SLIDER

JOANNA HEARTS


Helsinkiläinen musiikkibloggaaja ja internetin supersankari, jonka voi löytää valokuvaamasta festarilavojen kupeesta, fiilistelemästä keikkoja pikkuklubien takanurkasta, tai selailemasta Spotifyn uutuuksia yön pikkutunneilla.

UUTISKIRJE

 

Kolme asiaa, jotka tämä kirja opetti

Self help -kirjoilla on hullunkurinen maine, osittain ehkä ansaitusti. Joukosta löytyy kuitenkin helmiä joista voi olla monille apua jos niille vain on vastaanottavainen. Tänään halusin nostaa esille yhden tällaisen helmen; Tunne lukkosi: Vapaudu tunteiden vallasta.

Tiedättekö kuinka sitä joskus tietää kyllä järjellä, että jokin oma toimintatapa on itselle haitallinen, mutta itseään ei kuitenkaan pysty muuttamaan? Tämä kirja on kirjoitettu auttamaan lukijaa tiedostamaan juuri näitä tunne-elämän lukkoja sekä niiden vaikutuksia havainnollisten kuvausten ja esimerkkien avulla. Se opastaa uudella tavalla ymmärtämään menneisyyden vaikutuksen nykyhetkessä ja auttaa näkemään vaihtoehtoisia ratkaisumalleja elämän haasteissa.

Kirjassa on kattavat kuvaukset kaikkien 18 tunnelukon piirteistä sekä testejä, joilla oi kartoittaa omia tunnelukkoja ja niiden alkuperiä. Kirja tarjoaa myös useita skeematerapiaan pohjautuvia käytännön harjoituksia, jotka auttavat vapautumaan tunnelukoista. Kirjan kirjoittaja Kimmo Takanen on yksi skeematerapian edelläkävijöistä Suomessa sekä toimii terapeuttina ja kouluttajana.


Itselläni meni kirjan työstämiseen useampi kuukausi. Se ei ole millään tasolla helppolukuista tavaraa, ja vaatii samalla myös paljon itsetutkiskelua ja pohdintaa. Itselläni on ollut tapana myös ottaa tällaisten kirjojen kaveriksi muistiinpanovälineet, joilla kirjaan ylös eniten itseäni askarruttavat ajatukset. Nyt ajattelinkin jakaa teille kolme asiaa, jotka itse opin tästä kirjasta.


Tunnelukot eivät ole sinun syytäsi


Tunnelukot syntyvät jo lapsuudessa erilaisten tapahtumien kautta, meillä kaikilla on niitä. Joillakin ne ovat vahvempia kuin toisilla. Lapselta ei voi odottaa samankaltaisia toimenpiteitä kuin aikuiselta. Lapsi ei ole vielä saanut elämään sellaisia työkaluja mitä aikuisella on, eikä lapsi osaa reagoida muuta kuin alistumalla, pakenemalla tai hyökkäämällä - sen sijaan, että tilanne ratkaistaisiin aikuismaisella varmuudella ja järjellä. Näin syntyy erikoisia tunnelukkoja, jotka saattavat ohjailla meitä vielä aikuisiälläkin.


Oma kokemukseni: ulkopuolisuuden lukko


Vaikka kokemukseni koulukiusattuna on ollut itselleni kamala, en koskaan jotenkin ajatellut tai myöntänyt itselleni sitä, että se vaikuttaisi minuun kovinkaan vahvasti enää tänä päivänä. Vasta muutama vuosi sitten ymmärsin kuinka suuret arvet se on todella jättänyt ja kuinka se vaikuttaa vielä aikuisiälläkin.

Esimerkki: Kirjassa oli tehtävä, jossa kehoitettiin syventymään ikävään muistoon lapsuudesta. Mieleeni tuli heti koulukiusaaminen, mutten oikein muistanut yksittäisiä tilanteita koska olen blokannut ne mielestäni niin hyvin. Pienen kaivelun jälkeen muistin kuitenkin seuraavan tilanteen, jota kirja sittemmin kehoitti tutkiskelemaan tarkemmin, sekä pohtimaan miten sen jälkeen toimin ja tunsin.

