aikaan voi olla hankalaa päästä töissä kaikkiin tavotteisiin, pitää kotia Dekon sivujen mukaisella siisteystasolla, käydä sunnuntaisin kirkossa, toteuttaa luovuuttaan, juoda tarpeeksi vettä, liikkua aktiivisesti, seurustella tai tinderöidä, nauttia auringosta, vastata kaikkien viesteihin, pysyä täysissä järjissään, syödä kaikki vitamiinit, selviytyä ja noin niin kuin yleisesti olla onnellinen. On tärkeää muistaa, että pienetkin teot kohti omia haaveita tai tavotteita ovat aina askel oikeaan suuntaan.

Olen esimerkiksi sitten kuukausi kirjoitetun vuositavoite-listaukseni jälkeen kokenut monia pieniä onnistumisia sosiaalisuuden saralla, heittäytyessäni enemmän sosiaalisiin tilanteisiin yksin ja olenkin ehtinyt jo tutustumaan muutamaan uuteen ihmiseen! Siis miettikää, minä olen todella mennyt useampiinkin pippaloihin ihan yksin, jutellut siellä ihan (tai lähes) tuntemattomille ja vieläpä selviytynyt ulos hengissä! Olen näistä saavutuksista (lähes naurettavan) ylpeä sillä tiedän miten haastavaa se minulle on ollut. Taputtelen siitä itseäni selkään, mutta samalla tiedän myös ettei työ ole vielä ohi ja petrattavaa on paljon, on edelleen ihmisiä joihin haluaisin tutustua mielelläni vielä paremmin, mutta rohkeus tehdä aloitetta ei ole vielä kasvanut tarpeeksi suureksi.

No, sosiaalisuuden lisäksi, millainen on tämä Joanna 2.0 jota oikein tässä rakennan? Millaiseksi haluan tulla (tässä on toki tärkeää muistaa pysyä myös omana itsenään eikä tehdä itsestään jotain mitä ei ole, mutta aktiivinen itsensä kehittäminen on tietenkin suotavaa ja puhun tässä lähinnä siitä) ja millaiseksi haluan elämäni rakentaa? Mitä kaikkea olen tässä pyöritellyt mielessäni? 
 

Moni niistä seikoista heijastuu juuri tuohon sosiaalisuuteen, ja siksi olen käsitellyt sitä nyt niin paljon. Tällaisia seikkoja ovat mm. rohkeus, spontaanius sekä kyky olla oikeasti läsnä toiselle. Tiedättekö kun tapaa jonkun henkilön joka on aidosti todella läsnä ja kiinnostunut sinusta ja kanssasi keskustelusta? Sellaiseksi haluaisin kasvaa, ja minusta tuntuu että olen ollut lähiaikoina niin omissa maailmoissani etten ole kyennyt siihen. Se on harmittanut tosi paljon.

Blogissani olen paljon myös miettinyt sitä millaista blogia haluan kirjoittaa ja muutenkin millaista sisältöä haluan tuottaa, kuinka pysyä aitona tässä kaikessa blogiruljanssissa ja kuinka pystyisin kuitenkin samalla myös tuottamaan sellaista sisältöä josta lukijani nauttisivat. Omaa elämää ja ajatuksia (kuten tämä postaus) on jotenkin vaikeampi jakaa, tulee sellainen olo että "eihän tämä ketään kiinnosta" vaikka toisaalta tuntuu, että juuri sellaista aitoa, päiväkirjamaista sisältöä kaikki lukijat tällä hetkellä janoavat. Lopulta olen yksinkertaisesti päätynyt uudestaan ja uudestaan siihen lopputulokseen, että omaa blogiani minun kuuluu tehdä juuri siten kuin haluan, ne tyypit jotka siitä ovat kiinnostuneita löytävät sen kyllä ja ne jotka eivät, löytävät itselleen jotain muuta. Tätä mentaliteettia yritän muutenkin soveltaa elämääni olipa kyse sitten blogista tai jostain muusta.

Tuo aiemmin mainitsemani rohkeus näkyy myös varmuutena omassa tekemisessä, ja siinä olen onneksi huomannut viime vuosina paljon kasvua elämäni eri osa-alueilla. Esimerkiksi työssä varmuus näkyy voi näkyä vaikkapa siinä, että uskaltaa oma-aloitteisesti esittää omat mielipiteensä tai oman näkemyksensä. Elämässä varmuus voi näkyä mielestäni myös vaikkapa siinä, että asettaa itsellensä tavotteita joita kohti pyrkii ja siinä, että uskaltaa rohkeasti näyttää olevansa eri mieltä asioista, jos sitä on. Varmuus ja luotto itseen on oikeastaan elintärkeää. Ehkä siksi olenkin vähän kipuillut eri asioissa koska varmuuteni on ollut vähän hukassa, eihän sekään ole tunteena täysin vankkumaton.

Isosti ajatuskuplassani on lähiaikoina ollut läsnä myös omien unelmien tavoittelu, eli ihan arki ja myös oma työskentely arjessa. Olen tällä hetkellä töissä viisi päivää viikosta myymäläesimiehenä, se on jotain mihin en koskaan olisi ajatellut päätyväni, mutta päädyimpä kuitenkin ja olen siinä vieläpä ihan hyvä. Se ei kuitenkaan ole intohimoni, enkä nauti siitä samalla lailla kuin monen muun luovan asian tekemisestä. Takaraivossa onkin lähiaikoina paukuttanut erityisen lujaa ajatus siitä, että pitäisi ottaa askel oikeaan toiseen suuntaan ja jahdata jotain mitä oikeasti haluan eikä toteuttaa sitä mikä on turvallista ja hyväksyttävää. 

