SLIDER

JOANNA HEARTS


Helsinkiläinen musiikkibloggaaja ja internetin supersankari, jonka voi löytää valokuvaamasta festarilavojen kupeesta, fiilistelemästä keikkoja pikkuklubien takanurkasta, tai selailemasta Spotifyn uutuuksia yön pikkutunneilla.

UUTISKIRJE

 

Maailman ihanin ja kamalin asia


Wien, 2014
Nimittäin ympäri maailmaa matkustaminen. Kun olin vielä teini-iässä, oli minulla hirveästi ystäviä jotka olivat kiinnostuneet matkustamisesta ja tekivätkin sitä paljon, he unelmoivat kielimatkoista tai vaihtovuosista ulkomailla ja itse en koskaan nähnyt viehätystä matkustamisessa. (Toisaalta olin itse jo pienenä lapsena matkustellut niin paljon, että ehkä juuri se oli vienyt minulta matkustamisesta sen jännittävyyden.) Vasta aikuisiällä huomasin itsekin kiinnostuneeni eri maista ja kulttuureista. Silloin myös oma intoni matkustamista kohtaan heräsi. Samalla heräsi myös huoli lentomatkailun päästöistä, joista kirjoitan tänään.

Tänä päivänä, vaikka olen todella kiinnostunut matkustamisesta, en vieläkään matkusta maapalloa ristiin ja rastiin kuukausittain. En myöskään ole lentänyt koskaan kotimaan sisäisesti tai naapurimaihimme Viroon tai Ruotsiin, enkä muista milloin olisin matkustanut jonnekin "ilman syytä." Jos katson matkustushistoriaani vaikkapa viimeisen kymmenen vuoden ajalta, olen niiden aikana matkustanut tapaamaan sukulaisiani tai ystäviäni, sekä juhlimaan äitini häitä. Sen sijaan niitä vähemmän hyviä tekosyitä ovat olleet esimerkiksi extempore-matka Hampuriin sekä työmatkat blogini puolesta Itävaltoihin sekä Tanskaan. 

Toisaalta kaikki nämä matkat ja valinnat niiden suhteen on tehty oman budjetin ja arjen puitteissa ja jos lompakkoni olisi pohjaton sekä kalenterini tyhjä, olisin saattanut matkustaa ympäri maailmaa tuhoten maapalloamme huomattavasti enemmän. Voin myöntää, että kun rakastuin matkustamiseen, ei kyllä käynyt kertaakaan mielessä millaista tuhoa se pallollemme tekee. Sinänsä en voi siis sanoa tehneeni hienoja ekologisia valintoja matkustaessani niin niin harvoin, vaan voin vain olla iloinen siitä, että tekoni ovat pysyneet päästöjen suhteen maltillisissa mittasuhteissa.

Nata esitti blogissaan hyvän näkökulman siitä, että entä jos joku jota rakastaa onkin kaukana. Se sai minut miettimään paljon omaa matkustamistani, sillä esimerkiksi iso osa suvustani asuu toisessa maassa sekä kaipaavat minua ja minä heitä. Onko silloin itsekästä lähteä, vai jäädä? Vaikka lentopäästöt ja maapallon väistämötön tuhoutuminen ahdistavatkin, niin myönnän olevani sen verran itsekäs, että tuntuisi ihan hirveältä olla näkemättä heitä enää koskaan himmaillakseni päästöjä.

Ihminen tässä elämässä nimittäin sitten kuitenkin haluaa ajatella sen verran itsekkäästi, että haluasi kokea ja nähdä mahdollisimman paljon, vaikka sitä ei tahtoisikaan tehdä maapallon kustannuksella. Se on kai se kultainen keskitie, jota tulisi tavoitella ja löytää kohtuus siinä minkälaisia valintoja tekee. Loppujen lopuksi nimittäin kaikkein ekologisinta tälle maapallolle olisi varmaan vain kuolla pois, mutta kun ihmisenä sitä haluaa kuitenkin elää ja tehdä kaikenlaista. Siksi tärkeää olisikin, että edes pyrkisi eläessään tekemään edes jotenkin päin fiksuja valintoja.


Vaikka jokaisen meidän henkilökohtaiset vainnat ovat tosi tärkeitä, peräänkuuluttaisin myös tosi paljon yrityksien vastuuta ekologisissa valinnoissa, sillä heillä on mahdollisuus vaikuttaa niin laajaan toimintaan, etenkin jos on kyseessä iso yritys. Sara kertoi omassa postauksessaan aiheesta maksavansa nykyään päästöjen kompensointia ja alkavansa vaatimaan tätä myös asiakkailtaan. Se on mielestäni tosi hienoa!

Esimerkiksi (tämä poikkeaa nyt aika sivuraiteille tuosta lentämisestä, mutta koskee ekologisuutta kuitenkin) omassa päivätyössäni asiakkaat halusivat ennen aina ostoksilleen kassin. Vuoden vaihteessa yritys jolle työskentelen teki päätöksen, että järkevöittäksemme ostoskassien tuhlaamista, kaikista ostoiskasseistamme tulisi maksullisia. Ostoskassien menekki on pysähtynyt lähes kokonaan, sillä yhtäkkiä jokaiselta asiakkaalta löytyykin laukun pohjalta oma kestokassi tai itseltään kaksi tervettä kättä jolla he saavat ostokset kannettua ilman kassiakin.