Olin koulun ruokalassa, joka oli melko tyhjillään. Minulla oli tarjotin kädessä ja kävelin kohti ystävieni pöytää, jossa oli yksi tuoli vapaana. Ikkunasta paistoi sisään kaunis, aurinkoinen kevätpäivä. Lähestyessäni pöytää, eräs tyttö pöydästä nousi seisomaan ja huusi "Mene pois! Me ei haluta sua tänne!" Muut tytöt ympäröivät huudon kikattamalla.

Ensimmäinen tunne, jonka muistan oli hämmennys. Olin pieni lapsi, enkä ymmärtänyt miksi stäväni eivät yhtäkiä halunneetkaan minua istumaan pöytäänsä, enkä tienyt miten reagoida tilanteeseen. Joten käännyin ympäri samalla kun kyyneleet kohosivat silmiini, vein täyden tarjottimen suoraan tiskialtaaseen ja poistuin koulun ruokalasta itkien. En osannut suhtautua tilanteeseen, joten lintsasin seuraavalta tunnilta, vaeltelin yksin koulun käytävillä ja itkeskelin vessasta.

Siitä hetkestä saakka, kaikki vastaavanlaiset tapahtumat, jossa minut on torjuttu, ovat herättäneet nuo samat tunteet ja vahvistaneet tuota tunnelukkoa, johon kirjassa viitataan nimellä ulkopuolisuuden lukko.

Olen nykyään aikuisiälläkin arka ja varautunut, saatan kohdata ihanan näköisiä porukoita vaikka tapahtumissa joissa on tuttuja tai puolituttuja, tahtoisin mennä juttelemaan ja ystävystyä, mutta sisälläni "tiedän" että he eivät halua minua sinne ja käytän samaa selviytymiskeinoa kuin lapsenakin. Pakenen ahdistuneena; vaeltelen ympäriinsä ja pidättelen kyyneliä.

Todellisuudessa voisin aivan yhtä hyvin astua tilanteeseen ja esittäytyä porukalle. Näin toiminnallani itse vahvistan ulkopuolisuuden tunnetta. Luettuani tämän kirjan, tunnistan tämän kuitenkin itsessäni ja osaan taistella paremmin sitä vastaan.


Se ei ole helppoa, mutta se auttaa sinua ymmärtämään itseäsi


Tulipa sitä itkettyä muutamat itkutkin tämän kirjan parissa. Mielestäni itku on kuitenkin hyvä, sillä se tarkoittaa, että on päässyt käsiksi johonkin tärkeään mitä kuuluukin käsitellä. Joskus se on tosi vaikeaa, tai oikeastaan useamminkin kuin vain joskus. Ei sen kuulukkaan olla helppoa, mutta ne ongelmakohdat ja solmut ovat olemassa kohtasitpa ne tai et. Kuitenkin vain ne kohtaamalla voi saada ongelmat ratkaistua ja solmut avattua.

Olen aikuisiällä ottanut tietoisesti asiakseni kehittää itseäni positiivisempaan suuntaan ja olen ymmärtänyt, että siinä on äärimmäisen tärkeää tuntea itsensä niin hyvin kuin mahdollista - niin vahvuudet kuin heikkoudetkin. Siltä pohjalta on hyvä lähteä rakentamaan ja oppimaan uusia käyttäytymismalleja! 😊

Onko joku muukin lukenut tämän kirjan? Mitä ajatuksia se herätti?


2 kommenttia

  1. Ehkä mieluumin psykologin kosketusta mutta se nykyään tehty vaikeaksi et pääse sinne ellet tosi pahassa kunnossa, minun mielestä pitäisi lisätä keskustelu terapiaa vai oottako ne että parantuu itsestään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ehdottomasti kyllä pitäisi lisätä keskusteluterapiaa, on ihan tosi harmi ettei sellaiseen helposti pääse. :(

      Poista

© Joanna Hearts • Theme by Maira G.