Liian usein näinkin isoissa päätöksissä kuitenkin lopulta se mukavuusalue voittaa, ja siksi tämä on tuottanut erityisen paljon päänvaivaa viime aikoina. Joskus on pelottavaa edes sanoa ääneen mitä oikeasti haluaa etenkin jos se tuntuu jotenkin tosi hullulta ja typerältä!

Tuosta varmuudesta vielä; yleisesti elämässä(ni) tuo varmuus näkyy myös usein siinä, että uskaltaa oikeasti pyytää mitä haluaa. Se on äärimmäisen tärkeä taito, mutta ei todellakaan mikään itsestäänselvyys. On pelottavaa pyytää mitä haluaa! Itse olen ainakin maailman huonoin pyytämään palveluksia tai myymään itseäni mihinkään oma-aloitteisesti. En halua olle kenellekään vaivaksi ja kai se myös juontaa juurensa jonnekin perisuomalaiseen ajatusmaailmaan siitä, ettei itsestään kuulu tehdä mitään numeroa. Mutta miksei kuuluisi? Ei kukaan tule hakemaan kotiovelta toteuttamaan sun unelmia jos et itse tee niitä koko maailmalle selväksi ja lähde niitä jahtaamaan. Sitä olen itselleni yrittänyt hokea myös. 

En tiedä saako kukaan näistä ajatuksista kiinni tai onko joki kipuillut samanlaisten ajatusten kanssa? Teki vain mieli purkautua johonkin ja tekipä hyvää! 




Lisää konkreettisia tavoitteita itselleni: 

  • Tutustu lisää uusiin ihmisiin, ja ylläpidä näitä suhteita
  • Säästä rahaa uuteen kameraan ja osta sellainen vielä tänä keväänä
  • Valokuvaa enemmän, myös ihan arkena ja ihan "turhaan"
  • Ole oma-aloitteisesti läsnä ystävillesi ja läheisillesi päivittäin
  • Käytä salikorttiasi viikottain ja syö säännöllisesti ja hyvin ( = pidä huolta terveydestäsi)
  • Säästä rahaa Kreikan matkaan sukulaisten luo, ja matkusta sinne heinäkuussa
  • Ota askel oikeaan suuntaan työrintamalla, pienikin askel riittää
  • Kiitä ja kehu ääneen niitä ihmisiä jotka inspiroivat
  • Säästä rahaa kampaajaan ja käy leikkauttamassa long bob
  • Vie kaikki kirpputorille varatut vaatteet tänä vuonna kirpputorille ja luovu niistäkin jotka eivät siellä mene kaupaksi
  • Lue edes yksi kirja ennen kesää



2 kommenttia

  1. Hei! Löysin blogiisi pitkästä aikaa tauon jälkeen. Onpa kiva, että bloggaat vielä, vaikka oman linja siinäkin olisi vielä vähän hakusessa :)
    "Samaan aikaan voi olla hankalaa päästä töissä kaikkiin tavotteisiin, pitää kotia Dekon sivujen mukaisella siisteystasolla, käydä sunnuntaisin kirkossa, toteuttaa luovuuttaan, juoda tarpeeksi vettä, liikkua aktiivisesti, seurustella tai tinderöidä, nauttia auringosta, vastata kaikkien viesteihin, pysyä täysissä järjissään, syödä kaikki vitamiinit, selviytyä ja noin niin kuin yleisesti olla onnellinen."
    Tää virke on niin samaistuttava! Pari päivää sitten koko päivä oli paska ja illalla oli täydellinen romahdus ja itkut koska tuntui että olen liian laiska normaaliin elämään. Kaikki lähti siitä että yritin etsiä farkkuja mutten mahtunut suurimpaan osaan niistä. Mantra lähti liikkeelle: olen liian lihava, laiska liikkumaan, syön liikaa, sitten laajensin miettimään sitä kuinka en pidä asunnostani mutta olen liian laiska miettimään miten sen saisi kivasti sisustettua, sitten tuli mieleen tekemättömät opiskeluhommat, jne jne... Vaikkei itselläni varsinaisesti mielenterveysongelmiakaan ole, niin ihmettelen kyllä miten kaikki "normaalit" ihmiset selviävät arjestaan kaikkien vaatimusten (itse asetettujen tai yhteiskunnan luomien) viidakossa. No kaippa oikeasti kaikilla on omat ongelmansa :)
    Lisäksi vaikka itselläni on unelma-ala tiedossa ja olen sitä päässyt opiskelemaan, niin toi mukavuudenhalu isoissa päätöksissä tuntuu myös tutulta. Valitsin tylsemmän sivuaineen, koska sitä pystyi opiskelemaan asuinpaikkakunnallani (toiselle paikkakunnalle matkustelu/ etäopinnot olisivat olleet muka "liian hankalaa"), en ole hakenut vaihtoon koska pelkään että miten pärjään siellä yksin, ja en ole jatkanut soittoharrastustani vaikka varmasti uudelta opiskelupaikkakunnalta löytyisi orkesteri jos etsisin...
    Noh, tulipa tästä avautuminen :D pointtina ehkä se että vaikka onkin aika erilaiset elämäntilanteet, niin teksti on kyllä erittäin samaistuttava, varmasti melkein kaikille edes joltain osin :)

    -saya

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kyllä niiiiin tutulta!! Tää on kyllä helppo syntipukki mutta: nykyään myös some näyttää meille kaikkien muiden elämästä ne parhaat puolet, ja tulee olo että kyllä kaikilla muilla on kaikki hommat hanskassa niin miksen mä osaa! :D Vaikka oikeasti kyllä kaikilla varmaan on näitä hetkiä!

      Kiitos paljon pitkästä kommentista. ♡

      Poista

© Joanna Hearts • Theme by Maira G.