Lisäksi moni asiakas on ollut jopa iloinen siitä, että kassit ovat muuttuneet maksullisiksi ja se on herättänyt paljon hyviä keskusteluja kestävästä kehityksestä. Keskivertokuluttaja tuntuu olevan vuosi vuodelta tietoisempi, ja on oikeastaan mielestäni tosi hienoa, että kuluttajat nykyään vaativat yritykseltä (ja yrittäjiltä) ekologisempia valintoja. Siksi ymmärrän myös lukijoiden suuttumuksen sekä painostuksen saada bloggaajat ottamaan tähänkin asiaan enemmän kantaa.

Kyllähän se ajatus minuakin suututtaa. Etenkin kun itseäni on lähivuosina alkanut kiinnostaa erilaiset upeat luontokohteet ulkomailla - tuntuu niin surulliselta ajatella, että päästäkseni niiden luo minun pitäisi mahdollisesti satuttaa juuri tätä rakasta palloamme niin radikaalisti. Ymmärrättekö mitä tarkoitan? Tuntuu niin äärimmäisen itsekkäältä ja nurinkuriselta ajatukselta ihailla jotain niin paljon, että on valmis tuhoamaan sen vain jotta voisi "saada sen itselleen."

Kuten edellisessä postauksessani mainitsinkin, ei kukaan voi olla kaikessa täydellinen. Silti voi aina kuitenkin pyrkiä edes kohti vähän parempia valintoja ihan omassa arjessa. Vaikkei lihasta luopuisikaan kokonaan, olisiko mahdollista syödä suurin osa viikosta kasvispainotteisesti? Olisiko muovipussin sijaan mahdollista kantaa arjessa mukana kestokassia? Vaikka matkustaminen olisi suurin intohimo, olisiko siinä mahdollista suosia muita siirtymäkeinoja kuin lentämistä tai edes pyrkiä lentämään vähän vähemmän kuin kymmenen kertaa vuodessa? Tai voisiko vaikkapa tehdä yhden hieman pidemmän reissun sen sijaan, että tekisi jatkuvasti pieniä viikonloppureissuja? Jos ei pysty tinkimään lentämisestä, pystyisikö luopumaan autosta? Jos tuotat sisältöä matkustamisesta, olisiko sitä mahdollista tuottaa toisella kulmalla? Olisiko mahdollista tuoda esiin enemmän kotimaan matkailua tai erilaisia vaihtoehtoja siirtymän toteuttamiseen esimerkiksi juna- tai vesireittejä hyödyntäen? Tai vaikkapa kirjoittaa road trippailusta ihan vain autolla?


Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että kerran tai kaksi vuodessa jos matkustaa (lentäenkin) niin se on vielä kohtuullista vaikka epätoivottuja päästöjä siitä seuraakin. Toisaalta tämä on silti aika helppo mielipide laukaista omassa blogissa kun itse matkustaa muutenkin juuri sen 0-2 kertaa vuodessa, eikä samaistumispintaa ole esimerkiksi niihin ihmisiin joiden työssä matkustaminen tuntuu olevan elinehto.

Jos jaksoit lukea tänne asti, haluaisinkin kuulla sinun ajatuksiasi aiheesta ekologisuus ja matkustaminen! Mikä on mielestäsi kohtuullista? Mitkä ovat sinun vinkkisi oman hiilijalanjäljen pienentämiseen? Somessa voi käyttää Henriikan keksimää häsää #kestäväreissu!


Lue aiheesta myös täältä:



2 kommenttia

  1. Kiitos postaukseni linkkaamisesta! <3 Tämä on tärkeä aihe, ja mielestäni just asian tiedostaminen on ihan ensimmäinen tärkeä askel!

    Olen itse sitä mieltä, että täällä rikkaissa hyvinvointivaltioissa meidän olisi opittava vielä paaaaljon enemmän tinkimään omasta elämäntavastamme, jos haluamme tulevia sukupolvia ja heidän tulevaisuuttaan tällä pallolla ajatella. Surullista, että viime vuonna suomalaiset viettivät ylikulutuspäiväänsä jo 3. huhtikuuta:( Emme elä lähellekkään kestävää elämäntapaa siis.

    Mutta eipä se surkuttelu lopulta auta, vaan se, että aletaan tekemään jotain! :) Oli se sitten edes jotain pientä, kuten kaukomatkoista siirtyminen lähimatkailuun, ainakin pääpiirteittäin. Kohtuullisuus kuulostaa oikein hyvältä! Tämä oli tosi kiva postaus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sulle kommentista ja omasta postauksestasi! ☺ Olen samaa mieltä sun kanssa, ja olen itsekin alkanut nyt heräämään siihen, että omalla kuluttamisella ja elämäntavoilla on väliä! Musta on tosi hienoa, että aiheesta keskustellaan nykyään jatkuvasti enemmän!

      Poista

© Joanna Hearts • Theme by Maira G.